Digitoday

Kymmenkunta tuomiota - operaattori joutui palvelunumerohuijauksen uhriksi

Julkaistu:

Petosvyyhti
Puhelinoperaattoria harhautettiin palvelunumerosopimuksen avulla
Laaja puhelin- ja petoshuijausvyyhti toi Pirkanmaan käräjäoikeudessa tuomiot kymmenkunnalle henkilölle. Jutussa oli esimerkiksi harhautettu puhelinoperaattoria palvelunumerosopimuksen avulla.

Huijausta varten oli perustettu yhtiö, jonka käytössä olleisiin numeroihin oli soitettu useista matkapuhelimista ja jätetty laskut maksamatta. Operaattori oli sitten maksanut puheluista yhtiölle vajaat 100 000 euroa.

Operaattori ei tilittänyt kaikkia puheluita yhtiölle, koska se oli saanut vihjeen toiselta teleoperaattorilta väärinkäytösepäilyistä.

Kokonaisuutteen kuului myös muun muassa useita petoksia ja törkeitä petoksia, joissa yrityksiltä oli esimerkiksi hankittu tuotteita ja jätetty maksamatta. Asianomistajia jutussa oli lähes 50.

Tuomiot vaihtelivat puolentoista vuoden vankeudesta sakkoihin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Jo kahdeksas lapsi menehtyi – Ikea uusi suosittua lipastoa koskevan varoituksensa

    2. 2

      90-luvun hittisarjan tähti katosi julkisuudesta – elää nyt linnassa kreivittärenä

    3. 3

      5 asiaa, joita et saisi tehdä Kanarialla – yksi voi olla Suomi-turistille erityisen vaikea pala

    4. 4

      Kadonneen sukellusveneen mysteeri syvenee – laivasto havaitsi outoa melua tunteja viimeisen viestin jälkeen

    5. 5

      Trump luopui luksushotellista New Yorkissa – alamäki alkoi vaaleista: ”Kardashianit lakkasivat käymästä”

    6. 6

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    7. 7

      Yhdysvaltalainen Loren eli 200 dollarilla kuussa – Isoäidin vanha viltti paljastui 1,5 miljoonan arvoiseksi

    8. 8

      Ilkka, 62, nostaa eläkettä ja käy kokopäivätöissä – ”Kyllä tässä pääsee voitolle”

    9. 9

      Rukalla ulosmarssi – hiihtokeskuksen työntekijät poistuivat hisseiltä iltakuudelta

    10. 10

      2 pitkää avioliittoa sai järkyttävän lopun peräkkäisinä päivinä: ”Anni ei varmasti sanonut mitään minulle pahasti”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    2. 2

      2 pitkää avioliittoa sai järkyttävän lopun peräkkäisinä päivinä: ”Anni ei varmasti sanonut mitään minulle pahasti”

    3. 3

      Turussa kadonnut Juuso-Petteri löytyi kuolleena – Poliisi ei epäile rikosta

    4. 4

      Onko sinulla sama kriittinen km-raja? Tällaista autoa suurin osa etsii netistä

    5. 5

      Iso myräkkä tulossa: lunta jopa 30 senttiä

    6. 6

      Yksi Vantaan ketjukolarissa loukkaantuneista lapsista kuoli

    7. 7

      Mikä vartalo: Miss Suomi Michaela häikäisi Miss Universum -bikinikierroksella – fanit ihmeissään tummahiuksisesta suomalaismissistä

    8. 8

      5 asiaa, joita et saisi tehdä Kanarialla – yksi voi olla Suomi-turistille erityisen vaikea pala

    9. 9

      Rakennusmies puuttui 10-vuotiaan pojan kiusaamiseen – isä halusi palkita: ”Hän toimi äärimmäisen hienosti”

    10. 10

      Erika Vikman julkaisi hupaisan kuvan – kuittailee Dannylle: ”Sorry Lipsanen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    3. 3

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    4. 4

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    5. 5

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    6. 6

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    7. 7

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    8. 8

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    9. 9

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    10. 10

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Jo kahdeksas lapsi menehtyi – Ikea uusi suosittua lipastoa koskevan varoituksensa

    2. 2

      90-luvun hittisarjan tähti katosi julkisuudesta – elää nyt linnassa kreivittärenä

    3. 3

      5 asiaa, joita et saisi tehdä Kanarialla – yksi voi olla Suomi-turistille erityisen vaikea pala

    4. 4

      Kadonneen sukellusveneen mysteeri syvenee – laivasto havaitsi outoa melua tunteja viimeisen viestin jälkeen

    5. 5

      Trump luopui luksushotellista New Yorkissa – alamäki alkoi vaaleista: ”Kardashianit lakkasivat käymästä”

    6. Näytä lisää