Jouluun liittyy olennaisesti toivominen. Siispä toivon minäkin, mutta ihan vain pieniä asioita. En siis puutu esimerkiksi työllisyyskehityksen näkymiin vaan tyydyn työpaikkailmoituksen lukemiseen. Toivoisinkin tietäväni, mitä mahtaa tarkoittaa sana tavoitehakuinen - se kun kuulostaa niin hienolta. Sellainen kun olisi, voisi mainostekstin (HS 16.11.) mukaan varmistaa myös hyvän ansiotason.
Ehkäpä paperinen Bullshit Bingo -versioni kaipaa päivitystä, sillä sekään ei tätä uudissanaa tunnista. Tämä on erityisen harmillista, koska yritysviestinnän kielessä juuri tunnistaminen on tärkeää, eikä kyse suinkaan ole vain ihmisistä.
Ihmisten sijaanhan nykyisin pahimmillaan rekrytoidaan uusia resursseja, jotka sitten työkseen muun muassa tunnistavat kaikkea mahdollista haasteista vahvuuksiin ja potentiaalisista asiakkaista oikeisiin yhteistyökumppaneihin. Kuulostaa helpolta, jos työtä vertaa vaikkapa arvioimiseen tai oivaltamiseen. Toisaalta taas: onhan ihmistenkin tunnistaminen joskus niin vaikeaa, että avuksi on kutsuttava oikeushammaslääkäri.
Tavoitteet hukassa?
Vaan nyt takaisin tavoitehakuisuuteen! Sen olemusta miettiessäni pulpahti mieleeni - surullista kyllä - vain ilmaus, jolla kierosti kuvataan ihmisten halua vetää pää täyteen viinaa eli saada nuppi turvoksiin. Kun sitä sanotaan humalahakuisuudeksi, ehkä vastaavasti tavoitehakuisella on pää tyhjä kaikista tavoitteista?
Toivottavasti työ ja tekijä kohtaavat tuon ilmoituksen perusteella! Aivan mutkaton ihminen vain ei kelpoisuusehtoja taida täyttää, ellei sitten sanoissaan onnistu kangistumaan "nuorekkaaksi 18 vuotta täyttäneeksi hyvän äänen omaavaksi nuoreksi henkilöksi". Täysi-ikäinen nuorekas nuori, siinäpä vasta mielenkiintoinen markkinasegmentti!
Sanotaan, että kaikki on elämässä vain lainaa - niin kuin itse elämäkin. Siitä huolimatta toivon, että minun ei tarvitsisi tulevanakaan vuonna töissäni omata mitään, kuten tavaksi on otettu. Omistaminen on sen sijaan joskus ihan paikallaan. Ja mitä ihmisen ominaisuuksiin taas tulee, miksi tuotakin työtä ei tarjota muitta mutkitta hyvä-äänisille?
Entäpä sitten ansiotason varmistaminen työpaikkaa hakemalla? Kukin saakoon jatkossakin ansionsa mukaan, mutta eikö työstä joka tapauksessa maksetakin palkkaa? Ajatellaan lisäksi vaikka kansan entistä selvempää kahtiajakoa. Kuka haluaisi olla huonoansiotasoinen, kun ei hyväansiotasoisuuskaan korvia hivele?
Kuka säälisi kilpailuyhteiskuntaa?
Miksi kukaan viitsii poimia pieniä kielikukkasia kolumniinsa? Eikö aihe ole jo liiankin arkinen? Kielihän elää - usein juuri villinä ja vapaana.
Selitys kielimietteisiini ei suinkaan ole kotoisin vain yksittäisestä lehti-ilmoituksesta eikä edes lukuisista lehdistötiedotteista, joita muuten turhan harvoin saan luettavakseni muilta kuin johtavilta yrityksiltä. Niin paljon kuin ammattitaitoisia johtajia arvostankin, eihän se mitenkään käy, että kaikki vain johtavat. Vaalikaa nyt hyvät tiedottajat edes kilpailuyhteiskuntaa, ellei luovuudella ole teksteissä lupa kukoistaa! Mitään kilpailuahan ei synny, jos kaikki johtavat yhtä aikaa!
Niin, mistä tämä kielikysymyksenasettelu siis lähtikään? Aivan joulun tienoilta ja supisuomalaisesta kateudestahan se tietenkin sai alkunsa. Uusi vuosi on nimittäin yllättävän hyvä kahdehtimisen kohde. Uskomattoman monihan toivottaa onnea uudelle vuodelle, eikä juttukumppanilleen, vaikka ihmisethän sitä onnea kaipaisivat - koko uudeksi vuodeksi!
Onnen täyttämää joulujuhlaa!