Vahva tunnistus toimikortilla - Digitoday - Ilta-Sanomat

Korkeakoulut koeajavat toimikortilla tunnistamista

Suomen teknisten korkeakoulujen yhteisessä hankkeessa testataan erilaisia sovelluksia sähköiselle henkilöntunnistukselle. Tampereella muun muassa kulunvalvonta ja tietoverkkoon autentikointi hoidetaan älykortilla. Yksi kortti korvaa monta salasanaa ja kasvattaa tietoturvaa.

16.10.2001 12:22

Osa Tampereen teknillisen korkeakoulun (TTKK) opiskelijoista ja henkilökunnasta on siirtynyt vahvan sähköisen tunnistamisen aikakauteen. He ovat saaneet käyttöönsä sähköisen toimikortin, jolla he voivat tunnistautua korkeakoulun tietoverkkoon.

Tampereella on meneillään valtakunnallisen Henkilön sähköinen tunnistaminen yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa (HSTYA) ­projektin pilotti. Vastaavia kokeiluja on käynnissä seitsemässä muussa yliopistossa ja ammattikorkeakoulussa. TTKK:n syyskuussa alkanut pilotti on hankkeista laajin.

Yliopistojen, ammattikorkeakoulujen, opiskelijajärjestöjen ja Tieteen tietotekniikan keskus CSC:n yhteisessä hankkeessa selvitetään mahdollisuuksia ottaa korkeakouluissa käyttöön toimikortteihin ja julkisen avaimen järjestelmään (PKI) perustuva tunnistamisjärjestelmä.

Eri korkeakoulujen kokeiluissa on eri osa-alueet. Esimerkiksi Oulun yliopistolla kokeillaan sähköistä allekirjoitusta ja sähköisen tunnistamisen soveltamista kirjaston palveluihin. Lahden ja Oulun ammattikorkeakouluissa testataan käyttäjän luotettavaa tunnistamista opiskelijoiden opintosuorituksien hallinnoinnissa.

Tampereella kohteena erityisesti intranet-palveluiden kehittäminen

Tampereen teknillisellä korkeakoululla järjestelmää on tarkoitus laajentaa koskemaan korkeakoulun sisäisiä intranet-palveluja.

TTKK:n pilotissa noin 700 opiskelijaa ja 50 henkilökunnan jäsentä saa käyttöönsä syksyn aikana toimikortin, jolla on tarkoitus tunnistautua korkeakoulun tietoverkkoon sekä erilaisiin verkkopalveluihin.

Kokeilussa käytetään rinnakkain kahta korttia, valtakunnallista poliisin myöntämää valokuvallinen sähköistä henkilökorttia ja TTKK:n omaa sirukorttia.

- Kortit ovat rinnakkaisessa käytössä siten ja kokeilun palveluita voidaan osin käyttää kummallakin kortilla. Eroja on kuitenkin korttien varmenteissa: valtakunnallisia palveluita voidaan käyttää vain poliisin myöntämällä kortilla ja sen sisältämillä tunnisteilla. Osa palveluista, kuten esimerkiksi TTKK:n kulunvalvonta, toimii pelkästään omilla tunnisteilla, kertoo projektipäällikkö Jarno Salonen.

Tällä hetkellä toiminnekortteja on jaettu jo lähes 300 henkilölle ja lisää jaetaan lähiaikoina. Toimikortilla on voinut jo kahden viikon ajan kirjautua työasemalle ja ottaa pääteyhteyksiä korkeakoulun palvelimelle.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?