Digitoday

EU-tuella alkavat IT-yritykset entistä monikasvoisempia

Julkaistu:

Euroopan sosiaalirahaston tuella pyörivä Start.up.Liftoff-ohjelma poikii uudenlaisia tietotekniikkayrityksiä. Pääpaino on tietotekniikan soveltamisessa johonkin muuhun alaan, kuten humanistisiin tieteisiin tai geologiaan. Henkeä on ollut nostattamassa Tukholman kauppakorkeakoulun professori Terrence E. Brown.
Euroopan sosiaalirahaston kolmen miljoonan markan tuella käynnistetty Suomen Teknologiakeskusten Liiton Start.up.Liftoff-ohjelma valmentaa totutusta varsin poikkeavia uusia IT-yrityksiä. Uusissa yrityksissä työskentelee naisia ja taiteilijoita. Teknologiapuistoissa järjestetyt startup-uskonvahvistustilaisuudet ovat kysyttyjä ja usein viimeistä paikkaa myöten myytyjä.

Alkavat startup-yritykset Suomessa eivät välttämättä enää noudata perinteistä nörtti-stereotypiaa. Liikeidea perustuu pikemminkin tietotekniikan soveltamiseen ammattialoille, joissa se ei ole ennen ollut pääosissa. Yritykset toimivat esimerkiksi humanististen tieteiden, lääketieteen, terveydenhuollon, graafisen suunnittelun tai jopa geologian parissa.

Kaikki 24 erityisvalmennettavaa startup-yritystä kuuluvat Teknologiahautomo 2001 -projektiin. Teknologiahautomot toimivat teknologiakeskusten yhteydessä. Yritykset on sitoutettu ohjelmaan 5000 markan omarahoitusosuudella.

- Monet ohjelmaan osallistuvista yrityksistä ovat vielä yhden tai kahden hengen pyörittämiä. 24 startup-yrityksessä työskentelee yhteensä 37 henkeä, kertoo projektipäällikkö Tuija Pohjonen Otaniemen teknologiakylästä.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Pienuus ei uskoa haittaa, vetäjät ovat vakuuttuneita kymmenien kasvuyritysten loistavasta tulevaisuudesta. Viime vuonna käynnistynyt projekti tosin päättyy toukokuussa.

Start.up.liftoff on Tekelin sekä työvoima- ja elinkeinokeskusten Teknologiahautomot 2001 -hankkeen suurin, ja eniten ulospäin näkyvä ohjelma. Kaikki viisi Startup-seminaaria, muun muassa Lahdessa, Jyväskylässä, Kuopiossa ovat menneet kuin kuumille kiville. Puhujista suurinta suosiota nauttii kauppatieteiden tohtori Terrence E. Brown Tukholman kauppakorkeakoulusta.

Brown on erikoistunut pienten yritysten kasvustrategioihin, ja hänen sanomansa Pohjosen mukaan on valanut uskoa jo satoihin uusiin uudenmallisiin yrittäjiin.

Renessanssihenkisessä monipuolisuudessa tulevaisuus

TEKEL: Kuopion teknologiakeskus Teknia Oy: Matti EskelinenBrownin hahmotteli torstaina Jyväskylässä yritysarkkitehtuurin, joka työllistää informaatioteknologian parsissa paljon nykyistä heterogeenisemman joukon ihmisiä. Hän näki, että varsinkin naisyrittäjillä on mahdollisuuksia monipuolistaa teknologiastrategioita. Julkiset startup-tilaisuudet vetävät salit täyteen. Näin kävi myös torstaisessa Jyväskylän Teknologiakeskuksessa järjestetyssä viidennessä startup-seminaarissa.

- Meillä esimerkiksi toimii Dadaa Content Creator -niminen sisältötuotantoyritys, joka on määritellyt itsensä vuosituhannen renessanssiyritykseksi. Tämä on IT-alan uusi suunta , kertoo kehitysjohtaja Matti Eskelinen Kuopion Teknologiakeskus Teknia Oy:stä.

Suomessa on 18 teknologiakeskusta, joista suurin osa sijaitsee yliopisto- ja korkeakoulupaikkakunnilla. Vain osa teknologihautomoiden untuvikkoyrityksistä kuuluu Start.up.Liftoff-ohjelmaan. Teknologiahautomot tarjoavat aloittavalle teknologiayrittäjälle kehitysympäristön, jossa yritykset voivat keskittyä liiketoimintaansa, tulla kilpailukykyisiksi ja kansainvälistyä.

Teknokummit tulevat

Johtamistaidon ohella untuvikot saavat kokemusta kansainvälistymisestä, rahoituksesta tai teknologiasta. Ohjaukseen kuuluvat myös idean suojaaminen, yhteistyökumppanien etsiminen sekä tarvittavien rahoitusjärjestelyjen selvittäminen.

Start.up.Liftoff-ohjelman ohessa osassa tiedepuistojen teknologiahautomoja toteutetaan mentorointi-ideaa. Teknokummitoiminnaksi ristityssä tuki- ja neuvontaohjelmassa yritysmaailman johtotehtävissä toimineet kummit eli mentorit opastavat tiensä alussa olevia yrittäjiä muun muassa johtamisessa, markkinoinnissa ja kansainvälistymisessä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pikkulapsi sairaalaan Las Palmasin lentohelvetistä – kapinoivat matkustajat vaativat tavaroitaan lentokoneesta

    2. 2

      Kuvat: Kiduttajavanhemmat astuivat kameroiden eteen oikeudessa – kiistivät syyllisyytensä, takuusummat yli 10 miljoonaa

    3. 3

      Järisyttävän elämänmuutoksen tehnyt Ringa Ropo saapui Urheilugaalaan ensi kertaa uuden rakkaansa kanssa – pari hehkui onnea punaisella matolla

    4. 4

      ”Lapset oksentavat, vanhukset pyörtyvät” – Las Palmasissa 36 tuntia odottanut Olli-Pekka haukkuu matkanjärjestäjän

    5. 5

      Halvaantuneelta Jari Mönkköseltä pysäyttävä kommentti vaikeasti vammaisten kohtelusta Suomessa: ”Elämäni kauheinta aikaa”

    6. 6

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    7. 7

      Kommentti: Kakkoskierrosta ei tule – mutta rynniikö Väyrynen jo Haavistonkin ohi?

    8. 8

      Kunnon pakkanen saapuu pian etelään – meteorologi: ”Sää tulee kylmenemään päivä päivältä”

    9. 9

      Kahden lapsen hengen vaatinut kolari järkyttää Lohjalla – kirkkoherra lähetti koskettavan viestin asukkaille

    10. 10

      Kiduttajavanhempia uhkaa 94 vuoden vankeus: ”Kahlerangaistus saattoi kestää viikkoja tai jopa kuukausia”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lohjan kolarissa kuolleet pikkulapset olivat matkalla katsomaan hevosia – kokenut poliisi: ”Ottaa väkisinkin koville”

    2. 2

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    3. 3

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    4. 4

      Kaksi metsuria loukkaantui vakavasti työtapaturmassa – tapahtumasarja oli todella erikoinen

    5. 5

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    6. 6

      Järisyttävän elämänmuutoksen tehnyt Ringa Ropo saapui Urheilugaalaan ensi kertaa uuden rakkaansa kanssa – pari hehkui onnea punaisella matolla

    7. 7

      Kiinalaispandat Lumi ja Pyry saapuivat Suomeen

    8. 8

      Alma Median tutkimus: Sauli Niinistön kannatus on pudonnut selvästi

    9. 9

      ”Wow!” – Prinsessa Sofian lumoava leninki sai asiantuntijalta täydet pisteet: Paljasti timmin vyötärön

    10. 10

      Nora Mörkin alastonkuvat levinneet kiekkojuniorien käsiin – joukkue joutui puhutteluun

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    3. 3

      Tällaisia ovat vanhempien naisten seksimatkat Gambiassa – nuoret ”rantapojat” tarjoavat seuraa häkellyttävän aktiivisesti

    4. 4

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    5. 5

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    6. 6

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    7. 7

      Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

    8. 8

      Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

    9. 9

      Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

    10. 10

      13 sisarusta löydettiin kammottavista oloista kotoaan Yhdysvalloissa – vanhemmille syytteet kidutuksesta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pikkulapsi sairaalaan Las Palmasin lentohelvetistä – kapinoivat matkustajat vaativat tavaroitaan lentokoneesta

    2. 2

      Kuvat: Kiduttajavanhemmat astuivat kameroiden eteen oikeudessa – kiistivät syyllisyytensä, takuusummat yli 10 miljoonaa

    3. 3

      Järisyttävän elämänmuutoksen tehnyt Ringa Ropo saapui Urheilugaalaan ensi kertaa uuden rakkaansa kanssa – pari hehkui onnea punaisella matolla

    4. 4

      ”Lapset oksentavat, vanhukset pyörtyvät” – Las Palmasissa 36 tuntia odottanut Olli-Pekka haukkuu matkanjärjestäjän

    5. 5

      Halvaantuneelta Jari Mönkköseltä pysäyttävä kommentti vaikeasti vammaisten kohtelusta Suomessa: ”Elämäni kauheinta aikaa”

    6. Näytä lisää