Pätkä viehättää - Digitoday - Ilta-Sanomat

Satu pysäyttää aikuisetkin radion ääreen

Sadut ja tarinat ovat tarpeen aikuistenkin päivässä, uskotaan Radio Suomessa, jonka tarinatuokio Pätkällä on runsaat 363000 kuuntelijaa.

4.1.2002 7:31

Radio Suomen alun perin päiväuniltaan herääville lapsille suuntaama tarinatuokio Pätkä on saanut kuuntelijoita myös aikuisista. Ohjelma ikään kuin keventää ajankohtaistoimituksen asiapitoista ja uutispainotteista iltapäivää.

Radio Suomen viisiminuuttinen tarinatuokio Pätkä syntyi yleisen lastenradiokeskustelun mainingeissa alkuvuodesta -99. Tätä nykyä sillä on runsaat 363 000 kuuntelijaa, joten tilausta tällaiselle pienimuotoiselle kerronnalle on, YLEssä uskotaan.

- Joka arkipäivä, sehän tarkoittaa 252 satua vuodessa, laskeskelee sarjan tuottaja Outi Valle.

Tuottajan mukaan YLE sai alkuun kiukkuista ja aiheellistakin palautetta siitä, ettei perinteisiä satuja tule lyhentää ja sovittaa viiden minuutin mittaisiksi. Ohjelmistossa oli tuolloin muun muassa Grimmin satuja ja Suomen kansan satuja ja tarinoita. Niitä moitittiin myös liian julmiksi.

Valle sanoo, että palaute on kuitenkin yleensä postiviivista. Tärkeä palauteryhmä muodostuu mummoista, jotka soittavat ja kertovat lasten viihtyvän ja odottavan päivän satuhetkeä.

Pätkässä pyörinyt Jukka Parkkisen kirjoittama Karhukirjeitä Karvoselle oli niin suosittu, että se uusittiin muutaman kuukauden päästä ja uusia Karhukirjeitä on Radio Suomen mukaan luvassa samoin kuin uusia Juha Ruusuvuoren Topi Tarhakäärme - tarinoita.

- Paljon kysellään myös satuja painettuna, ja osa ilmestyykin myös kirjoina. Joulun jälkeen ovat vuorossa Kaija Nummisen kirjoittamat tarinat, niiden jälkeen Mari Mörön uusimmat sadut ja Sari Mikkosen tarinat, Valle sanoo.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?