Valtamedian edustajille ehdotetaan usein kesällä aistien avaamista. Uskonnollisista kesäjuhlista voisi kuulemma kertoa muutakin kuin kävijämäärän, syödyt soppalitrat ja penkkien yhteispituuden. Totta tietysti on, että politiikan toimittaja samalla lähestymistavalla laskisi vuodesta toiseen eduskuntatalon rappusia, mutta...
Mitä, jos Pyhä Henki olisi vuonna 1996 ilmaantunut Telppäsniitylle tämän uskonnollisen tapahtuman 200-vuotisseuroihin? Olisiko Herättäjä-Yhdistys lähettänyt lehdistötiedotteen? Tätä oli liikkeen äänenkannattajan, Hengellisen Kuukauslehden (7/2001), mukaan joku toimittaja tiedustellut.
Ajatusleikki on houkutteleva. Mitä olisi tapahtunut, jos osallistujien uskoa koettelematon körttikansa olisi äkkiä tiedottanut joutuneensa hurmoksen tuuliseen pyörteeseen? Olisiko asia ylittänyt valtakunnallisen median uutiskynnyksen? Mikä olisi ollut jutun kärki ja mikä sen yleinen sävy?
Mistä olisi löytynyt tällaisiin taivaskanaviin perehtynyt jukkakajava arvioimaan tapahtunutta kolumnissaan? Vai olisiko apuun taas hälytetty yleismies Airaksinen, kuten niin usein, kun media tuntee tarvetta pohtia jotain abstraktia asiaa tai "henkimaailman hommaa"? Filosofiinhan media voi aina luottaa, etenkin jos hän on esiintymiskykyinen!
Kirkollista puunhakkuuta ja leipien laskua
Niinkin väitetään, että mitä tilaa, sitä myös saa. Ehkä kristinuskon ilmentymistä on missä tahansa mediassa helpointa seurata numeroin ja prosenttimerkein, koska "Oy Sielunvakuutusyhtiö Luther Ab" ahkerasti takaa niiden saatavuuden?
Esimerkiksi keväällä ilmestynyt Seurakuntien väkiluku, henkilöstö, toiminta ja talous -vuosikirja 1999 on varsin väkevää luettavaa! Lehdistöllekin tarjottu noin 200-sivuinen opus kertoo jopa kirkollisesti kasvatetun "markkinapuun hakkuusta ja omasta käytöstä vuosina 1980-1999" siinä kuin tilastoi hiippakunnittaiset uurnahautausmaksutkin. Vaikeaksi siis näyttäisi käyvän toimittajan tie, mikäli haluaisi moittia tätä markkinataloustoimijaa sulkeutuneeksi!
Kiirastorstain tuskallisessa tiimellyksessä itse Jeesukseltahan pääsi unohtumaan maininta, että niin usein kuin ehtoollista nautitaan, on leivistäkin tehtävä tili. Kumman rakkaus numeroihin nyt siis olikaan suurempi: uutisia takovien toimitusten vai sielunpaimennuslaitoksen?
Syntigallup ja tilaston henki
Koska kyse ei ole mistä tahansa markkinatalouden toimijasta, vaan vuotuisin jäsenmaksuin kirstunsa täyttävästä organisaatiosta, on kirkon luonnollisesti legitimoitava laskutuksensa jollakin. Hittituotteet, kuten häät, hautajaiset ja rippikoulut ovat kovin henkilökohtaisia kokemuksia, joten mediahuomiota kaivattaessa on ihan kätevääkin laskea lampaita.
Tilastointi-intoa voi hyvästä syystä pitää jopa toimittajaystävällisenä. Laajan aihevalikoiman lisäksi lukumerestä löytyy yleensä varaa ristiriitaisiinkin tulkintoihin. Luvuistahan yleensä aina joku nousee ja joku laskee, joten sanottavaa saa niin kiittelevä kuin krittinenkin väline! Kirkkoko muka ei lukeutuisi moniäänisyyden kannattajiin?
Saarnatuolimonologienkin aika on ohi. Kirkkokansa saa puhua ainakin gallupeissa, joista tunnetuin lienee useiksi uutisiksi pilkkoutuva Kirkkomonitor. Ja tokihan suomalaisia kiinnostaa lehdistäkin lukea, pitävätkö kanssaeläjät tanssia tai syrjähyppyjä syntinä tai moniko on mielestään kokenut Jumalan vastanneen rukoukseen, joten mikäpä siinä.
Mutta hetkinen! Milloin monimutkaisista uskonasioista ja arvokysymyksistä on tullut suorastaan hämäävän yksinkertaisia tilastollisia totuuksia? Kysyykö pappikin kohta modernisti saarnassaan, että "kun viimeisimmän kirkkomonitorin mukaan 26 prosenttia suomalaisista on kokenut Jumalan läsnäolon ja kahdeksan prosenttia paholaisen, kumpaan joukkoon koetkaan kuuluvasi"?