Digitoday

"Hallitusten rajoitukset suurin uhka tietoturvalle"

Julkaistu:

Suomessa vieraileva tietoturva-asiantuntija Phil Zimmerman (kuvassa) pitää kansallisvaltioiden hallituksia suurimpana uhkana yksityisten ihmisten ja yritysten tietoturvalle. "Tilanne on kuitenkin muuttumassa", Helsingissä järjestetyssä tietoturvaseminaarissa puhunut Zimmerman arvelee. Pretty Good Privacy -salausohjelmallaan maailmanmaineeseen nousseen Zimmermanin mukaan hallitusten asettamat rajoitukset salaustuotteiden käytölle ja kaupalle ovat suurin ja merkittävin uhka yksityisten ihmisten ja yritysten turvalliselle tietojenkäsittelylle. Yhdysvaltain hallitus on Zimmermanin mukaan kuitenkin yhä ahtaammalla salaustuotteiden vientiä ja käyttöä kontrolloivan politiikkansa suhteen. "Aiemmin Yhdysvaltoja tukenut Ranska lievensi taannoin salauspolitiikkaansa ja Iso-Britannia harkitsee samaa", iloitsee Zimmerman. Tiukkojen salausrajoitusten takana on yleensä turvallisuusviranomaisten huoli siitä, että rikolliset käyttäisivät salausta hyväkseen kommunikoinnissaan. Zimmermanin mukaan tämäkin on mahdollista, mutta hänen mielestään hallitusten ja kansalaisten täytyy valita poliisin työn helpottamisen ja kansalaisten sekä yritysten yksityisyyden vaalimisen väliltä. Zimmermanin mielestä oikeus yksityisyyteen on parempi valinta. Tällä hetkellä Zimmerman pitää riittävänä salauksen tasona 96 tai 128 bitin pituisella avaimella luotua salausta, joka pystytään saamaan aikaan esimerkiksi PGP:n avulla. Salausavaimen pituus on kuitenkin vain yksi osa toimivaa tietoturvaa, Zimmerman muistuttaa. "Salausavainten hallinta ja avainten haltijoiden luotettava autentikointi on vähintään yhtä tärkeää", sanoo Zimmerman. PGP:n kaupallista versiota levittää nykyisin tietoturvatalo Network Associates. Sitkeiden huhujen mukaan kaupalliseen versioon olisi tehty takaportti, jonka avulla PGP:llä salatut viestit olisivat viranomaisten murrettavissa. Zimmerman kiistää väitteen jyrkästi. "Tällaisen takaportin rakentaminen tulisi sitä paitsi ilmi, sillä PGP:n lähdekoodi on julkinen. Näissä väitteissä on kyse paranoiasta", kuittaa Zimmerman.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Uusi feministinen Instagram-ilmiö leviää: naiset levittelevät haarojaan kuvissa – myös Maria Veitola osallistui

    2. 2

      17 hurjaa sekuntia saivat hiihtolegenda Harri Kirvesniemen pyörittelemään päätään – ”En muista nähneeni tuollaista”

    3. 3

      USA:n ulkoministeri Rex Tillerson ei lähetä korkeimpia virkamiehiään Intiaan – CNN: Syynä Ivanka Trump

    4. 4

      Juice Leskisen kuolemasta 11 vuotta: Tampereella käynnistyi keskustelu hautakiven kunnosta – Sari-leski kertoo nyt IS:lle mielipiteensä

    5. 5

      Jarno tallensi videolle harvinaisen näyn – sudet tulivat todella lähelle: ”Eivät tuntuneet häiriintyvän, vaikka pistin pääni ulos kopista ja rääkäisin”

    6. 6

      Pekka Rinne teki suomalaista NHL-historiaa

    7. 7

      Älä ikinä sano näitä lapselle – 8 haitallista lausetta, jotka lipsahtavat suusta liian helposti

    8. 8

      Mies putosi moottoriveneestä – löydettiin hukkuneena

    9. 9

      Sinkku Maria, 34, kävi lupaavilla Tinder-treffeillä – fiilis muuttui hetkessä ravintolasta lähtiessä

    10. 10

      Vanhanen arvostelee Niinistön tapaamista Trumpin kanssa: ”Presidentin lyötävä järkeä päähän”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sinkku Maria, 34, kävi lupaavilla Tinder-treffeillä – fiilis muuttui hetkessä ravintolasta lähtiessä

    2. 2

      Aamulypsyn Jaajo Linnonmaa joutui kohun keskelle – näin juontaja itse kommentoi tilannetta

    3. 3

      Urheilijatähti väittää tulleensa raiskatuksi Helsingissä – Patrik Sjöberg raivostui asian käsittelystä: ”Kesti puoli tuntia selvittää tekijä”

    4. 4

      Juhana, 30, yllättyi: Avasi puhelimen, sisältä paljastui muuta mitä piti – huomaisitko eroa?

    5. 5

      Janne Ahosen yllätysratkaisu: Mico-poika sai lopettaa koulun 15-vuotiaana – ”Vaimo oli aluksi hieman kriittinen”

    6. 6

      Kuvat: Tiffany Trump, 24, kohautti lyhyellä hameella – sisarukset edustivat yhdessä harvinaisesti

    7. 7

      Uusi feministinen Instagram-ilmiö leviää: naiset levittelevät haarojaan kuvissa – myös Maria Veitola osallistui

    8. 8

      Poliisilta lisätietoa Juuan kuolonkolarista: ”Rekka tuli valitettavasti juuri silloin vastaan”

    9. 9

      Vladimir Putinin viesti Venäjän aseteollisuudelle: Valmistautukaa sotaan

    10. 10

      Fanit surevat tangoprinssi Dimitri Sjöbergin varhaista poismenoa – ”Ääni oli sulaa kultaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    3. 3

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    4. 4

      Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

    5. 5

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    6. 6

      Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

    7. 7

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    8. 8

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    9. 9

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    10. 10

      Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Uusi feministinen Instagram-ilmiö leviää: naiset levittelevät haarojaan kuvissa – myös Maria Veitola osallistui

    2. 2

      17 hurjaa sekuntia saivat hiihtolegenda Harri Kirvesniemen pyörittelemään päätään – ”En muista nähneeni tuollaista”

    3. 3

      USA:n ulkoministeri Rex Tillerson ei lähetä korkeimpia virkamiehiään Intiaan – CNN: Syynä Ivanka Trump

    4. 4

      Juice Leskisen kuolemasta 11 vuotta: Tampereella käynnistyi keskustelu hautakiven kunnosta – Sari-leski kertoo nyt IS:lle mielipiteensä

    5. 5

      Jarno tallensi videolle harvinaisen näyn – sudet tulivat todella lähelle: ”Eivät tuntuneet häiriintyvän, vaikka pistin pääni ulos kopista ja rääkäisin”

    6. Näytä lisää