Vaivaako dementia itseään toistavien radioasemien väkeä vai oletaanko sen iskeneen kuuntelijoihin? Kanavatunnuksia, iskulauseita ja ohjelmapuffejahan on tullut tavaksi toistaa sarjatulena niin, ettei hataramielisinkään voi unohtaa kuulemaansa. Mielessä käy jopa halvan hajuveden tuoksu ja muuan kysymys: tätä jinglesaastettako on kanavaprofiilin luominen radiomaisimmillaan?
Joku on joskus väittänyt, että nykyihmiset ovat kuuntelijoina kärsimättömiä. Epäilen suuresti! Nykyisin jopa radioasemalla, joka antaa ymmärtää tarjoavansa enemmän musiikkia, on hyvää aikaa hokea aivopesukonemaisesti soittavansa parhaita uutuuksia ja suosikkeja sieltä sun täältä. Samoin on laita sen, joka tarjoaa "vain hittimusiikkia".
Kun juontajien huulilla kupliva kanavaitsetyydytys, jinglet ja mainokset trendikanavilla ynnätään, tuntuu musiikille lohkeavan ääninäytelmästä joskus vain väliosia.
Kanavahyppytauti nousi aarrelaivaan
Pelkäänpä, että nousevalle radiosukupolvelle on olosuhteiden pakosta kehittymässä kovaa vauhtia hittiputkiaivot ja kanavahyppytauti itse kullekin meistä, jotka radiota myös kuuntelemme sen ohessa että käytämme sitä äänitapettina.
Radiomaailmassa viime vuosina raivonneita ilmaisun köyhdyttäjäisiä ei käy kiittäminen, sillä imaisuvälineenä radio on oikeasti aarrelaivan arvoinen! On sääli, jos radion kuuntelijat ajautuvat ulalle kuulematta koskaan teknisesti kekseliästä radioteatteria, dokumenttia, pakinaa tai toimitettua musiikkiohjelmaa, jonka kappaleet ja juonnot johdattavat aivan uusiin maisemiin, aikakausiin ja oivalluksiin.
- Valitkaa hyvissä ajoin tarkoitukseen varaamastanne lehdestä se tahi ne asemat, joita aiotte kuunnella. Pitäkää päivän ohjelmat lähettyvillä voidaksenne tarpeen tullen tarkistaa niitä koskevia tietoja, ohjeistettiin Yleisradion kuuntelijoita jo vuonna 1931.
Nyt jos koskaan on vanha neuvo on tarpeen! Kanavahyppely ohjelmien perässä käy työstä - niin onnistuneesti on esimerkiksi julkisen palvelun yhtiötä edustava Radiomafia työntänyt toimitetut musiikkiohjelmansa illan pimentoon pois lähetysvirrasta! Kuunnelmaperinnettä kevyesti edustavat Leila ja Annukka sentään nauttivat yhä päivänvaloa, mutta toisaalta edes Mafian yössä ei kuulla ykköskanavalta tuttua Radioateljeeta - niin modernia kuin sen ilmaisu onkin.
Kuunteleminen - liian yksinkertainen ratkaisu?
Suomalaisessa radiomaisemassa vasten lähetysvirtaa uivat vain harvat paikallisradiot ja yksi valtakunnallinen enemmistökielen kanava, ohjelmille rakenteensa omistanut Radio Ylen Ykkönen. Poikkeava formaatti on tervetullut, siitäkin huolimatta, että se viestii radiokulttuurin kummallisuudesta:
Miksi kulttuurijournalismin, kirjallisuuden ja dokumenttien on Suomessa ikään kuin pakko keskittyä klassisen musiikin kanavalle - juttujen aiheista ja kohdeyleisöstä riippumatta? Ylen Ykköseenhän siirrettiin taannoin jopa Radiomafian kulttuuriväki, ja soipa keskellä Ylen klassista ilmettä nyt myös räyhäkkäin jazz-musiikki - jotenkin joukkoon kuulumatta, jos minulta kysytään. Lienevätkö Ykkösellä oikeassa paikassa nyt lastenohjelmatkaan? Ylen Ykkönen ei - valitettavasti - taida tulla monenkaan nuoren perheenisän tai -äidin mieleen satuhetken aikaan. Miksi Noita Nokinenä ja kumppanit on näin kätketty?
Ylen Ykkösen persoonassa on piirteitä, jotka ovat monille vieraita. Samalla ne ovat kanavan tinkimätöntä rikkautta. Sellainen hard core kuin esimerkiksi ehtookellot lauantaisin tai päivän mietelause ja hartaushetket arkisin kuulostavat ehkä jäänteiltä menneestä yhtenäiskulttuurista. Ne voi kuitenkin ymmärtää myös toisin, kutsuna hetken seisahtumiseen ja kuuntelemiseen, joka kuvavirtakulttuurissa liian usein unohtuu - mielikuvien kustannuksella. Kuitenkin juuri mielikuvat ovat ihmiselle aarteita, joiden veroisia luovuuden, rentoutumisen ja itsehoidon keinoja on harvassa!
Radio on medioista ainut, jonka anti ruokkii mieltä myös silmät suljettuna. Sen rikkauksia on syytä varjella!