Meille kulttuurista kiinnostuneille on avattu netissä uusi puolueisiin sitoutumaton kansalaiskanava. Saatesanoissakaan ei säästellä. Kulttuuriklubista kertovassa tiedotteessa (13.2.) ministeri Suvi Lindén puhuu hienosti muun muassa kulttuuriministerin sektorin avaamisesta kansalle, hallinnon läpinäkyvyyden lisäämisestä ja kasvusta kriittiseen kansalaisuuteen.
Lukijasta alkaa tuntua, että kieli on tuttuakin tutummasta hallintojargonista harvinaisen turvoksissa - ja kielihän tunnetusti on tärkeä vallan käyttökapistus. Klubin etusivulla kuitenkin kysytään, kiinnostaako vaikutusvalta. Retorisestiko?
Kulttuuriministeri kutsuu - kansalaiskanavalleko?
Kulttuuriministerin vaikuttajaklubi, sehän sen nimi on. Niinpä lienee perusteltua, että kansalaisille avautuvassa valikossa on sekä ministerin kirje, ministerin puheet, Pohjoisen Suvi että palautetta ministerille -nappi.
Viestinnän valtavirta tuntuu nopean sisältöanalyysin perusteella siis auttamatta juoksevan ylhäältä alas, eikä vaikutelmaa ainakaan loivenna palveluun pakattu ministeriön tiedoteaineisto, linkit ministeriön sivuille ja muualle valtionhallinnolliseen aineistoon. Ideahautomo sentään on klubilla ihan oma, ja sinne kansalaiset voivat kirjoitella kriittisestikin, kunhan ensin rekisteröityvät.
Toisaalta vaikuttaa toki luontevalta, että ennen kansanedustajuuttaan Oulun kaupungille atk-ohjelmoijana työskennellyt myöhäisempi kulttuurivaikuttaja Lindén kytkee yhteen juuri vaikuttamisen ja verkon, kauniisti ihan "kansanvallasta" puhuen.
Nykyaikaisessa valtiossahan ministerin käyttämä termi "kansanvalta" ymmärretään hieman toisin kuin sen lanseeraamisessa ansioituneen Aristoteleen aikana. Saattaisi kuitenkin kuvitella, että ajattelija Aristoteles näkisi netissäkin paljon juuri demokratialle tyypillisiä piirteitä - ja tuhahtaisi kuivahkon huvittuneesti. Hänhän ei pitänyt demokratiasta (kansanvalta) alkuunkaan niin paljon kuin politeiasta (kansalaisvalta).
Nettiklubi - paradoksin paikka?
Mutta mitä se kansanvalta sitten on, jonka käyttöön kansalaisia nyt uudessakin mediassa evästetään? Mahdottomuudeksi sitä ainakin on moni sanonut. Kansalaiset sankkoina joukkoina eivät noin vain voi käyttää valtaa, joten tyypillisesti he valitsevat tähän tehtävään edustajia. Oletetaan kuitenkin ajatusleikillisesti, että verkkoklubi on oikeasti vaikuttamisen paikka. Miten oireettomiksi verkkoyhteisön perustaminen hieroo sellaiset demokratian tutut kipupisteet, kuten esimerkiksi responsiivisuuden ongelman? Miten yksittäisten henkilöiden preferensseistä tässä vaikuttamisen paikassa loogisesti johdetaan yhteisön preferenssit? Entä ratkeavatko Bordan tai Condorcet´n vaalimatemaattiset paradoksit? Onko esimerkiksi nettiäänestyksellä muuta annettavaa kuin illuusio vaikutusmahdollisuudesta?
Jos asiaa katsoo web-pessimismin ja online-optimismin raja-aidalta, verkkotyökaluille onkin selvin tilaus poliittisessa ja hallinnollisessa retoriikassa. Aikana, jota tottuneesti luonnehditaan yksilöllisyyttä korostavaksi, kollektiivinen kansalaisvaikuttaminen kaipaa rinnakkaiskanavaa, jotta osallistumishalua poteva yksilö saisi kaipaamansa vaikutelman kuulluksi tulemisesta. Mutta mitä sitten?
Valtionhallinto on jo nyt vilkas viestikeskus. Kansalais- ja etujärjestöt harrastavat kuorolausuntaa monenlaisten kuulemisten ja lain valmistelukierrosten merkeissä, eivätkä lähetystötkään ole epätavallinen näky hallintorakennusten ovilla kolkuttelemassa. Joukossa on sanottu ja uskottu olevan voimaa, eikä syyttä.
Keisarin läpinäkyvät vaatteet?
Moni on kokenut omakohtaisesti, miten vaikea yksittäisen kansalaisen on tulla kuulluksi hallinnon kiireisten ja suunnattoman monien työ-, selvitys- sekä seurantaryhmien rasittamien rattaiden rahinassa.
Tyypillisestihän moni kiireinen vallankäyttäjä joutuu turvautumaan asiain tilaa haravoidessaan lähes pelkkiin asiantuntijaorganisaation tuottamiin tiivistelmiin ja yhteenvetoihin. Mistä repeää aika vielä yhdelle viestintäkanavalle, kun sähköpostinkin paljoutta taitaa moni jo puhelimen pirinän ja ähkyä potevan kalenterinsa ohella vaikertaa?
Niin tai näin, rahahan se pyrkii puhumaan kovimmalla äänellä kulttuuripolitiikassakin. Jännityksellä jääkäämme siis laskemaan, mitä konkreettista lisäarvoa opetusministeriön verkkoklubin rakentamiseen sijoittamat rahat vielä poikivatkaan! Toinen vaihtoehtohan on, että keisari on jälleen kerran vaihtanut vaatteita - todellisessa hallinnon läpinäkyvyyden hengessä.