Digitoday

F-Secure varoittaa ovelasta huijauskampanjasta: ”He ovat tehneet kotiläksynsä”

Julkaistu:

Verkkopankit
Nordean verkkopankkia kopioiva huijaussivusto on edeltäjiään vaarallisempi, varoittaa tietoturvayhtiö F-Secure.
Tietoturvayhtiö F-Secure varoittaa uudesta ja aiempia yrityksiä paremmin laaditusta huijauskampanjasta, jolla yritetään urkkia Nordean verkkopankin asiakkaiden tunnuksia.

Verkkohuijarit tuntuvat olevan aiempaa paremmin perillä Nordean verkkopankin käytöstä.

– He ovat tehneet kotiläksynsä, todetaan F-Securen blogissa.

Huijarit ovat luoneet hyvin paljon Nordean verkkopankin suomenkielistä verkkopalvelua muistuttavan sivuston, jonne Nordean asiakkaita houkutellaan erilaisilla Nordean nimissä lähetetyillä sähköpostiviesteillä. F-Securen mukaan selvästi suurin osa huijaussivustoilla tehdyistä vierailuista on tullut Suomesta.

Aiemmin vastaavat huijauskampanjat ovat udelleet asiakkaiden käyttäjätunnuksia sekä seuraavaa tunnuslukua. Suomalaisissa verkkopankeissa tämä ei kuitenkaan auta pitkälle, sillä esimerkiksi tilisiirtojen tekemiseen vaaditaan myös erillistä tunnuslukua.

Uudella huijaussivustolla Nordean asiakkaita pyydetään ensin syöttämään käyttäjätunnuksensa ja tunnuslukunsa. Jos joku lankeaa tähän, huijaussivusto avaa seuraavan sivun, jossa käyttäjälle ilmoitetaan: ”Tilisi on tukossa! Jotta palauttaa online-yhteys, sinun täytyy tarkistaa henkilöllisyytesi”.

Sivulla pyydetään viimeksi käytettyä sekä neljää seuraavaa tunnuslukua. Tämän jälkeen uhri ohjataan vielä uudelle sivulle, jossa kysytään luottokortin neljää viimeistä numeroa sekä turvakoodia.

Huijauksen paljastaa ainakin heikko suomen kieli. Nordea on varoittanut käynnissä olevasta huijauskampanjasta viimeksi viime viikolla. Nordea muistuttaa, etteivät pankki tai viranomaiset koskaan ota yhteyttä sähköpostitse tai puhelimitse kysyäkseen esimerkiksi henkilökohtaisia verkkopankkitunnuksia tai kortin tietoja.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tätä et taatusti tiennyt kaupan paperipusseista – vinkki, joka saa sinut muuttamaan tapasi

    2. 2

      Syyttäjä: Madsen kidutti Kim Wallin kuoliaaksi sukellusveneessä

    3. 3

      Suora lähetys juuri nyt: Presidenttiehdokkaat loppukiritentissä – haastajilla viimeiset hetket horjuttaa Niinistöä

    4. 4

      Helsinki-Vantaan lottomiljonääri löytyi – 1,2 miljoonan euron voittotosite kulki miehen lompakossa ulkomailla

    5. 5

      AKT ja Rakennusliitto päättivät: Työt seis 2. helmikuuta

    6. 6

      Työpaikkasuhteen seurauksena syntynyt Mirva etsii isäänsä tv-ruudussa – juontajan epäilykset heräsivät, kun miestä ei millään löydy

    7. 7

      Presidenttiehdokkaat vastasivat: Mitä Venäjä tekisi, jos Suomi liittyisi Natoon?

    8. 8

      Prinsessa Eugenien häistä tulossa kiusallinen tilaisuus Meghanille – kohtaa kirkossa prinssi Harryn ex-rakkaan: naisten välit erittäin viileät

    9. 9

      Nainen ajoi lapsen päälle suojatiellä Vantaalla: ”Erityisen vaarallista, jos ohittaa pysähtyneen auton pysähtymättä”

    10. 10

      Tällainen oli Ismo Leikolan keikka Conan O’Brienin show’ssa – vitsaili kielivaikeuksista: ”Takapuoli on englannin vaikein sana”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Erityisen intiimi ja harvinainen sairaus koettelee Mikaa, 40: Vaikeuttaa seksielämää ja aiheuttaa häpeää

    2. 2

      Työpaikkasuhteen seurauksena syntynyt Mirva etsii isäänsä tv-ruudussa – juontajan epäilykset heräsivät, kun miestä ei millään löydy

    3. 3

      Turkulainen Petteri kuvasi huoltomiehen hulvattoman asennusmokan – some ratkesi nauruun: ”Urakkahomma varmaan painanut päälle”

    4. 4

      Bill Gatesin 21-vuotias tytär elää hillitöntä luksuselämää – isä ei jätä tyttärelleen miljardiperintöä: ”En aio haudata lapsiani rahaan”

    5. 5

      Tällainen on ollut Jari Sillanpään kaksoiselämä

    6. 6

      Seurakunta remontoi Teemu Laajasalon tulevaa virka-asuntoa 100 000 eurolla

    7. 7

      Sometähti kärkkyi ilmaista majoitusta – hotelliomistajan raivopäinen reaktio johti käsittämättömään selkkaukseen: julkinen nolaus

    8. 8

      Alaskan rannikolla erittäin voimakas maanjäristys: ”Vaarallinen tsunami on mahdollinen tai jo tapahtumassa”

    9. 9

      Nokkela autoilija voi säästää yhden katsastuskerran – uusi laki voimaan pian

    10. 10

      Veikkaus: Loton 1,2 miljoonan päävoitto pelattiin sellaisessa paikassa, että voittaja ei ehkä tiedä voittaneensa – ”Onhan tämä erikoinen tilanne”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    2. 2

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    3. 3

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    4. 4

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    5. 5

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    6. 6

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    7. 7

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    8. 8

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    9. 9

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    10. 10

      Ilmatieteen laitoksen meteorologilta synkkä ennustus: ”Torstaina ihmiset heräävät siihen totuuteen”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tätä et taatusti tiennyt kaupan paperipusseista – vinkki, joka saa sinut muuttamaan tapasi

    2. 2

      Syyttäjä: Madsen kidutti Kim Wallin kuoliaaksi sukellusveneessä

    3. 3

      Suora lähetys juuri nyt: Presidenttiehdokkaat loppukiritentissä – haastajilla viimeiset hetket horjuttaa Niinistöä

    4. 4

      Helsinki-Vantaan lottomiljonääri löytyi – 1,2 miljoonan euron voittotosite kulki miehen lompakossa ulkomailla

    5. 5

      AKT ja Rakennusliitto päättivät: Työt seis 2. helmikuuta

    6. Näytä lisää