Digitoday

Suomalaisten suosimalla hotellisivustolla huijaus - Maksoitko ylimääräisen ”etumaksun”?

Julkaistu:

Verkkorikollisuus
Hotellivarauksia välittävää Booking.com-sivustoa on käytetty laajaan huijaukseen. Varauksen tehneiltä on huijattu ylimääräisiä ennakkomaksuja. Booking.com vakuuttaa, että asiakastiedot ovat turvassa.
Suomalaistenkin keskuudessa suositun ja suomeksi käännetyn Booking.com-verkkosivustoa on käytetty verkkohuijaukseen, jossa noin 10 000 asiakkaalta on huijattu rahaa ylimääräisillä ennakkomaksuilla. Huijarit olivat palkanneet useita apureita useamman tason organisaatioksi asti.

Huijauksesta kertoi ensimmäisenä marraskuussa BBC Radion 4:n Money Box -ohjelma.

Huijareilla oli pääsy Booking.com-sivuston asiakas- ja varaustietoihin. :n mukaan huijarit palkkasivat apulaisia, joiden tehtävänä oli esiintyä lontoolaisten hotellien työntekijöinä ja soittaa Booking.comin asiakkaille. BBC on haastatellut yhtä työntekijää, joka ryhtyi avustamaan poliisia alettuaan epäillä työnantajaansa. Haastateltu oli palkattu kansainväliseltä rekrytointisivustolta, ja hän teki kotona 12-tuntisia työpäiviä 12 punnan tuntipalkalla.

BBC:n tietolähteen mukaan hänen tehtävänsä oli ilmoittaa puhelinsoitolla asiakkaille, että heidän varaamansa hotelli oli muuttanut laskutuskäytäntöjään ja vaatii nyt maksun ennakkoon. Asiakkaille kerrottiin, että he saavat pian sähköpostin, joka sisältää tarkemmat ohjeet maksun suorittamisesta. Päivän aikana BBC:n haastattelema tiedonantaja ehti soittaa noin 250 Booking.comin asiakkaalle, jotka olivat varanneet huoneen jostain Lontoossa sijaitsevasta hotellista.

Puhelinsoiton jälkeen huijarit lähettivät hotellin viralliselta viestiltä näyttävän sähköpostin, jossa opastettiin maksamaan rahat rikollisten hallitsemille tileille.

Kyselyt taas ohjattiin huijareiden puhelinnumeroon, jonka väitettiin kuuluvan Booking.com-palvelulle. Huijareiden palkkaamat työntekijät esiintyivät Booking.comin työntekijöinä, ja vakuuttivat epäilijät ennakkomaksun aitoudesta.

Booking.comin pr-johtaja Andre Manning on vakuuttanut brittiläiselle , että asiakkaiden tiedot ovat turvassa.

– Olemme heti tiukentaneet suojamenetelmiämme ja jatkamme näiden rikollisten toimien torjumista varmistaaksemme, että varausten tekeminen Booking.comin kautta on turvallista.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Turkulainen Petteri kuvasi huoltomiehen hulvattoman asennusmokan – some ratkesi nauruun: ”Urakkahomma varmaan painanut päälle”

    2. 2

      Edmonton Oilers palkkasi Jesse Puljujärvelle englanninopettajan

    3. 3

      5 ihan tavallista kysymystä paljastaa, kuka presidenttiehdokas olet

    4. 4

      Sometähti kärkkyi ilmaista majoitusta – hotelliomistajan raivopäinen reaktio johti käsittämättömään selkkaukseen: julkinen nolaus

    5. 5

      Yli 100 000 euroa vuodessa tienaavan Matin rahapula kummastuttaa – ”Että kehtaatkin valittaa”

    6. 6

      Jari Sillanpäälle 23 790 euron sakot

    7. 7

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    8. 8

      Valkoisen talon kuva Trumpista ”työskentelemässä” nosti pilkkamyrskyn – huomio kiinnittyi työpöytään

    9. 9

      Sähköyhtiö varoittaa asukkaita: Loppuviikon jojosää voi tuoda suurhäiriön

    10. 10

      Ewan McGregor lopetti 22 vuotta kestäneen avioliittonsa nuoremman naisen takia – ex-vaimo: ”Järkyttävä pettymys”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Valkoisen talon kuva Trumpista ”työskentelemässä” nosti pilkkamyrskyn – huomio kiinnittyi työpöytään

    2. 2

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    3. 3

      IS-raati ruoti illan vaalitentin: ”Alkaa keittää, potuttaa, kohta räjähtää, Niinistö-vaara!”

    4. 4

      Reijo Jylhän keskustelua herättänyt päätös tuli Johanna Matintalolle sokkina – ”On kurja olo, miten tässä on toimittu”

    5. 5

      Ähtärin pandalippujen hinta närkästyttää kansaa verkossa: ”Katson mieluummin vaikka Pandan lakupussia”

    6. 6

      Sometähti kärkkyi ilmaista majoitusta – hotelliomistajan raivopäinen reaktio johti käsittämättömään selkkaukseen: julkinen nolaus

    7. 7

      Lauri Ylösen luksustalo Sipoossa ei käy kaupaksi – laski myyntihintaa miljoonalla eurolla

    8. 8

      Kehonkielen asiantuntija huomasi silmiinpistävän yksityiskohdan herttuatar Catherinen ja Meghan Marklen kuvissa – onko syy selfieissä?

    9. 9

      Kaukopartiomies kertoo, miten uskomattomia asioita pervitiini sai aikaan rättiväsyneissä sotilaissa – ”Kaamea näky”

    10. 10

      Naismatkustaja teki valituksen Air Asian lentoemäntien asuista Malesian hallitukselle: ”Näin hänen alushousunsa, kammottavaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    2. 2

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    3. 3

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    4. 4

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    5. 5

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    6. 6

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    7. 7

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    8. 8

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    9. 9

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    10. 10

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Turkulainen Petteri kuvasi huoltomiehen hulvattoman asennusmokan – some ratkesi nauruun: ”Urakkahomma varmaan painanut päälle”

    2. 2

      Edmonton Oilers palkkasi Jesse Puljujärvelle englanninopettajan

    3. 3

      5 ihan tavallista kysymystä paljastaa, kuka presidenttiehdokas olet

    4. 4

      Sometähti kärkkyi ilmaista majoitusta – hotelliomistajan raivopäinen reaktio johti käsittämättömään selkkaukseen: julkinen nolaus

    5. 5

      Yli 100 000 euroa vuodessa tienaavan Matin rahapula kummastuttaa – ”Että kehtaatkin valittaa”

    6. Näytä lisää