Se digitalisoituu vuoroin ajoissa ja vuoroin viiveellä. Jo analogisena se voi kuitenkin edistää uskollisten ystäviensä dementiaa, tuumivat tutkijat äskettäin (HS 25.11.). Jutun mukaan myös valtimoiden kovettuminen, aikuisiän diabetes ja läski vaivaavat muita herkemmin tuon kapistuksen faneja.
Televisio on kuin tehty juttuja varten. Julkisessa sanassa ja kahvipöytäkeskusteluissa se onkin niin käytetty viite ja aihe, että ne, joilla ei vastaanotinta ole, ansaitsevat vähintään aukeaman Helsingin Sanomien NYT-liitteestä (16.11.).
Vanhakin syntipukki saa töitä
Kriittinen suhde televisioon ei ole mikään uusi ilmiö. Mielenkiintoista onkin se, miten pitkän uran televisio on onnistunut luomaan "joka kodin" aikasyöppönä. Tilastokeskuksen tuoreen selvityksen (Digitoday 29.11.) mukaan kansa viettää vapaa-ajastaan kaikkiaan noin kolmanneksen "töllöttimen" parissa, eikä suunta suinkaan ole ollut laskeva edes netti- tai mobiilimedian suitsutuksessa.
Syntipukkinakin televisio on ollut sangen monikäyttöinen ainakin kuusikymmenluvulta saakka, jolloin laite alkoi laajamittaisesti työntyä suomalaiskoteihin. Sittemmin se on tunnettu laiskistajana, mielikuvituksen latistajana, väsymyksen aiheuttajana myöhäisine ohjelmineen, kunnon rappeuttajana ja epätasa-arvon edistäjänä kotitöiden suhteen - puhumattakaan lukuisista huonoista vaikutteista, joita se tarjoaa etenkin kasvuikäisille
Jos televisio todella aiheuttaa ne kaikki harmit, joista sitä syytetään, miksi julkisen palvelun televisiokanavilta ei kansanterveyden nimissä vaadita lenkille patistelevia väliaikatekstejä tai ajopiirturiin verrattavia teknisiä rajoittimia? Ehkäpä näin on vallan viisaasta syystä:
Ei se todellakaan television vika ole, jos joku vapaaehtoisesti ylentää sähköisen viestimen ajankäyttönsä isännäksi tai lastenvahdiksi! Mutta entäpä sitten, jos valinta ei olekaan oma?
Vanhukset ostoskanavan syöttötuolissa?
- Vanhuksia istutetaan heti aamiaisen jälkeen geriatriseen tuoliin seuramaan ostoskanavaa tai edellisen päivän uusintoja, kertoo Helsingin Sanomat laitosten arjesta ja toteaa, ettei television katselu rasita aivoja, kuten lukeminen ja radion kuuntelu, jotka jättävät omalle mielikuvitukselle tilaa. Mistä juuri television suurkulutus johtuu - muuallakin kuin laitoksissa?
Vanha tai sairas ei välttämättä jaksa lukea. Ja senhän media on jo monesti kertonut, että vanhainkodeissa ja sairaaloissa ei hoitajien aika riitä tarinointiin tai siihen, että jotain luettaisiin ääneen. Mutta minneköhän radiot ovat kadonneet hoitolaitoksista? Entä äänikirjat? Vai onko vika siinä, ettei vanhemmalle väelle tarjota tarpeeksi kiinnostavia tarinoita - tosia tai sepitteitä, jotka kykenisivät kilpailemaan Kauniiden ja rohkeiden kanssa? Tätä on kyllä vaikea uskoa.
Tärkeää olisi sekin, ettei varttunutta väestöryhmää kodeissakaan ajateltaisi vain yleisönä, vaikka nyt yli 65-vuotiaat katsovatkin televisiota keskimäärin yli neljä tuntia päivässä. Perinteisestihän vanhempi sukupolvi itse on ollut se paras tarinoiden kertoja, ainakin lasten mielestä. On suunnattoman surullista, jos he monenlaisen median yhteiskunnassa alkavat laajemminkin kelvata vain istujiksi ostoskanavan pakkosyöttötuoliin!
Muuten: sosiaali- ja terveysministeriön sivuilta löytyvän ennusteen mukaan vuonna 2030 suomalaisista vähintään joka neljäs on yli 65-vuotias, kun vastaavan ikäryhmän osuus viime vuonna oli vajaat viisitoista prosenttia. Keskimääräinen elinikä vuonna 2030 on naisilla ennusteen mukaan 84 vuotta ja miehillä hieman vajaat 79 vuotta.