On sunnuntai, jona Helsingin metro kulkee ratatöiden vuoksi tavallista harvemmin vuorovälein. Vaunun tiivistä tunnelmaa leikkaa muuan nainen, joka vaihtaa istumapaikkaa manaten suomalaisia, jotka "eivät sitten koskaan mitään puhu". Kuin lietsoakseen keskustelua metro pysähtyy odottamaan pääsyä seuraavalle asemalle.
- Orjakansaa tämä on, nainen julistaa ja kiroilee. Toista on kuulemma etelämaalaisten kanssa.
Mitä kaikkea kansalainen ehtiikään sanoa muutamassa minuutissa? Siitä saa keskivertolehden yleisönosastoa lukiessa vain kalpean aavistuksen.
Metrossa sana on todella vapaa. Horinasta horroriinkin on yllättävän lyhyt matka, ja valitettavasti joka junaan ei riitä Pekka Sauria, joka psykologinpehmeällä äänellään siirtelisi suunvuoroja samoin kuin Radio Suomen Yölinjalla juttujen romahtaessa riman alle.
"Siitä vaan Somalimaahan!"
Metrolinjalla nainen jatkaa. Ovat kuulemma niin ihania ihmiset Pariisissakin, ja hän sen kyllä tietää, kun "on tullut ulkomailla asuttua ja matkusteltua".
Kansainvälisiä ovat ja kaikkien kanssa juttelevat ne siellä toisaalla, kuulemma. Edes englannin sana ei tahdo naiselta kuitenkaan taipua - puhumattakaan sujuvasta ranskasta, jota muuan Suomen kansalainen alkaa tuikkia naisen suun tukkeeksi.
- Et oo taatusti suomalainen, nainen turvautuu taas uskonoppiinsa. Suomalaiset eivät puhu.
Kielitaitoinen mies on liian kansainvälinen keskustelukumppani, nainen huomaa pian. On taas löydettävä joku, joka ei puhu. Osansa saa musta mies. Nainen alkaa uhkua pyhää vihaa muslimeja ja näiden uskontoa kohtaan.
- Niin että klitoris irti vaan! Sellaisia ne on, nainen melskaa ja on käydä käsiksi pelokkaasti vaikenevaan mustaan nuoreen mieheen. Olisi kuulemma syytä olla tulematta Suomeen, jossa sitten liikutaan vain rikkaan vaatteissa sosiaalirahoilla.
- Menkää sinne Somalimaahan! Sellainen on. Ei mikään Somalia vaan Somalimaa. Sinne kaikki, nainen intoilee ja taitaa mutista jotain siitä, millaisia ovat nämä mustat muukalaiset, kun eivät edes suomea puhu.
Puhuminen on hopeaa...
Sananvapaus on suunnattoman tärkeä ja arvostettava asia, mutta toisinaan on vannoutuneimmankin vapauden kannattajan käännyttävä "sensuurin" suosijaksi. Mediamaisema, jossa kuka tahansa voi huutaa julki mitä tahansa, ei ole houkuttelevin mahdollinen, jos asiaa katsoo metron syvyydeltä.
Näillä turpakäräjillä käy sentään onnellisesti. Naista jo tovin toppuutellut mies asettaa kätensä kilveksi, jottei äänitorven nyrkki osuisi muukalaiseen. Musta mies kyyhöttää penkissä vaiti. Mutta mitä tapahtuukaan? Nuori suomalaismies naapuripenkistä käyttää pakolaismyönteisen puheenvuoron yleisön herkistyneitä korvia pelkäämättä!
Pian melskaavasta naisesta on tullut vähemmistön edustaja ja valehtelija: suomalaiset kun puhuvat sittenkin! Halveksittu nainen on yleisön ilmeistä päätellen ollut jo hyvän matkaa.
Metro saapuu Rautatientorille ja nainen nousee mitään sanomatta, ryntää ulos ja juoksee liukuportaisiin katsomatta taakseen. Kappale kansalaiskeskustelusta on käyty läpi - näennäisesti kasvokkain, kuitenkin kohtaamatta. On aika miettiä tarinan opetusta.