Digitoday

IBM vahvistaa verkkotuotevalikoimaansa

Julkaistu:

(Tietokone - Cannes) IBM esitteli kuluneella viikolla pidetyssä Net´99-konferenssissaan yhtiön tulevaisuudensuunnitelmia verkkotekniikkaan keskittyneen IBM Networking Systems -yksikkönsä osalta. Tietotekniikkajätti on viime aikoina pyrkinyt vahvistamaan asemiaan verkkolaitteiden valmistajana, erityisesti alueilla, jotka ovat perinteisesti olleet pienempien, puhtaasti verkkolaitteisiin erikoistuneiden yritysten kuten Ciscon, 3comin ja Bay Networksin hallussa. Tällä tavoin IBM pyrkii tukemaan osaamistaan sähköisen kaupankäynnin ratkaisujen, erityisesti yhtiön oman e-business -konseptin toimittajana. IBM on tehnyt selvän linjanvedon tulevaisuuden verkkotekniikan osalta; yhtiö näkee sekä julkisten että yritysten sisäisten tietoverkkojen siirtyvän yhä enemmän Internet tekniikan varaan rakennetuiksi, puhtaasti IP-pohjaisiksi toteutuksiksi. IBM haluaa silti säilyttää tuen olemassaoleville SNA-pohjaisille ratkaisuille, joita varsinkin suurissa IBM:n asiakasyrityksissä on maailmanlaajuisesti asennettuna valtavia määriä. Tähän tarkoitukseen IBM on tuonut markkinoille joukon tuotteita, kuten 2216-sarjan reitittimet, joilla SNA-pohjaiset verkot voidaan liittää suoraan IP-pohjaiseen Internettiin. IBM esitteli myös uutta verkon resurssien keskitettyyn hallintaan tarkoitettua Application Driven Networking (AppDrvN) konseptiaan. AppDrvN perustuu keskitettyyn hakemistoon, jonne tiedot verkon resursseista ja asetuksista talletetaan. Hakemiston avulla voidaan keskitetysti hallita käyttäjä- ja palvelukohtaisesti mm. käyttöoikeuksia, verkon palvelutasoa (QoS) ja VPN-asetuksia. Hakemistoksi käy IBM:n oman SecureWayn lisäksi mikä tahansa LDAP-hakemisto, kuten Novelin NDS, ja AppDrvN integroituu myös sovelluskohtaisiin hakemistoihin, kuten Lotus Notesiin ja MS Exchangeen. IBM:n uudet reitittimet tukevat AppDrvN tekniikkaa vakiona, vanhemmat reitittimet IBM päivittää tekniikan kanssa yhteensopiviksi maksutta. Tulevaisuudessa IBM näkee yhtenä merkittävänä osaamisalueenaan myös verkkolaitteissa tarvittavien piirien tuotannon. IP-liikenteen volyymin kasvaessa tarvitaan reitittimiltä yhä enemmän suorituskykyä, ja tähän voidaan IBM:n mukaan päästä vain rautapohjaisilla ratkaisuilla, ohjelmistopohjaisella reitityksellä alkaa suorituskyvyn raja tulla jo vastaan. Juuri näitä piirejä IBM aikoo tulevaisuudessa vahvasti kehittää, ja IBM:n verkkolaiteosaston johtajan, Michael Mayerin mukaan IBM:llä on hyvä mahdollisuus päästä tällä alalla markkinajohtajaksi,

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Karmiva kuva: Näin tosi-tv:n lihaskimput muokkaavat ulkonäköään – miesten suosima ovela konsti kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    2. 2

      Satamasilta romahti kesken Eckerö Linen matkustajien poistumisen laivasta – ”Sen piti olla nyt korjattu”

    3. 3

      Testaa! Helppo 3 liikkeen kuntotesti paljastaa, oletko siinä kunnossa, missä sinun pitäisi ikäiseksesi olla

    4. 4

      Hurmaava Manuela Bosco astui lavalle tv-ruudussa – muodikas läpikuultava asu: ”Ihanaa olla täällä”

    5. 5

      Ihmiskaupasta syytetty marjayrittäjä: ”Tämä on firman loppu”

    6. 6

      77-vuotias Tina Turner teki yllätyspaluun – tyylikästä naista ei ollut tunnistaa: Upea muodonmuutos

    7. 7

      17-vuotiaan tyttöystävänsä teippaamalla murhannut tuomittiin elinkautiseen

    8. 8

      Jätkäsaaren tornihotellin asiakas katsoi ikkunasta ja soitti hätäkeskukseen – poliisi löysi paikalta vain tyhjät saunatilat

    9. 9

      Äänestyskatastrofi? Ylen Kulttuurigaalan sivusto ruuhkautui kriittisellä hetkellä – katsojat ihmeissään

    10. 10

      Suomessa työskennellyt marjanpoimija kertoo tukalasta tilanteesta – ”Kukaan ei lukenut minulle, mitä papereissa oli”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    2. 2

      Mies yritti iskeä plusmalli Marjaanaa yökerhossa – ei saanut vastakaikua: lyttäsi järkyttävällä tavalla

    3. 3

      Testaa! Helppo 3 liikkeen kuntotesti paljastaa, oletko siinä kunnossa, missä sinun pitäisi ikäiseksesi olla

    4. 4

      17-vuotiaan tyttöystävänsä teippaamalla murhannut tuomittiin elinkautiseen

    5. 5

      Elvis Presleyn harvoin julkisuudessa nähdyt kaksos-lapsenlapset ihastuttivat – poseerasivat äidin rinnalla suloisina

    6. 6

      Jane voitti lotossa jättipotin 17-vuotiaana – tuhlasi rahat rintoihin ja peppuun: Jakaa netissä kuvia ylpeänä

    7. 7

      TM: Näin käy, jos Audin, Seatin, Skodan tai VW:n öljyä syövän moottorin jättää korjaamatta – ja lisää vain halvinta mahdollista öljyä

    8. 8

      Olympiavoittaja rikkoi hiljaisuuden 27 vuoden jälkeen – kertoi joutuneensa 15-vuotiaana lajilegendan raiskaamaksi

    9. 9

      Entinen F1-kuski Johnny Herbert vertaa Mika Saloa ja Mika Häkkistä – ”Kun hänen kanssaan puhui, ajautui riitaan”

    10. 10

      Kommentti: Hallitus on hädässä – Sipilä on jo kysynyt Sdp:tä kokoomuksen tilalle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    4. 4

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    5. 5

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    6. 6

      Jopa miljoonia uhreja – kävitkö vuoden sisällä suositulla pornosivustoilla?

    7. 7

      Tällaisen elämän miljardööri Niklas Herlin eli – muistokirjoitus

    8. 8

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    9. 9

      Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

    10. 10

      Niklas Herlin on kuollut

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Karmiva kuva: Näin tosi-tv:n lihaskimput muokkaavat ulkonäköään – miesten suosima ovela konsti kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    2. 2

      Satamasilta romahti kesken Eckerö Linen matkustajien poistumisen laivasta – ”Sen piti olla nyt korjattu”

    3. 3

      Testaa! Helppo 3 liikkeen kuntotesti paljastaa, oletko siinä kunnossa, missä sinun pitäisi ikäiseksesi olla

    4. 4

      Hurmaava Manuela Bosco astui lavalle tv-ruudussa – muodikas läpikuultava asu: ”Ihanaa olla täällä”

    5. 5

      Ihmiskaupasta syytetty marjayrittäjä: ”Tämä on firman loppu”

    6. Näytä lisää