Lavastettiinko Yhdysvalloissa vuoden 1969 kuumatka? Näin väittivät äskettäin NASA:n entiset työntekijät saksalaislehti Der Spiegelissä.
Kuukuvan valheellisuudesta todistavat epäilijöiden mukaan lukuisat seikat, kuten se, että Yhdysvaltain lippu liehuu tuulessa, jota ei Kuussa ole. Lisäksi varjot lankevat eri suuntiin, eikä taivaalla näy tähtiä, vaikka Kuussa taivas on aina kirkas. Kuvamanipulaatioiden arkiaikakaudelta katsoen kuukuvan väärennös siis olisi suorastaan tökerö!
Mikäli kyse todella oli teatterista, miksi tällainen esitys syntyi? Siihenkin Der Spiegel vastaa. Syy oli kovassa kilpailussa. Astronauttien oli kiirehdittävä ohi neuvostoliittolaisista virkaveljistä. Ylös, ja kiireesti!
Unessa totta kai?
"Käsillä olevana hetkenä ei koskaan tiedetä, onko todellisuus unta vai uni todellisuutta." Näin ainakin Milan Kunderan mukaan, kontekstina romaani Elämä on toisaalla. Mutta miten on asian laita talouselämässä? Sielläkin taidetaan tuntea vain yksi suunta: ylös! Edellyttääkö suunnassa pysyminen unessa elämistä tai vähintäänkin ekonomistien hidasta heräämistä?
Kasvu-unesta ei tule tinkiä, meitä on opastettu. Ainakin talousammattilaisten on puhuttava kasvusta lakkaamatta, vaikka pikkuisen pelottavia nyrjähdyksiä tapahtuisikin. Syynä tähän on suomalaisisten suuri enemmistö, sillä "ekonomistit pelkäävät kuluttajien paniikkia", kuten Helsingin Sanomat (26.9.) otsikoi.
Kuluttajat nousivat kärkeen myös useissa keskiviikkoaamun (1.8.) uutisissa. Kuluttajien usko maan talouteen oli romahtanut vuoden 1993 tasolle, julisti muun muassa Yleisradion aamutelevisio. Kansalaisten uskosta tai epäilyistä taas ei juurikaan puhuta. Mutta miksi? Kuin yhteisestä sopimuksesta terminviljelylaitokset vain tuntuvat keskittäneen kaikki voimansa kuluttajayhteiskunnan vaalimiseen.
Minne - viennin ilmeisestä heikkenemisestä huolimatta - on myyty mediassakin joskus satunnaista huomiota saanut käsite kansalaisyhteiskunta tai sen sukulainen, kansalaisvaikuttaminen? Toivoa sopii, ettei termistö ole yksinkertaisesti jäänyt jonnekin mielenosoitusmajoittamon narikkaan! Viimeisimmillään sana on kyllä tainnut olla juuri niiden parjattujen viherpipertäjien ja muiden häiriköiden hallussa, joten sieltä sitä ehkä pitää etsiä.
Kakkukahvit maan hedelmien kera
Tietenkään yhteiskunta ei pysy pystyssä kansalais- vaan kuluttajavoimin. Tarvitaan oikeita ostotoimia, ja tämä pitäisi näemmä ymmärtää nyt kansalaisjärjestöissäkin. Kermakakutkin on syytä ostaa lähimmästä leipomosta. Nyt ei pidä leikkiä kokkikerhoa kotioloissa!
Olennaisesti maailma näyttäisi kohentuvan myös, jos sitä kansalaispiireissä parannettaisiin kakkukahveilla - omissa porukoissa tai ehkä poliitikoillekin tarjoten. Näin uskoo ainakin kokoomus, jonka mukaan viikkorahoja ei jatkossa pitäisi jakaa sellaisille tahoille, jotka eivät selvästi sanoudu irti väkivallasta. Ja sellaiseksihan on nyt (HS 1.8.) puolueessa määritelty myös "henkilökohtaiseen koskemattomuuteen puuttuminen, kuten kakun heittäminen naamaan".
Olen äärimmäisen samaa mieltä siitä, ettei maailmaa - eikä edes sen taloutta - väkivalloin paranneta! Henkilökohtaisesti ja poliittisesti en pidä kermakakuistakaan, mutta huomion herättäminen on hyvää ja tuettavaa toimintaa silloin, kun se tuo kulutusurautuneeseen mediakeskusteluun uusia, ihmiskasvoisia näkökulmia. Ongelman ydin onkin siinä, että pienin varoin ja kansalaisvoimin toimivilla järjestöillä ei ole puhtia, jolla ne kääntäisivät median ja yleisön silmät jonnekin samoin kuin ehkä NASA vuonna 1969.
Vielä heikommin julkisuudessa huomataan vapaaehtoistyön pysyvä hinta ja arvo siinä tapauksessa, että sitä tekee yksittäinen ihminen. Hän voi olla esimerkiksi henkilökohtaisesta vapaudestaan tinkivä omaishoitaja tai ihminen, joka panee alttiiksi oman koskemattomuutensakin, kun hoivaa tai vaikkapa huumevieroitusta kaipaava lähimmäinen rimpuilee pahaa oloaan vastaan niin, että lyö siinä ohessa jokusia viattomiakin - niitä, jotka vaikeuksista huolimatta pysyttelevät lähellä.
Totuus ei asu Kuussa asti, vaikka sen koko kuvaa ei välttämättä näkisikään talousuutisissa. Niiden päänäyttämöllä tapaa aina sataa rankasti rahaa. Maallikko taas tietää, että vähintään yhtä tärkeää on esimerkiksi helteen ja vesisateen vuorottelu - minkäpä muun kuin kasvun kannalta, sillä syömättä välillä maan hedelmiä on vaikea tehdä minkäänlaista tulosta.