Huhumyllyjen jauhantateho on joskus kadehdittava, ellei suorastaan säteilevä. Siitä häikäistyneenä ajan hampaatkin tuntuvat välillä unohtavan, että niiden tehtäviin kuuluu pureminen – mieluusti hieman ennen kuin mediakuluttajan odotetaan nielevän.
Mobiilihuumaa seuraa tietysti kunnon krapula. Se vain on hieman erikoinen, koska mobiilipahoinvointia potevat uskovat päässään säteilevän harvinaisen paljon, kun taas alkoholia nauttineet tunnetusti luottavat niin "?pollansa säteilyyn"? kuten muuhunkin loistokkuutensa lähinnä nousuhumalassa.
Vanha huhu, paras huhu?
Digitodayn jutussa torstaina 2.5. Säteilyturvakeskuksen tutkimusprofessori Kari Jokela pitää vappujuttuna BBC:n uutisissa edellisenä päivänä näkemäänsä tutkimusselostusta. Kyse on japanilaisesta tutkimuksesta, jossa pohditaan, millainen säteilypesäke onkaan esimerkiksi paikallinen ruuhkajuna lukuisine kännykän käyttäjineen.
Itse tutkimus ei ole luettavuudessaan iltasadun helppousluokkaa – ainakaan maallikolle, jonka ei tällaisissa kysymyksissä tavallisesti auta muu kuin valita median esiin marssittamista asiantuntijoista perusteluiltaan uskottavin ja alettava luottaa tähän. Vaihtoehtoisesti - olen kuullut - valinnan voi toki suorittaa ajatellen argumenttien sijaan asiantuntijan attraktiivisuutta. Ja ehkä jopa loppupelien tuloskin on tästä valinnasta riippumaton: elämästä yksinkertaisesti ei selviä hengissä, uskoipa tai ei!
Parasta ennen –päiväys pakolliseksi!
Joku muinainen viisas sanoi, että hän se vain istuttaisi omenapuun, vaikka maailmanlopun tiedettäisiin odottavan jo ovella. Itse ajattelin idättää alkajaisiksi ainakin yhden hyvän kysymyksen. Väitetään nimittäin niin, että viestintä- ja tietoteknologinen kehitys on kutistanut maapalloamme. Japaninkin voisi siis luulla olevan tiedonkulullisesti lähes nurkan takana – ainakin muodikkaissa säteilykysymyksissä.
Kuinka siis on mahdollista, että tutkija Tsuyoshi Hondoun artikkeli villitsee länttä vasta vappuna, kun idässä se näemmä on julkaistu otsikolla Rising Level of Public Exposure to Mobile Phones: Accumulation through Additivity and Reflectivity jo helmikuussa? Netissä etsivä löytää pian lähteellekin: Journal of the Physical Society of Japan, Vol.71 No.2, February 2002, sivut 432-435. Aikakausjulkaisuun artikkeli on näemmä vastaanotettu jo viime vuoden kesäkuussa.
Pitäisiköhän meidän mediakuluttajansuojan nimissä vaatia, että huhut varustetaan tästä lähtien maitopurkkien tapaan parasta ennen –päiväyksellä?
Kuinka käy Britneyn lavasäteilyn?
Toistaiseksi voi kuitenkin mediakuluttaja vain itse päivitellä, säteilykiistojen välipalaksi vaikka Britney Spearsia. Muistattehan tämän netin haetuimpiin kuuluvan naisen? Hänhän elää yhä, vaikka viime vuonna kuolikin kahdesti – ensin amerikkalaisista radiouutisista lähteneessä huhussa, sitten samaa kaavaa noudattaneessa uutisessa, jonka kekseliäs nuorimies sai puettua verkossa CNN:n kuosiin.
Uusimpiin kuuluva Britney-huhu taas on mitä parhain osoitus median aistien ainaisesta valppaudesta sekä kyvystä nostaa esiin ja näkökulmittaa kysymyksiä, joiden kohtaaminen on olennaista ja tulevaisuuden tekemisen kannalta tärkeää.
Toki moni on palkallisesti sitäkin pähkäillyt, miksi muuatta Mariaa sanotaan neitsyeksi vielä sittenkin, kun hän oli jo synnyttänyt sittemmin runsaasti julkisuutta saaneen esikoispoikansa. Mutta kuinka olennainen on kysymys ihan tavallisen julkisuusduunarin, Britney Spearsin neitsyydestä? Kiistetty se kuitenkin nyt on.
Onko siis niin, että näitä kysymyksiä on pohdittava perusteellisesti aina, kun sana saatetaan tietoomme taivaallisista korkeuksista? Nytkin nimittäin kävi niin, että The Sun –lehdessä sekä sitä siteeranneissa välineissä Britneyn ex-sulho Justin Timberlaken ilmoituksen saattoi tiedoksemme muuan nimetön mies kuultuaan hänen sanansa lennolla Atlantan ja Los Angelesin välillä.