Digitoday

Suomalaisen superhitin jatko-osaa odotettiin kuusi vuotta – arvostelussa Angry Birds 2

Julkaistu: , Päivitetty:

Rovio nousi maailmanmaineeseen vuonna 2009 julkaisemallaan Angry Birds -pelillä.
Pelistä tuli jättihitti, joka nosti mukanaan myös koko suomalaista pelialaa. Täysimittaista jatko-osaa on jouduttu kuitenkin odottelemaan tähän saakka. Onko Angry Birds 2 esikuviensa veroinen?

Apple julkaisi iPhone-puhelimensa vuonna 2007 – ja kymmeniä mobiilipelejä vanhemmille älypuhelimille tehnyt pieni suomalainen pelitalo Rovio teki sille hauskan Angry Birds -pikkupelin vuonna 2009.

Sen idea ei ollut mitenkään erityisen tuore, mutta toteutuksen taso, äänimaailma ja ennen kaikkea pelaamisen hauskuus löivät läpi maailmalla uskomattoman tehokkaasti.

Näin Roviosta kasvoi yksi Suomen suurimmista pelitaloista ja Angry Birdsistä tuote, joka tunnetaan kaikkialla maailmassa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Sittemmin Angry Birds –pelejä on tehty toistakymmentä.

Mobiilialustoille, tietokoneille ja konsoleille julkaistuja pelivirityksiä on joka lähtöön, joista esimerkiksi Angry Birds Star Warsit ja Rio rakensivat taitavasti omanlaisensa älypelit suurelokuvien ympärille. Angry Birds Go! puolestaan vei pelaajat kilparadoille, Epic puolestaan rakensi lintujen ympärille yksinkertaisen roolipelin. Eikä kannata unohtaa kukoistavaa lelubisnestä tai huvipuistoja.

Kunnollista, virallista jatko-osaa on kuitenkin saatu odottaa. Rovio on tehnyt aktiivisesti uusia pelejä, mutta pääsarja on saanut odotella suurta askelta eteenpäin vuodesta toiseen.

Nyt askel on otettu – ja Roviolla on edessään tosipaikka. Pelimaailma on muuttunut kuudessa vuodessa mittavasti. Yhä useampi peli jaetaan tänään pelaajille ilmaiseksi, ja niistä kerätään rahaa jälkikäteen vapaaehtoisilla mikromaksuostoksilla. Mikromaksut ovat kuitenkin olleet monessa Rovion pelissä ongelmallisia, sillä yhtiö ei tunnu millään löytävän tasapainoa pelaamisen, mikromaksuostosten ja vapaaehtoisen heruttamisen välille.

Tämä on myös Angry Birds 2:n suurin ongelma.

Loikkaa Angry Birds 2:n maailmaan katsomalla oheinen ISTV:n peliarvosteluvideo.

Angry Birds 2 on saatavissa Android-laitteille ja Applen iOS-laitteille eli iPhonelle ja iPadille.

Artikkelia päivitetty 5.8. kello 10.26. Otsikossa ollut kirjoitusvirhe poistettu.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    2. 2

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    3. 3

      Vanhus luovutti valepoliisille verkkopankkitunnukset, tililtä hävisi liki 170 000 € – poliisi: ”Juoni on ollut se tavallinen”

    4. 4

      Susan Atkins oli vain 21-vuotias osallistuessaan maailmaa järkyttäneisiin murhiin – näin Charles Mansonin ”Perheen” jäsenille kävi

    5. 5

      Riihimäkeläinen Leena poistui kotoaan ja katosi – poliisi pyytää havaintoja

    6. 6

      Pikkulapsen väitetään tuhonneen 1 100 € meikit – kuvan sekamelskasta julkaissut nainen joutui yllättävän raivon kohteeksi

    7. 7

      Kolumni: Legenda joutui urheiluhistorian rajuimpaan ihmiskokeeseen – johtiko dopingin käyttö ennenaikaiseen kuolemaan?

    8. 8

      Viikon kotiruoat 50 eurolla: Herätä henkiin köksän kirjan klassikko

    9. 9

      Suomen halvimman uuden auton saa vuoden alusta 8 499 eurolla – katso, kuinka lukuisten autojen hinnat laskevat

    10. 10

      Kapakkatappelu johti raakaan surmaan Mänty­harjussa – syyte: Mies veti revolverin ja ampui pakenevaa uhria neljästi kadulla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    2. 2

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    3. 3

      Suomen halvimman uuden auton saa vuoden alusta 8 499 eurolla – katso, kuinka lukuisten autojen hinnat laskevat

    4. 4

      Pikkulapsen väitetään tuhonneen 1 100 € meikit – kuvan sekamelskasta julkaissut nainen joutui yllättävän raivon kohteeksi

    5. 5

      Maapallon pyöriminen hidastuu – tutkijat arvioivat, että vuonna 2018 tapahtuu rajuja maanjäristyksiä

    6. 6

      Moni suomalainen pilaa salaattinsa – tärkeä yksityiskohta unohtuu usein

    7. 7

      Janne Katajan pikkujouluesitys meni täysin mönkään – Niina Lahtinen jäi noloon kiipeliin: ”Hän makasi siellä ilmassa leijumassa”

    8. 8

      188-senttinen sairaanhoitajaopiskelija ei kelvannut muotialalle – sai tylyä palautetta vartalostaan: työskentelee nyt alusvaatemallina

    9. 9

      Susan Atkins oli vain 21-vuotias osallistuessaan maailmaa järkyttäneisiin murhiin – näin Charles Mansonin ”Perheen” jäsenille kävi

    10. 10

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

    3. 3

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    4. 4

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    5. 5

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    6. 6

      Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

    7. 7

      Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

    8. 8

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    9. 9

      6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

    10. 10

      Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    2. 2

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    3. 3

      Vanhus luovutti valepoliisille verkkopankkitunnukset, tililtä hävisi liki 170 000 € – poliisi: ”Juoni on ollut se tavallinen”

    4. 4

      Susan Atkins oli vain 21-vuotias osallistuessaan maailmaa järkyttäneisiin murhiin – näin Charles Mansonin ”Perheen” jäsenille kävi

    5. 5

      Riihimäkeläinen Leena poistui kotoaan ja katosi – poliisi pyytää havaintoja

    6. Näytä lisää