Googlen hakusivulla on tänään kiperä musikaalinen pähkinä

Julkaistu:

Doodle
Googlen tämänpäiväinen hakusivu tarjoaa hauskan animaation ja musiikillisen haasteen.
Tänään on kulunut 245 vuotta säveltäjä Ludwig van Beethovenin syntymästä, ja Google juhlistaa tapausta hakusivullaan pitkähköllä doodlella. Siihen kuuluu myös tehtäviä, joilla voi testata omaa musiikintuntemustaan.

Google-logon paikalla on animaatio, jossa Beethoven-hahmo koettaa kuljettaa nuottivihkoaan kaupungin kaduilla. Nastoinkäymiset kuitenkin sekoittavat nuottipaperit, ja netinkäyttäjien tehtävänä on järjestellä muun muassa Kohtalonsinfonian, Kuutamosonaatin sekä muutaman muun Beethovenin sävellyksen tahteja oikeaan järjestykseen.


Beethovenin tarkkaa syntymäpäivää ei oikeastaan tiedetä, vaan säveltäjän syntymää juhlistetaan hänen kastepäivänään. Pikku-Ludvig sai nimensä Bonnissa 17. joulukuuta 1770.

Google kertoo Beethoven-animaation taustoista tarkemmin verkkosivuillaan. BeethovenHakukoneyhtiö on aiemminkin tehnyt doodleja julkistaakseen erilaisia juhlapäiviä.

Aiemmin Google on tehnyt doodleja esimerkiksi Maan päivän ja Eiffel-tornin merkkipäivän takia. Suomi sai ensimmäisen oman doodlensa itsenäisyyspäivänä vuonna 2011.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt