Digitoday

Netflixin keino puree: Rajoituksien kiertäminen entistä vaikeampaa

Julkaistu:

Netflix
Netflix on kaikesta päätellen estämässä entistä tehokkaammin palvelunsa sääntöjen vastaisen käytön.
Netflix on ilmeisesti entistä tehokkaammin estänyt palvelun maarajoitusten kiertämistä vpn-palveluiden avulla, kertoo The Next Web -verkkolehti.

Vpn-palveluiden tai -sovellusten avulla käyttäjä voi esimerkiksi suojata verkkoliikenteensä sekä piilottaa, mistä maasta on todella käyttämässä jotain verkkopalvelua. Esimerkiksi toisinajattelijat ovat käyttäneet tekniikkaa kotimaansa sensuurin ja valvonnan kiertämiseen.

Sitä on kuitenkin käytetty myös Netflixin maarajoitusten kiertämiseen, ja esimerkiksi vain Yhdysvalloissa tarjottavan videovalikoiman katseluun muualta.

Viikonloppuna Reddit-verkkopalvelussa keräsi runsaasti kommentteja ketju, jossa käyttäjät kertoivat Netflixin estäneen heidän vpn-käyttönsä. Suoratoistopalvelu Netflix aloitti tammikuussa taistelun niitä käyttäjiä vastaan, jotka katsovat palvelun sisältöä ilman maarajoituksia.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Ketjussa on ainakin yksi viesti käyttäjältä, joka sanoo olevansa Suomessa. Hänen mukaansa Netflix esti myös häneltä palvelun käytön vpn-yhteyden kautta.

The Next Web sanoo Netflixin estäneen useita yleisiä menetelmiä maantieteellisen sijainnin piilottamiseksi, ja toimivia ratkaisuja on ollut vaikea löytää. Tilanne on yllättävä, sillä vielä tammikuussa eri vpn-palvelut vakuuttivat, että niillä on kyllä keinot taistella Netflixiä vastaan.

Tilanne on epäselvä, joten vielä on liian aikaista sanoa, onko Netflix voittamassa vai ovatko vpn-palveluntarjoajat vasta lataamassa paukkujaan vastaiskua varten.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pikkuleijonien maailmanmestari Eetu Sopanen joutuu lopettamaan vain 21-vuotiaana – vakava vamma vaikuttaa jokapäiväiseen elämään

    2. 2

      Ismo Leikola esiintyi varhain Suomen aikaa Conan O’Brienin show’ssa – sai riemastuttavan synttäriyllätyksen illan isännältä

    3. 3

      Työpaikkasuhteen seurauksena syntynyt Mirva etsii isäänsä tv-ruudussa – juontajan epäilykset heräsivät, kun miestä ei millään löydy

    4. 4

      Miksi Jesse Puljujärvi pitää kieltään suunsa ulkopuolella pelatessaan? Suomalaisen selitys aiheutti naurunremakan

    5. 5

      Toimittajayhdistys: Ylen toimittajaa vaadittiin riisuutumaan Israelin pääministerin toimistolla

    6. 6

      Dramaattinen muutos säätilassa: Matalapaine tuo myrskypuuskat Suomen päälle

    7. 7

      Toimittajan saamat uhkapuhelut oikeudessa: ”Mä muistutan, että turvallisuustilanne on heikentynyt”

    8. 8

      Paljastuiko Nokia-puhelinten suuri salaisuus? Tällaista ei kilpailijoilla olisi

    9. 9

      Nokkela autoilija voi säästää yhden katsastuskerran – uusi laki voimaan pian

    10. 10

      Lehti: Pohjois-Korean loikkari tunnusti henkirikoksen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Turkulainen Petteri kuvasi huoltomiehen hulvattoman asennusmokan – some ratkesi nauruun: ”Urakkahomma varmaan painanut päälle”

    2. 2

      Erityisen intiimi ja harvinainen sairaus koettelee Mikaa, 40: Vaikeuttaa seksielämää ja aiheuttaa häpeää

    3. 3

      Tällainen on ollut Jari Sillanpään kaksoiselämä

    4. 4

      Sometähti kärkkyi ilmaista majoitusta – hotelliomistajan raivopäinen reaktio johti käsittämättömään selkkaukseen: julkinen nolaus

    5. 5

      Työpaikkasuhteen seurauksena syntynyt Mirva etsii isäänsä tv-ruudussa – juontajan epäilykset heräsivät, kun miestä ei millään löydy

    6. 6

      Bill Gatesin 21-vuotias tytär elää hillitöntä luksuselämää – isä ei jätä tyttärelleen miljardiperintöä: ”En aio haudata lapsiani rahaan”

    7. 7

      Veikkaus: Loton 1,2 miljoonan päävoitto pelattiin sellaisessa paikassa, että voittaja ei ehkä tiedä voittaneensa – ”Onhan tämä erikoinen tilanne”

    8. 8

      Valkoisen talon kuva Trumpista ”työskentelemässä” nosti pilkkamyrskyn – huomio kiinnittyi työpöytään

    9. 9

      Mikko Kuustonen paljastaa ovelat keinonsa, joilla hän pääsee eroon puhelinmyyjistä – ”Toisesta olen erityisen ylpeä”

    10. 10

      5 ihan tavallista kysymystä paljastaa, kuka presidenttiehdokas olet

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    2. 2

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    3. 3

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    4. 4

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    5. 5

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    6. 6

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    7. 7

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    8. 8

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    9. 9

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    10. 10

      Ilmatieteen laitoksen meteorologilta synkkä ennustus: ”Torstaina ihmiset heräävät siihen totuuteen”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pikkuleijonien maailmanmestari Eetu Sopanen joutuu lopettamaan vain 21-vuotiaana – vakava vamma vaikuttaa jokapäiväiseen elämään

    2. 2

      Ismo Leikola esiintyi varhain Suomen aikaa Conan O’Brienin show’ssa – sai riemastuttavan synttäriyllätyksen illan isännältä

    3. 3

      Työpaikkasuhteen seurauksena syntynyt Mirva etsii isäänsä tv-ruudussa – juontajan epäilykset heräsivät, kun miestä ei millään löydy

    4. 4

      Miksi Jesse Puljujärvi pitää kieltään suunsa ulkopuolella pelatessaan? Suomalaisen selitys aiheutti naurunremakan

    5. 5

      Toimittajayhdistys: Ylen toimittajaa vaadittiin riisuutumaan Israelin pääministerin toimistolla

    6. Näytä lisää