Digitoday

42 miljoonan dollarin robotti hylättiin - liian äänekäs

Julkaistu:

Robotit
Yhdysvaltojen puolustusvoimat ovat jo pidemmän aikaa kehittäneet robotteja käyttöönsä. Projektit ovat kalliita ja monet jäävät myös kesken.
Yhdysvaltojen puolustusvoimille kokeellisia projekteja kehittelevä DARPA solmi vuonna 2008 sopimuksen Boston Dynamicsin kanssa LS3-robotin kehittämisestä. Nyt International Business Times kertoo projektin jääneen kesken.

LS3, eli Legged Squad Support System, on ollut keskeisiä projekteja tavoitteessa tuoda robotit puolustusvoimien toiminnan keskiöön vuoteen 2030 mennessä.

LS3:n tehtävänä oli muodostaa osa huoltolinjoista. Nelijalkaisen robotin piti pystyä kantamaan 180 kilogramman lasteja maastossa ilman ohjausta. Tähän DARPA sijoitti yhteensä 42 miljoonaa dollaria.

Projekti hylättiin, sillä laite todettiin liian äänekkääksi. Melun tuottaa laitteelle voiman antava polttomoottori, jolle kehittäjät eivät lopulta pystyneet tekemään mitään.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Äänekkään robotin paikantaminen maastossa olisi ollut liian helppoa, joten DARPA päätti viimein hylätä koko kalliin projektin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    2. 2

      Brittilehti: ”Väsynyt” Vladimir Putin harkitsi eroa viime vuonna

    3. 3

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    4. 4

      7 ”noloa” seksimokaa, joita häpeät ihan turhaan

    5. 5

      Amerikkalaisen tähtijuontajan ohjelma hyllytettiin – kahdeksan naista syyttää ahdistelusta

    6. 6

      Uusi toivo heräsi sukellusveneen löytämisestä, etsijät havaitsivat ääniä meressä – CNN: Kuin runkoa taottaisiin työkaluilla

    7. 7

      Jari Sillanpää laihtui useita kiloja – havahtui muuttuneeseen ulkonäköönsä karulla tavalla

    8. 8

      Tapsa, 64, on ollut yksin koko ikänsä – ”Enää en ketään huolisikaan”

    9. 9

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    10. 10

      Mies riehui pistoolin kanssa marketin pihalla – osoitti mansikanmyyjää aseella ja tuijotti herkeämättä silmiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomen halvimman uuden auton saa vuoden alusta 8 499 eurolla – katso, kuinka lukuisten autojen hinnat laskevat

    2. 2

      Pikkulapsen väitetään tuhonneen 1 100 € meikit – kuvan sekamelskasta julkaissut nainen joutui yllättävän raivon kohteeksi

    3. 3

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    4. 4

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    5. 5

      Susan Atkins oli vain 21-vuotias osallistuessaan maailmaa järkyttäneisiin murhiin – näin Charles Mansonin ”Perheen” jäsenille kävi

    6. 6

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    7. 7

      90-metrinen risteilyalus katosi vuonna 2013 – ratkaiseeko Kaliforniaan ajautunut ruosteinen hylky aavelaivan arvoituksen?

    8. 8

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    9. 9

      Jari Sillanpää laihtui useita kiloja – havahtui muuttuneeseen ulkonäköönsä karulla tavalla

    10. 10

      Poptähti Christina Aguilera pelmahti gaalaan lähes tunnistamattomana: fanit ihmeissään muutoksesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    3. 3

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    4. 4

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    5. 5

      Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

    6. 6

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    7. 7

      6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

    8. 8

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    9. 9

      Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

    10. 10

      Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    2. 2

      Brittilehti: ”Väsynyt” Vladimir Putin harkitsi eroa viime vuonna

    3. 3

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    4. 4

      7 ”noloa” seksimokaa, joita häpeät ihan turhaan

    5. 5

      Amerikkalaisen tähtijuontajan ohjelma hyllytettiin – kahdeksan naista syyttää ahdistelusta

    6. Näytä lisää