Digitoday

Tämä saattaa olla maailman kallein iPhone-lisävaruste: Hintaa lähes 1,7 miljoonaa euroa

Julkaistu:

Autoelektroniikka
Ruotsalainen Koenigsegg Regera on toinen auto, josta löytyy Applen CarPlay-järjestelmä.
Ruotsalainen Koenigsegg -luksusautovalmistaja on esitellyt Geneven autonäyttelyssä uuden Regera-mallinsa. Hybridi-urheiluauton varusteisiin kuuluu muun muassa Applen CarPlay -järjestelmä, jolla iPhone-puhelin voidaan yhdistää osaksi auton hallintajärjestelmää, kertoo MacRumors-sivusto.

Apple julkisti CarPlay-järjestelmänsä jo vuonna 2013 iOS in the Car -nimellä. Viime vuoden Geneven automessuilla yhtiö julkisti nimenmuutokset ja ensimmäiset yhteistyökumppanit. Esimerkiksi Mercedes-Benz ja Volvo kuitenkin lykkäsivät CarPlay-yhteensopivia automallejaan, joten 1 890 000 dollarin eli noin 1,7 miljoonan euron hintainen Koenigsegg Regera on viime syyskuussa julkistetun Ferrari FF:n jälkeen vasta toinen sitä tukeva automalli.

Mercedeksen ja Volvon lisäksi myös Honda, Hyundai ja Jaguar aikovat julkistaa tänä vuonna CarPlay-tekniikkaa käyttäviä autoja, kertoo Techradar-verkkolehti.

CarPlay-tekniikka toimii iPhone 5 - ja sitä uudemmissa iPhone-malleissa. Puhelin kytketään autoon, minkä jälkeen sen puhelimen kaikkia toimintoja pitäisi voida käyttää koskematta itse laitetta. Puhelimella voi siis soittaa musiikkia auton viihdejärjestelmän kaiuttimien kautta, käyttää sitä autonavigaattorina, vastata puheluihin, sekä lukea ja lähettää tekstiviestejä.

Sovelluksia voi käskyttää puhetta tunnistavan Siri-sovelluksen kautta, auton kojetauluun kiinnitetyn kosketusnäytön avulla tai mahdollisesti muilla auton kiinteillä hallintanappuloilla.

Jatkossa sovelluskehittäjät voivat tehdä myös uusia sovelluksia, jotka lisäävät uusia toimintoja järjestelmään ja ehkä myös keinoja auton tekniikan hallintaan.

CarPlay ei ole Koenigsegg Regera -urheiluauton ainoa tietotekniikkaa käyttävä ratkaisu. Yhtiö kehuu Regeran olevan ensimmäinen täysin robotisoitu auto. Esimerkiksi auton etu- ja takasiivekkeet toimivat automaattisesti, samoin myös auton runko nousee ja laskee ilman ohjausta.

Samoin auton ovet sekä etu- ja takaluukut avautuvat automaattisesti, ja auton voi avata tai sulkea kauko-ohjaimella tai älypuhelimella.

Ai niin, Regera kiihtyy nollasta 400 km/h -nopeuteen alle 20 sekunnissa. Hybridiautossa on viisilitrainen V8-moottori sekä kolme sähköistä moottoria.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Voice: Manuela Bosco ja Tuure Kilpeläinen seurustelevat

    2. 2

      Olympiavoittaja rikkoi hiljaisuuden 27 vuoden jälkeen – kertoi joutuneensa 15-vuotiaana lajilegendan raiskaamaksi

    3. 3

      Hanna Sumari avautui tv:ssä lapsena kokemastaan seksuaalisesta ahdistelusta – uskalsi kertoa aikuisen miehen teoista vasta 26 vuotta myöhemmin

    4. 4

      TM: Näin käy, jos Audin, Seatin, Skodan tai VW:n öljyä syövän moottorin jättää korjaamatta – ja lisää vain halvinta mahdollista öljyä

    5. 5

      Keskustan kansanedustaja aloitti sanasodan kokoomusta vastaan: ”Neuvottelut ovat pelkkää farssia”

    6. 6

      Kommentti: Hallitus on hädässä – Sipilä on jo kysynyt Sdp:tä kokoomuksen tilalle

    7. 7

      Mies yritti iskeä plusmalli Marjaanaa yökerhossa – ei saanut vastakaikua: lyttäsi järkyttävällä tavalla

    8. 8

      Tiukka taisto kahden muodokkaan kaunottaren välillä – Lapin tyttö Meri, 21, kiri Fitnessmalli-kisan suosikiksi

    9. 9

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    10. 10

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? Khloé Kardashianin lemmekäs kuva hämmentää faneja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    2. 2

      Jane voitti lotossa jättipotin 17-vuotiaana – tuhlasi rahat rintoihin ja peppuun: Jakaa netissä kuvia ylpeänä

    3. 3

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    4. 4

      Elvis Presleyn harvoin julkisuudessa nähdyt kaksos-lapsenlapset ihastuttivat – poseerasivat äidin rinnalla suloisina

    5. 5

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    6. 6

      Nainen jäi oman autonsa alle ja kuoli – yritti pysäyttää mäessä valuvan ajoneuvon Sipoossa

    7. 7

      Mies yritti iskeä plusmalli Marjaanaa yökerhossa – ei saanut vastakaikua: lyttäsi järkyttävällä tavalla

    8. 8

      Helsinkiläinen Diana, 43, on geneettisesti sekä mies että nainen – päivittäin viestejä innostuneilta miehiltä

    9. 9

      Helsingin kaupunki antoi rakennuksen anarkistisille talonvaltaajille – 5 kuukauden vuokrat maksamatta: ”Prosessit eivät ole aivan kohdillaan”

    10. 10

      Entinen F1-kuski Johnny Herbert vertaa Mika Saloa ja Mika Häkkistä – ”Kun hänen kanssaan puhui, ajautui riitaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    2. 2

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    3. 3

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    4. 4

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    5. 5

      Jopa miljoonia uhreja – kävitkö vuoden sisällä suositulla pornosivustoilla?

    6. 6

      Tällaisen elämän miljardööri Niklas Herlin eli – muistokirjoitus

    7. 7

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    8. 8

      Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

    9. 9

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    10. 10

      Niklas Herlin on kuollut

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Voice: Manuela Bosco ja Tuure Kilpeläinen seurustelevat

    2. 2

      Olympiavoittaja rikkoi hiljaisuuden 27 vuoden jälkeen – kertoi joutuneensa 15-vuotiaana lajilegendan raiskaamaksi

    3. 3

      Hanna Sumari avautui tv:ssä lapsena kokemastaan seksuaalisesta ahdistelusta – uskalsi kertoa aikuisen miehen teoista vasta 26 vuotta myöhemmin

    4. 4

      TM: Näin käy, jos Audin, Seatin, Skodan tai VW:n öljyä syövän moottorin jättää korjaamatta – ja lisää vain halvinta mahdollista öljyä

    5. 5

      Keskustan kansanedustaja aloitti sanasodan kokoomusta vastaan: ”Neuvottelut ovat pelkkää farssia”

    6. Näytä lisää