Kaikki kilpailukyvylle

Helsingin yliopiston poliittisen historian professori Pauli Kettunen on huolestunut nykykehityksestä. Kilpailukyvystä pitää Kettusen mielestä pitää kiinni mutta hän vierastaa kaiken alistamista sille.

9.7.2001 15:51

Kilpailukyky tunkee kaikkialle. Se pitäisi muun muassa hygieniasyistä pitää erillään esimerkiksi hyvinvointivaltiokäsitteestä ja monista muista politiikan kentällä määriteltävistä asioista.

Suomalaisen kilpailukyvyn historiaa on pohtinut Helsingin yliopiston poliittisen historian professori Pauli Kettunen. Kirjassaan Kansallinen työ, Suomalaisen suorituskyvyn vaalimisesta hän lähtee siitä, että politiikan kannalta joitakin autonomisia alueita sopisi säästää.

- Kun puhutaan esimerkiksi ympäristöetiikasta, niin tässäkin yritykset ja valtiot ovat valjastamassa asian myös kilpailukyvyn rakennusaineeksi. Ekologisten ja eettisten näkökohtien sisällyttäminen kilpailukykyyn onkin sinänsä järkevää ja kannatettavaa. Kuitenkaan niitä ei pitäisi arvioida vain kilpailukyvyn kannalta. Kaikki hyvät asiat eivät edistä kilpailukykyä, eivätkä asiat ole hyviä vain siksi, että ne edistävät kilpailukykyä.

Toki suomalaisen kilpailukyvyn rakentamisessa kansallisena luomuksena on vuosikymmenien perinteet. Emme myöskään ole ainoita maailmassa kilpailukykyluomuksemme kanssa. Hyvin monella muulla maalla on samanlaiset perinteet ja samanlaiset tavat toimia.

- En minä sitä mieltä ole, etteikö kilpailukyvystä täytyisi pitää huolta. En ole ajamassa periaatetta, että jäisimme kansainvälisessä kilpailussa keppikerjäläisiksi, kun meidän ei sovi kilpailla. Olen vain tuonut esiin, että kilpailukykyargumentilla on pelottava voima alistaa muita näkökohtia palvelukseensa.

- Kilpailukyvyn läpäisyvoima on lisääntynyt samalla, kun sen merkitys on muuttunut. Globalisaatio on luonut uusia kansallisia painotuksia. Meidän on oltava houkuttelevia rahavirroista ja tuotannon ja työpaikkojen sijainnista päättävien ylikansallisten toimijoiden edessä, Kettunen lataa.

Voi manifestia!

Kettunen päivittelee kirjansa viimeisessä luvussa orwellilaista näkymää, jossa myös kaikki yhteiskuntakritiikki palvelee kilpailukykyä ja esimerkiksi Kommunistinen manifesti olisi ilmestynyt muutosjohtamisen konsulttien oppimateriaaliksi.

Tuon tekstin hän uskalsi kirjoittaa pari vuotta sitten. Nyttemmin on merkkejä siitä, että poliittisen historian professorin pelot ovat käyneet toteen.

Maailman muutokset synnyttävät uusia, ihmeellisiä ja entisissä oloissa epäortodoksisia liittoja, samaan aikaan kun paljon vanhoja rakenteita häviää.

- Hybridisaatiosta voidaan puhua, kun ideoiden, tiedon ja kulttuurien liike käy aiempaa vilkkaammaksi. Syntyy uusia ja ennustamattomia muunnelmia. Sivistyssanakirjassa hybridi kuvataan biologislähtöisenä ilmiönä, joka tarkoittaa jonkinlaista sekamuotoa tai sekasikiötä.

Kulttuurin puolella tällaisista sekamuodoista on esimerkkejä yllin kyllin. Esimerkiksi postmoderni kuvataide on monin esimerkein pitänyt huolta siitä, että erilaisia vanhoja elementtejä yhdistämällä luodaan taatusti uusia ja hätkähdyttäviä yhdistelmiä.

- Nyt voidaan ajatella rinnakkain globaalisti ja lokaalisti. Tähän viittaa uudissana glokalisaatio. Vielä pitää ajatella niin, että kun globaalit ilmiöt tuodaan paikallisiksi, niin samalla herkästi tunnustellaan paikallisia tunnusmerkkejä. Amerikkalainen ilmiö pitää saada jotenkin näyttämään japanilaiselta, kun sitä japanilaisille markkinoidaan.

Paljosta globalisaatio-keskustelusta huolimatta Kettusen mukaan voitaisiin pistää vielä paremmaksi.

- Pisimmälle vietyä globaalisuutta varmaankin olisi se, että koko maailma eläisi yhdessä ja samassa aikavyöhykkeessä, jotta kaikki olisi reaaliaikaista. Onhan globaaleille markkinoille harmia siitä, että ihmiset ja yhteiskunnat ovat vielä jossain määrin sidoksissa yön ja päivän vaihteluun.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?