Digitoday

Microsoft vei Yhdysvaltojen oikeusministeriön oikeuteen: Syyttää perustuslain rikkomisesta

Julkaistu:

Microsoftin mukaan oikeusministeriö loukkaa sen sananvapautta ja syyllistyy turhaan salailuun.
Microsoft vastustaa oikeuden päätöksiä, joiden perusteella viranomaiset vaativat yhtiön palvelimilta sen asiakkaiden tietoja. Usein näistä oikeuden määräyksistä ei myöskään kerrota niiden kohteille.

Vastatoimena Microsoft on haastanut oikeuteen Yhdysvaltojen oikeusministeriön, kertoo The Washington Post -sanomalehti. Microsoftin mukaan oikeusministeriö käyttää hyväkseen vuosikymmeniä vanhaa lakia päästäkseen käsiksi Microsoftin palvelimilla oleviin asiakastietoihin, joissakin tapauksissa kieltäen yhtiötä kertomasta tutkimuksista asiakkaalle.

Microsoftin mukaan tämä loukkaa sen perustuslailla suojattua sananvapautta, sekä yhtiön asiakkaiden turvaa kohtuuttomilta etsinnöiltä.

Microsoftilla on yhä kesken myös toinen oikeusjuttu New Yorkissa, jossa se vastustaa Yhdysvaltojen viranomaisten vaatimuksia saada yhtiön Irlannissa sijaitsevalta palvelimelta tietoja henkilöstä, joka ei ole Yhdysvaltojen kansalainen.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Microsoftin mukaan tämän jälkeen myös muut valtiot voisivat vaatia tietoja yhtiön Yhdysvalloissa sijaitsevilta palvelimilta.

Microsoft-johtaja Brad Smithin mukaan yhtiö ymmärtää joissakin tapauksissa tarpeen pitää tutkimus salaisena, mutta useiden yhtiön saamien salausvaatimusten perusteella salaamisesta on tullut liian rutiinia.

Myös monet muut it-yhtiöt ovat viime aikoina vastustaneet Yhdysvaltojen viranomaisten vaatimuksia saada niiden asiakkaiden tietoja. Apple vastusti näkyvästi, kun FBI vaati sitä auttamaan San Bernardinon hyökkääjien käyttämän iPhonen salauksen avaamisessa.

Useat it-yhtiöt ovat myös vastustaneet uutta lakiehdotusta, jossa it-yhtiöitä vaaditaan jättämään viranomaisia varten aukko tuotteiden salaukseen.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Suora lähetys juuri nyt: Länsimetro starttasi Espoon Matinkylästä

  2. 2

    40-vuotias äiti ja teini-ikäiset tyttäret sekoittivat netin – yhteisselfiet saavat katsojan hämmennyksen valtaan

  3. 3

    Harvinaisen härski näky taivaalla – Yhdysvaltain laivasto närkästyi lentäjän tempusta

  4. 4

    Grease-tähden poikaystävä katosi kuin tuhka tuuleen vuonna 2005 – yksityisetsivät tutkivat kuolemaa turhaan 12 vuotta: Mysteeri ratkesi

  5. 5

    Nyt se tapahtui! Länsimetron ensimmäinen juna lähti liikkeelle – aikataulun mukaisesti

  6. 6

    Tampan ”sarjamurhaajaksi” epäillystä miehestä julkaistiin uusi video – ”Jonkun on pakko tietää, kuka tämä henkilö on”

  7. 7

    Tellervo Koivisto puhuu avoimesti avioliittonsa vastoinkäymisistä – ”Sitä ei alkuaikoina kiinnitä sellaiseen huomiota..”

  8. 8

    Hyvinkäällä vakava liikenneonnettomuus – kaksi nuorehkoa miestä loukkaantui

  9. 9

    Länsimetron avajaiset kiinnostivat – Espoon Matinkylässä jonotettiin jo aamuvarhaisella

  10. 10

    Eurojackpotissa yksi täysosuma – tällä rivillä voittaja saa 10 miljoonaa euroa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suomen ensimmäinen kaduksi alennettava moottoritie on nyt tiedossa – kyseessä erittäin vilkas väylä

  2. 2

    Meteori valaisee Kaamasen yön päiväksi hurjalla videolla: ”Mökki tärisi kuin maanjäristyksessä”

  3. 3

    Vuosaaren perhesurma: Poliisi saapui veriseen asuntoon ja käskytti ovelta – vastauksena kuului vain lapsen itku

  4. 4

    Huutokauppakeisarin apumies-Markku iski silmää varatulle Annelle – seurauksena kaksi avioeroa ja yhdet häät

  5. 5

    Grease-tähden poikaystävä katosi kuin tuhka tuuleen vuonna 2005 – yksityisetsivät tutkivat kuolemaa turhaan 12 vuotta: Mysteeri ratkesi

  6. 6

    42 vuotta sitten kadonnut nainen löytyi elossa Yhdys­valloissa – yksi mysteeri voi jäädä lopullisesti selvittämättä

  7. 7

    Satun ja Oskarin Napakymppi-matka sai odottamattoman loppuratkaisun – ”En uskalla nyt kommentoida yhtään mitään”

  8. 8

    Donald Trumpin poika hehkutti tulostaan maastavedossa – Suomen ennätysmiehen tyly arvio: ”Naisetkin vetävät enemmän”

  9. 9

    Tellervo Koivisto puhuu avoimesti avioliittonsa vastoinkäymisistä – ”Sitä ei alkuaikoina kiinnitä sellaiseen huomiota..”

  10. 10

    Näin tukiloukku napsahtaa työtä tekevälle: palkkaa lisää 1 000 €/kk – tilille vain 209 € enemmän

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Miten käy, jos osallistuu tuhansiin arvontoihin netissä? Äitiyslomalla ollut Maiju, 32, kokeili lähes vuoden ajan – tulos ällistyttää!

  2. 2

    Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

  3. 3

    Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

  4. 4

    Karu ruumiinavaus julki: vuosikymmeniä steroideja käyttäneen kehonrakentajan sydän oli kasvanut luonnottomaksi

  5. 5

    Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

  6. 6

    Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

  7. 7

    Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

  8. 8

    Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

  9. 9

    Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

  10. 10

    6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Suora lähetys juuri nyt: Länsimetro starttasi Espoon Matinkylästä

  2. 2

    40-vuotias äiti ja teini-ikäiset tyttäret sekoittivat netin – yhteisselfiet saavat katsojan hämmennyksen valtaan

  3. 3

    Harvinaisen härski näky taivaalla – Yhdysvaltain laivasto närkästyi lentäjän tempusta

  4. 4

    Grease-tähden poikaystävä katosi kuin tuhka tuuleen vuonna 2005 – yksityisetsivät tutkivat kuolemaa turhaan 12 vuotta: Mysteeri ratkesi

  5. 5

    Nyt se tapahtui! Länsimetron ensimmäinen juna lähti liikkeelle – aikataulun mukaisesti

  6. Näytä lisää