Digitoday

Nettivillitys: Joko olet katsonut, mihin Googlen kartta sijoittaa sinut?

Julkaistu:

Google
Googlen karttapalvelussa voi tehdä paikkojen ja osoitteiden lisäksi hakuja myös ihmisillä ja esineillä. Tulokset ovat hämmentäviä.
Google Maps -karttapalvelussa voi käyttää yritysten nimien, osoitteiden ja paikannimien lisäksi muitakin hakusanoja. Hyödyttömältä tuntuva ominaisuus pamahti julkisuuteen, kun Googlen karttojen huomattiin näyttävän Yhdysvaltojen presidentin valkoista taloa, kun karttahaussa käytettiin sanoja ”nigger king”.

Erikoisia tuloksia antaa myös karttahaut ihmisten nimillä, huomasi The Guardian -sanomalehden toimittaja Alex Hern. Haku sijoitti hänet esimerkiksi kodin tai työpaikan sijasta pubiin, jossa hän käy viikoittain. Netissä hänet on hänen tietääkseen liitetty paikkaan vain kerran.

Hernin työkaverit ja ystävät saivat vastaavasti tuloksiksi esimerkiksi vanhoja kouluja tai työpaikkoja tai täysin outoja paikkoja.

Googlen mukaan hakupalvelu käyttää karttapaikannuksessa avuksi netissä julkaistuja tietoja, kertoo Suomessa asiaa ensimmäisenä selvittänyt Helsingin Sanomat.

Googlen hakurobotit käyvät läpi verkkosivuja, ja kartoissa käytetään hyväksi esimerkiksi yrityksiä ja paikkoja koskevia julkisia tietoja eri puolilta. Esimerkiksi yrityksiä sijoitetaan kartalla niiden nimien ja osoitteiden perusteella. Valkoisen talon tapauksessa loukkaava nimitys oli yhdistetty paikkaan nettifoorumeilla käytyjen rasististen keskustelujen perusteella, Google kertoo.

Tämän tarkempaan Googlen Suomen-edustaja ei pystynyt kysymyksiin vastaamaan, Helsingin Sanomat kertoo.

Mihin vievät reserviläiskirje, selfiekeppi ja vatulointi?

Googlen karttahaku sijoittaa allekirjoittaneen ja useimmat työkaverit vähemmän yllättävästi Sanomataloon Helsingin keskustaan. Tosin yksi työkavereista on ilmeisesti Hurricane Festivalille Scheesselissä Saksassa.

Karttahakuja voi myös tehdä muilla ajankohtaisilla sanoilla. Reserviläiskirje-sanahaulla Googlen kartta antaa tulokseksi Sotamuseon, Puolustusvoimien pääesikunnan sekä Merisotakoulun. Selfiekeppi-haku taas antaa tulokseksi muun muassa kamerakauppoja, sekä yllättäen Ylen ja Keskon eläkekassan. Ylellä pesii myös Chuck Norris.

Vatulointi-haun tuloksena Googlen karttahaku ei sijoita Smolnaan, vaikka hallitusneuvottelijat ovat tiettävästi vatuloineet juuri siellä. Vatulointi ei sijoitu myöskään minnekään Itä-Suomeen, vaikka tiettävästi murresana on sieltäpäin kotoisin.

Sen sijaan vatulointi osuu Googlen kartoilla Varsinais-Suomeen Paraisten kaupungissa sijaitsevaan Aidventures-yritykseen. Pienellä haulla selviää, että vatulointi-sana mainitaan yritykseen liittyvällä verkkosivustolla eräässä blogissa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

    2. 2

      Räikkösen ja Verstappenin kohutilanteesta iso meteli – nyt puhuu F1-kisatuomari Mika Salo: ”Ei ollut mitään epäilystä”

    3. 3

      Max Verstappenin isä sivalsi Ferraria jäätävästi – kritisoi rajusti Räikkösen nostamista palkintopallille!

    4. 4

      Video: Kaikkien aikojen valtavin luonnonilmiö Suomessa – ”Kuin lähestyvän pikajunan kohina”

    5. 5

      Huimaa draamaa F1-kisassa – Räikkönen nousi sittenkin palkintopallille!

    6. 6

      Kuva näyttää pettymyksen hetken – Verstappen joutui nielemään katkeran tappion, Räikkönen hyötyjänä

    7. 7

      Maiden eläkejärjestelmät vertailtiin – näin Suomi sijoittui

    8. 8

      Usain Bolt nauratti Kimi Räikköstä USA:ssa – juoksijalegenda löysi yhteisen tekijän Kimin kanssa

    9. 9

      Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

    10. 10

      Björn Wahlroos tahtoo myllätä perustuslain: käsittelyn pitäisi muistuttaa oikeudenkäyntiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

    2. 2

      Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

    3. 3

      Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

    4. 4

      Video: Kaikkien aikojen valtavin luonnonilmiö Suomessa – ”Kuin lähestyvän pikajunan kohina”

    5. 5

      Pitkä ennuste julki: Näin talven ensimmäiset merkit saapuvat Suomeen

    6. 6

      Räikkönen nousi dramaattisesti palkintokorokkeelle! Hamilton voittoon – IS seurasi Yhdysvaltain GP:tä

    7. 7

      MTV: Janna joutui äkillisesti sairaalahoitoon – jää pois illan Tähdet, tähdet -lähetyksestä

    8. 8

      Ensi viikon lauha sää peruttu – tilalle lunta ja räntää

    9. 9

      Pelastaja kertoo karmeasta näystä Tehtaankadulla 20 vuotta sitten: ”Täällä on tapahtunut teloitus” – sitten sattuma vei hänet lähelle poliisimurhaajaa

    10. 10

      Vaeltamaan lähtenyt nuoripari löydettiin kuolleina USA:ssa – vaikuttivat syleilevän toisiaan, vieressä käsiase

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

    2. 2

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    3. 3

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    4. 4

      Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

    5. 5

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    6. 6

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    7. 7

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    8. 8

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    9. 9

      Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

    10. 10

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

    2. 2

      Räikkösen ja Verstappenin kohutilanteesta iso meteli – nyt puhuu F1-kisatuomari Mika Salo: ”Ei ollut mitään epäilystä”

    3. 3

      Max Verstappenin isä sivalsi Ferraria jäätävästi – kritisoi rajusti Räikkösen nostamista palkintopallille!

    4. 4

      Video: Kaikkien aikojen valtavin luonnonilmiö Suomessa – ”Kuin lähestyvän pikajunan kohina”

    5. 5

      Huimaa draamaa F1-kisassa – Räikkönen nousi sittenkin palkintopallille!

    6. Näytä lisää