Digitoday

Back Orifice -troijalainen iskee jälleen

Julkaistu:

Las Vegasiin Yhdysvaltoihin kerääntyy tänä viikonvaihteena jälleen suuri joukko tietoturva-alan osaajia niin "hyvien kuin pahojen" puoleltakin. DEF CON 7 -tapahtumassa erilaiset hakkeri- ja crackkeriryhmät esittelevät taitojaan murtamalla palvelinsuojauksia sekä tekemällä jäyniä tapahtumaan soluttautuneille FBI:n ja NSA:n agenteille. Ristiriitaisuuden täydellistämiseksi he kuitenkin mainostavat samalla itseään tietoturva-alan yrityksille ammattitaitoisina työntekijäehdokkaina.

Cult of The Dead Cow (CDC) -hakkeriryhmä on varastanut pääosan showsta itselleen jo ennakkoon ilmoittamalla julkistavansa uuden version Back Orifice -ohjelmastaan. Back Orifice 2000 on Windows 95, 98 ja nyt myös NT -käyttöjärjestelmissä toimiva troijalainen eli näkymätön palvelinohjelma, joka päästää ulkopuoliset lukemaan ja muuttamaan vapaasti kaikkia tietoja koneesta johon se on asennettu.

Ohjelma leviää tehokkaimmin virusten tapaan sähköpostien liitetiedostoissa, jotka uhri houkutellaan avaamaan. Tästä syystä kaikki virustentorjuntaan erikoistuneet yritykset, joiden mukana myös suomalainen Data Fellows, kohtaavat viikonvaihteessa ylimääräisen työrupeaman Back Orificen toimintatapojen selvittämiseksi ja "vastarokotteen" koodaamiseksi.

Viime vuonna CDC:n esittelemä ensimmäinen Back Orifice -versio ei toiminut Windows NT:ssä ja siksi Microsoft ei virallisen tiedotuksensa mukaan pitänyt ohjelmaa merkittävän vaarallisena. Nyt hakkeriryhmä uhoaa voimakkaasti uuden versionsa myötä ja kehuu myös vahvistaneensa ohjelman kryptaustasoa, jotta se olisi entistä vaikeampi tunnistaa.

CDC laskee myös ohjelman lähdekoodin vapaaseen levitykseen, joten sen leviäminen mutaatioversioina on pelättävissä. Virustorjuntayritykset kehoittavatkin käyttäjiä päivittämään ohjelmansa ensi viikolla heti, kun uudet versiot Back Orifice 2000:n nujertamiseksi on saatu valmiiksi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Hannun vaimo istui koneessa 4 tuntia, sitten lento peruttiin – Helsinki-Vantaa on nyt todella jumissa ja syitä on kaksi

    2. 2

      Onko aurinko­kuntaamme ilmestynyt kohde sittenkään asteroidi? Maan ulkopuolista elämää etsivä projekti tutkimaan

    3. 3

      Jasmin päällysti keittiönsä suositulla sisustusmuovilla – lopputulos oli katastrofi

    4. 4

      Tunnettu tv-juontaja kuoli maanantaina vain 60-vuotiaana – BBC:lle kävi hirvittävä moka

    5. 5

      Finnair kehottaa matkustajia varautumaan lentokentällä yöpymiseen – hotellit aivan täynnä

    6. 6

      Norjan kruununprinsessa Mette-Marit ilmestyi Nobel-juhlallisuuksiin halpisketjun leningissä – olikin mieletön näky

    7. 7

      Näin kymmenkuisen vauvan hengen vaatinut ohitusonnettomuus tapahtui – katso animaatiovideo

    8. 8

      Varoitus! Älä syö raakaa piparitaikinaa

    9. 9

      AFP: Kim Jong-un julisti tekevänsä Pohjois-Koreasta ”maailman vahvimman ydinasevallan”

    10. 10

      Adoptoitu Kati sai biologisten vanhempiensa salaisen viestin 20-vuotiaana – isä ja äiti olivat odottaneet häntä sillalla joka vuosi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varoitus! Älä syö raakaa piparitaikinaa

    2. 2

      Uhkarohkeita selfie-kuvia harrastanut mies putosi 62-kerroksisen pilvenpiirtäjän katolta ja kuoli

    3. 3

      Adoptoitu Kati sai biologisten vanhempiensa salaisen viestin 20-vuotiaana – isä ja äiti olivat odottaneet häntä sillalla joka vuosi

    4. 4

      Muistatko Dr. Philin tyrmäävän Robin-vaimon? Tältä hän näyttää nykyään – ”Mitä ikinä hän onkaan kasvoilleen tehnyt...”

    5. 5

      Kulttuuriväen puuttumista Linnan juhlista kritisoitiin, Haukio puolusti valintoja – ilman kutsua jääneeltä Jörn Donnerilta suorat sanat

    6. 6

      Perheenisä Pasi pelkää talvea: Avaimet käteen -talo sai energialuokan G – ”Ei varaa muuttaa terveempään taloon”

    7. 7

      Jasmin päällysti keittiönsä suositulla sisustusmuovilla – lopputulos oli katastrofi

    8. 8

      Perhe osti valmistalon, jossa he eivät voi asua: ”Kotimme arvo on pankin mukaan 0 euroa”

    9. 9

      Mikä pituusero! Game of Thrones -tähden rakas on kuin ”taskukokoinen tyttöystävä” jättiläismäisen näyttelijän rinnalla – ”Kuinka ihmeessä suutelette?”

    10. 10

      Linnan juhlien vieraslista sai kritiikkiä – Jenni Haukio otti tiukasti kantaa Facebookissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaiken nähnyt poliisi hämmästyi asunnon ovella – tajusi uuden ilmiön tulleen Helsingin prostituutioon

    2. 2

      Venäläinen Anna, 28, ällistyi suomalaisessa vessassa: ”En ole koskaan nähnyt vastaavaa”

    3. 3

      Mies otti kuvan lentokentällä – some raivostui takana jonottaneen naisen törkeästä käytöksestä: ”Onpa hänellä otsaa”

    4. 4

      Upea puku meni monelta täysin ohi – onko tässä sittenkin Linnan kaunein asu?

    5. 5

      Uskomaton yhteensattuma: Mies huomasi kihlattunsa lapsuuskuvassa hämmästyttävän yksityiskohdan – ”Tämä antoi minulle kylmiä väreitä”

    6. 6

      Helsinkiläisperheen kotiinpaluusta meinasi tulla fiasko – lentokapteeni teki upean palveluksen

    7. 7

      Upeat kuvat: Yksi heistä on Linnan juhlien 2017 kuningatar – äänestä suosikkiasi

    8. 8

      Naiset astelivat Linnaan identtisissä puvuissa – muotiasiantuntija kommentoi kärkkäästi: ”Ei varmasti jäänyt keneltäkään huomaamatta”

    9. 9

      Muotiasiantuntijat tyrmäävät Jari Litmasen puolison asun: ”Liian rohkea Linnaan”

    10. 10

      Uhkarohkeita selfie-kuvia harrastanut mies putosi 62-kerroksisen pilvenpiirtäjän katolta ja kuoli

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Hannun vaimo istui koneessa 4 tuntia, sitten lento peruttiin – Helsinki-Vantaa on nyt todella jumissa ja syitä on kaksi

    2. 2

      Onko aurinko­kuntaamme ilmestynyt kohde sittenkään asteroidi? Maan ulkopuolista elämää etsivä projekti tutkimaan

    3. 3

      Jasmin päällysti keittiönsä suositulla sisustusmuovilla – lopputulos oli katastrofi

    4. 4

      Tunnettu tv-juontaja kuoli maanantaina vain 60-vuotiaana – BBC:lle kävi hirvittävä moka

    5. 5

      Finnair kehottaa matkustajia varautumaan lentokentällä yöpymiseen – hotellit aivan täynnä

    6. Näytä lisää