Vlogit – eli mitä olet aina halunnut tietää nuorison suosikkiharrastuksesta, mutta et ole rohjennut kysyä - Digitoday - Ilta-Sanomat

Vlogit – eli mitä olet aina halunnut tietää nuorison suosikkiharrastuksesta, mutta et ole rohjennut kysyä

Vlogitti matkalla sinne ja takaisin.

Julkaistu: 30.6.2015 15:45

IS lähetti setätoimittaja Tuomas Mannisen selvittämään kaiken videobloggaamisesta eli vlogeista. Kuinka kävi? Sen voit lukea Vlogitti – matka sinne ja takaisin -sarjasta, jonka ensimmäinen osa julkaistaan tässä.

VLOGITTI - MATKA SINNE JA TAKAISIN, OSA 1.

Vlogi?

Ei tullut mieleen kuin lapsuuteni piirrossarja Yogi-karhusta tai joku transilvanialainen ruhtinas.

Tämä lienee syy, miksi juuri meikäläinen valittiin tutkimusretkelle Vlogistaniin, eksoottiseen maahan, joka kuulostaa keskiaasialaiselta diktatuurilta, jossa reportteri Tintti olisi kuin kotonaan.

Tehtäväni oli yrittää palata kertomaan kaltaisilleni, millaista siellä oli. Eli mitä kaikkea oletkaan aina halunnut tietää vlogeista, mutta et ole rohjenut kysyä.

PARITUHATTA vuotta sitten meidät sen ajan tietoyhteiskunnalle taakaksi käyneet vanhukset tuupattiin alas kalliojyrkänteeltä, joten menopaluulippu Vlogistaniin oli oikeastaan aika humaani ratkaisu.

Huomasin olevani vanha, kun kesätoimittaja kutsui sedäksi. Hän eteni sittemmin seniorikonsultiksi konsultoituaan ensin minut setäihmiseksi.

Sain yhden evästyksen: vlogi on kuin blogi, mutta video.

Sain myös majatalon osoitteen, mihin hakeutua ensimmäiseksi: www.vlogit.fi. Tuntui hyvältä tietää, että minun luotettiin osaavan käyttää internetiä. Klikkasi ovenpieltä, portti aukesi ja tulija toivotettiin tervetulleeksi ”vlogilistalle, joka pistää järjestykseen kaikki YouTubessa olevat suomalaiset vloggaajat”.

Niitä oli 593. Listan kerrottiin päivittyvän neljä kertaa vuorokaudessa. Automaattisesti. Vaikuttava tieto. Pistää-verbi oli tietysti huonoa suomea. Aavistin siirtyneeni kirjallisesta blogi-ilmaisusta puheenparrelliseen vlogi-ilmaisuun.

Blogihan on siis mielenkiintoisia kirjoituksia sisältävä henkilökohtainen nettijulkaisu, jota muut eivät muista käydä lukemassa, vaikka syytä ja haluakin olisi. Ainakaan minä en muista, koska se ei ole rutiini, toisin kuin paperinen aamulehti.

YHDELLÄ silmäyksellä näin 50 suosituinta vlogistia. Ykkösenä oli Smoukahontas eli Kielinainen. Hänestä oli varoitettu etukäteen: ei tyypillinen vloggaaja, puoliammattilainen.

Kenestä tulisi ensimmäinen vloggaajani?

Päätin pysytellä turvallisesti listan yläpäässä. Aloitin karsimalla pois sekavat kirjainyhdistelmät. Siinä meni moni. Nelosena oli MrTuomo. Meillä on sama nimipäivä.

MrTuomon YouTube-tilin etusivu.

Klikkasin herra Tuomoa ja sain silmilleni graafisia käyriä. Tuomon tilaajat ja näyttökerrat sojottivat ylöspäin, mutta tuotanto mateli tasamaata. Ei se mitään, luova tauko, oletin.

Klikkasin taas ja pääsin vlogeihin. Suosituimmat olivat ylimpänä. Tuomon pääsiäinen. Ei kiitos. Joulu. Ei kiitos. Valitsin UrbanLANSession6 -nimisen vlogin. Nimen perusteella lähestyin Vlogiastanin ydinalueita.

Luulin.

Klik ja olimme jossain liikuntahallissa: punaisia juoksuratoja, vihreää tekonurmea, satoja pulpetteja koottu kuin ylioppilaskirjoituksiin, mutta porukka tuoleilla selvästi nuorempaa.

TUOMON videokamera eteni hengästyttävän joutuisasti. Oletin, että se kulki Tuomon kädessä ja ääni, joka kuittaili ja moikkaili, kuului Tuomolle, koska vastaantulijoiden ja ohitettavien huulet eivät olleet synkassa rentojen onelinerien kanssa.

Lippalakkeja näkyi paljon. Lipat olivat yleensä eteenpäin toisin kuin meillä setäihmisillä. Huppareita oli, mutta enemmän silti metsuriseksuaalisen värisiä kauluspaitoja. Ja mitä ihmisiin tuli, niin kiltin näköisiä pellavapäitä, keskimäärin vähän pyöreäposkisempia kuin mitä kaduilla näkee. He toivat mieleen Vinski-elokuvien koulupojat.

Se olisi voinut olla hurmosliikkeen kokous ja tietysti olikin, mutta hurmos oli sisäänpäin kääntynyttä ja näkyi pulpettien näyttöruuduilla. Niissä käytiin sotaa ja ajettiin kilpaa.

Kamera ei pysähtynyt hetkeksikään. Replikointi oli ulkomaankieltä muistuttavaa suomea, välillä rehtiä suomeakin. Yksi collegepöksy kinusi päästä videolle ja Tuomo lupasi, jos collegepöksy ”paukuttelisi pallejaan”.

 Kamera ei pysähtynyt hetkeksikään. Replikointi oli ulkomaankieltä muistuttavaa suomea.

Näin tapahtui. Nyt osaan minäkin.

SIIRRYIMME jonkin sortin VIP-huoneeseen ja siirryimme sieltä ulos Tuomon ihmetellessä, kuinka siellä kukaan oli, kun siellä ei ollut minibaaria eikä kahvinkeitintä.

Viileää. Cool.

Jossain välissä ruudun alalaidassa oli lähtenyt juoksemaan kulutusluottofirman mainos.

Tuomo pyysi vastaantulevaa poikaparia sanomaan jotain ”h-vetin fiksua”.

– Kissavideo.

– Tissikuva.

Saatoin kuvitella kommenttien pitävän sisällään yhteiskunnallista kritiikkiä, mutta hauskalla tavalla, ei otsa rypyssä.

Videolla ei näkynyt tyttöjä. Ei edes säännön vahvistavaa poikkeusta.

Kun taustalla alkoi kuulua musiikkia, Tuomo alkoi heiluttaa kameraa. Se ei haitannut katsomiskokemusta, koska kamera oli heilunut koko ajan, nyt se heilui tahdissa.

Tuomo seurasi yhtä kaveria vessan ovelle. Vessahuumori toimii kaikkialla, myös Vlogistanissa.

Lopputeksteistä selvisi, että olimme kierrelleet ympäri Kokkolan urheilutaloa kesällä 2013 jonkun pelitapahtuman merkeissä.

ENSIKOSKETUKSENI vlogistanilaisuuteen oli siis kohdistunut alakulttuuriin, joka oli itselleni yhtä vieras kuin vloggailu. En koskaan ole pelannut baarissa jassoa tai flipperiä. Joku vietti puuttuu.

Seuraavaksi pitää päästä lähemmäksi tavallista vlogistanilaista ihmistä. Iholle. Kuvittelen, että vlogeissa kerrotaan ihmisenä olemisesta tuomalla kamera niin lähelle omaa napaa, ettei väliin mahdu nöyhtää.

Matkan on jatkuttava. ­Syvemmälle, pitemmälle.

Vlogitti - matka sinne ja takaisin, osa 2 julkaistaan ensi viikon tiistaina.

--

Pohjoismaiden suurin vlogi-tapahtuma TubeCon järjestetään Helsingissä 15. elokuuta. Lue kaikki Ilta-Sanomien TubeCon-jutut täältä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?