Digitoday

Kuusi kouluprojektia palkittiin Internet-käytöstä

Julkaistu:

Microsoft Oy:n ja Opetushallituksen järjestämän, peruskoulun ala- ja yläasteen oppilaille ja opettajille tarkoitetun The Road Ahead Prize -kilpailun parhaat projektit on valittu. Ylijohtaja Aslak Lindström Opetushallituksesta luovutti palkinnot kuuden parhaan projektin oppilas- ja opettajaedustajille. Kuudelle projektille luovutettu palkintosumma oli yhteensä 280 000 markkaa.

The Road Ahead Prize -kilpailun tavoitteena on edistää uusia luovia tapoja hyödyntää Internetiä oppimisessa ja opettamisessa sekä yhdistää oppilaita erilaisiin yhteisöihin. Se on järjestetty Suomen lisäksi yhtä aikaa viidessä muussa Euroopan maassa: Alankomaissa, Iso-Britanniassa, Italiassa, Ranskassa ja Saksassa.

Ensimmäisen palkinnon sai Jyväskylän yliopiston Erityispedagogiikan laitoksen koordinoima erityisopetuksen Erinet-yhteishanke. Hankkeessa ovat mukana Kostian, Lehmuskadun, Osman, Saaren ja Säterinkulman erityiskoulut, Vitikkalan ala-aste sekä Hämeenlinnan normaalikoulun lahjakkaiden ryhmä. Lisäksi hankkeessa on tehty yhteistyötä Tampereen yliopiston hypermedialaboratorion kanssa. Erinet tulee sanoista Erilainen Internet.

The Road Ahead Prize on osa Microsoftin laajempaa The Road Ahead -ohjelmaa, jonka tavoitteena on tukea elinikäistä oppimista, verkottuneita oppimisyhteisöjä ja uuden tekniikan luovaa käyttöä yhteiskunnan hyväksi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Alaskan rannikolla erittäin voimakas maanjäristys: ”Vaarallinen tsunami on mahdollinen tai jo tapahtumassa”

    2. 2

      Työpaikkasuhteen seurauksena syntynyt Mirva etsii isäänsä tv-ruudussa – juontajan epäilykset heräsivät, kun miestä ei millään löydy

    3. 3

      Ismo Leikola esiintyi varhain Suomen aikaa Conan O’Brienin show’ssa – julkaisi kuvan isännältä saamastaan synttäriyllätyksestä

    4. 4

      Taksikilpailu vapautuu pian – Kovanen aloittaa kympin taksimatkat Helsingissä

    5. 5

      Pikkuleijonien maailmanmestari Eetu Sopanen joutuu lopettamaan vain 21-vuotiaana – vakava vamma vaikuttaa jokapäiväiseen elämään

    6. 6

      Miksi Jesse Puljujärvi pitää kieltään suunsa ulkopuolella pelatessaan? Suomalaisen selitys aiheutti naurunremakan

    7. 7

      Playboy-malli pysäytettiin lentokentällä: epäiltiin venäläiseksi vakoojaksi – Instagramin bikinikuvat pelastivat

    8. 8

      Kolme kouluruokaa nousi yli muiden, kun oppilaat saivat päättää ruokalistan

    9. 9

      Ilmavoimat on jo koelentänyt neljää Hornetien seuraajaehdokkaista

    10. 10

      Toimittajayhdistys: Ylen toimittajaa vaadittiin riisuutumaan Israelin pääministerin toimistolla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Turkulainen Petteri kuvasi huoltomiehen hulvattoman asennusmokan – some ratkesi nauruun: ”Urakkahomma varmaan painanut päälle”

    2. 2

      Erityisen intiimi ja harvinainen sairaus koettelee Mikaa, 40: Vaikeuttaa seksielämää ja aiheuttaa häpeää

    3. 3

      Tällainen on ollut Jari Sillanpään kaksoiselämä

    4. 4

      Työpaikkasuhteen seurauksena syntynyt Mirva etsii isäänsä tv-ruudussa – juontajan epäilykset heräsivät, kun miestä ei millään löydy

    5. 5

      Sometähti kärkkyi ilmaista majoitusta – hotelliomistajan raivopäinen reaktio johti käsittämättömään selkkaukseen: julkinen nolaus

    6. 6

      Bill Gatesin 21-vuotias tytär elää hillitöntä luksuselämää – isä ei jätä tyttärelleen miljardiperintöä: ”En aio haudata lapsiani rahaan”

    7. 7

      Veikkaus: Loton 1,2 miljoonan päävoitto pelattiin sellaisessa paikassa, että voittaja ei ehkä tiedä voittaneensa – ”Onhan tämä erikoinen tilanne”

    8. 8

      Mikko Kuustonen paljastaa ovelat keinonsa, joilla hän pääsee eroon puhelinmyyjistä – ”Toisesta olen erityisen ylpeä”

    9. 9

      Seurakunta remontoi Teemu Laajasalon tulevaa virka-asuntoa 100 000 eurolla

    10. 10

      5 ihan tavallista kysymystä paljastaa, kuka presidenttiehdokas olet

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    2. 2

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    3. 3

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    4. 4

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    5. 5

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    6. 6

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    7. 7

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    8. 8

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    9. 9

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    10. 10

      Ilmatieteen laitoksen meteorologilta synkkä ennustus: ”Torstaina ihmiset heräävät siihen totuuteen”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Alaskan rannikolla erittäin voimakas maanjäristys: ”Vaarallinen tsunami on mahdollinen tai jo tapahtumassa”

    2. 2

      Työpaikkasuhteen seurauksena syntynyt Mirva etsii isäänsä tv-ruudussa – juontajan epäilykset heräsivät, kun miestä ei millään löydy

    3. 3

      Ismo Leikola esiintyi varhain Suomen aikaa Conan O’Brienin show’ssa – julkaisi kuvan isännältä saamastaan synttäriyllätyksestä

    4. 4

      Taksikilpailu vapautuu pian – Kovanen aloittaa kympin taksimatkat Helsingissä

    5. 5

      Pikkuleijonien maailmanmestari Eetu Sopanen joutuu lopettamaan vain 21-vuotiaana – vakava vamma vaikuttaa jokapäiväiseen elämään

    6. Näytä lisää