Kun tallenne kaupalliseen soittimeen vilahtaa, niin raha kirstuun kilahtaa – jopa pariin kertaan yhden ja saman biisin soidessa. Sähköinen media maksaa äänitettä soittaessaan, mutta niinpä maksaa vastaanottimen haltijakin, mikäli radio tai televisio laulelee julkisissa tiloissa.
Kuuntelija, joka kenties nauhoittaa radio- tai televisiolähetyksen, on kantanut kortensa kekoon vielä kasettimaksun muodossa. Tämä on outo "?kulutusvero"?. Maksu peritään kasetin hinnassa, vaikka kyse olisi videonauhasta, jolla television ystävä vain siirtää lempisarjansa yömyöhäisestä lähetysajasta inhimillisempään katseluhetkeen eikä monista mitään.
Entäpä, jos maksua alettaisiin periä jo tietokoneen ostamisestakin? Senkin uumeniin mahtuu musiikkia, leffoja ja muuta mielenkiintoista. Tuollaisen laitemaksunkin varmaan saisi ainakin ammatinharjoittaja takaisin, kun osoittaisi, ettei käytä hankintaansa "?kotipolttokoneena"? - ihan niin kuin viitseliäs yrittäjä saattaa anoa Kasettimaksutoimistolta palautusta ammattikäyttöön ostamistaan tallennusalustoista.
Vaan miten tietoteknisiä kotipolttokysymyksiä ratkotaan vaikka yksinyrittäjän kohdalla? Tuleeko kenties televisiomaksuja vahtivista tarkastajista sivutoimisia pc-urkkijoita tai oikeammin päätelaiteriippumattomia tallennintarkastusammattilaisia?
Tarttuisitko kylmään välikäteen?
Luovan työn tekijöitä, jotka samalla työllistävät useita muitakin ammattilaisia, on niin paljon, ettei monimedia-ajan markkinoilla voida toimia vain katusoittajalle tyypillisellä suoraveloituksella. Näin siitäkin huolimatta, että digitaalitekniikka tuo käteviä, todellista kulutusta vastaavia rahastusratkaisuja. Etujärjestöilläkin riittää siis töitä kassavirran lautturoinnissa.
Yhtälöistä erästä vain en ymmärrä. Tekijänoikeusjärjestöillä on monen mielissä rohmun ja ahmatin maine, vaikka kassavirta olisikin kulttuuri- ja viihde-elämän ehdottomasti tarvitsemaa eliksiiriä - ei siis vain jonkun rikastumishaluisen kikka. Korvauksistahan ovat peräisin myös monet alan omin ehdoin jaetut tai valtion viitoittamat apurahat ja tukieurot.
Joka tapauksessa etujärjestöjen julkisuuskuva vain ei ole erityisen mediaseksikäs. Jäsenistön eli esiintyvien taiteilijoiden ja luovan työn tekijöiden elämä on kuitenkin usein sinnikästä yrittämistä, jossa suhdetoiminta on kullan kallista. Kenellä on varaa kylmältä ja kovakouraiseltakin vaikuttavaan välikäteen? Vai onko tuo oikeastikin vain heiveröistä vaikutelmaa? Esimerkiksi viime syksynä suomalaiset radioasemat kuitenkin loihtivat nettiin lähes totaalisen radiohiljaisuuden ilmoittaen olevansa tekijänoikeusmaksuista eri mieltä Gramexin kanssa. Verkkosivuilla rintamalinjat näyttäisivät pitävän vieläkin: radiot eivät ole muuttaneen mieltään ja Gramex vastaa lokakuisin sanoin, etteivät radioasemat ole edes ottaneet siihen yhteyttä saati sitten saaneet siltä vaiennusvaatimusta. Korvaustenkin se sanoo pysyneen samoina koko nettiradioiden toiminnan ajan.
Eikö tuollainen kuulostakin aidan molemmin puolin mieluummin murjottamiselta ja murinalta kuin vuoropuhelulta, joka median, artistien ja heidän edunvalvojiensa välillä olisi jotenkin luonnollisempi valinta?
Tekijä, oikeus ja kohtuus
Mediahan ei vain kuluta musiikkia vaan mitä suurimmassa määrin myös markkinoi artisteja ja edistää myyntiä esimerkiksi monine listaohjelmineen. Moni tähti sammuisi viihdetaivaalta verraten nopeasti, jos tila ja huomio julkisuudessa olisi tariffimääritelmineen yhtä vaikeakulkuista miinakenttää kuin tekijänoikeusmaasto on.
Viimeisen totuuden etsintään tekijänoikeudessa- ja kohtuudessa mediakuluttajan lieneekin paras varustautua kunnon eväin ja kumisaappain. Suo ei tunnu aina erityisen selkeältä saati suopealta, ei edes media-ammattilaisen näkökulmasta.
Muistuupa mieleen tositarina siitä, miten copyright-ammattilainen pokkana totesi, että jos asiakas aikoo tallentaa radiodokumentin omassa studiossaan ja myydä sen lähimmälle radioasemalle, tallentajana hän saa luvan maksaa käyttämästään musiikista jäljentämislupatariffin mukaan.
Toisin olisi, jos asiakas koostaisi vain puheet nauhalle ja kiikuttaisi sen studioon, jossa toimittaja tauottaisi löpinän laittamalla "?väliin vähän musiikkia"?, kuten tapana on. Silloin vain radio maksaisi - ihan niin kuin muistakin musiikkivirtansa kappaleista, asiantuntija antoi ymmärtää. Asiakkaan ymmärrys taas alkoi valittaa pilkkukuumeisia liikarasitusoireita.