Digitoday

Soneran matkapuhelinverkossa oli vakava ongelma

Julkaistu: , Päivitetty:

Soneran matkapuhelinverkossa oli ongelmia koko Suomen alueella, yhtiö tiedottaa.
Soneran nettisivujen mukaan ongelmia oli lähtevissä puheluissa. Soitettaessa puhelu ei yhdistynyt ja kuului kolme piippausta. Puhelu saattoi mennä myös suoraan vastaajaan.

- Vika on jossain päin Soneran keskusverkkoa, vikaa ei ole vielä paikallistettu, mutta kaikki mahdolliset asiantuntijat on hälyytetty selvittämään vikaa, kertoi Soneran osastopäällikkö Ville Viherä Ilta-Sanomille iltayhdeksältä.

Viherä ei äkkiseltään muistanut yhtä vakavaa häiriötilannetta tapahtuneen Soneralla.

- Arviolta noin joka viides puhelu menee läpi, kertoo Viherä.

Soneran mukaan vika alkoi keskiviikkoiltana noin kello 19.40. Viherä ei osannut tuolloin arvioida kuinka kauan ongelman korjaamiseen menee aikaa.

Vika korjattiin noin kello puoli yhdentoista aikaan keskiviikkona.

Hätäpuhelut menivät vian aikana pääsääntöisesti läpi ongelmista huolimatta, sillä häiriötilanteessa hätäpuhelut kulkevat Elisan verkon kautta.

- Hätäpuheluita soitettaessa kannattaa sim-kortti poistaa kokonaan puhelimesta, jolloin puhelin etsii vahvimman verkon, vinkkaa Viherä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Muumiprostituoidut tulivat Tampereelle

    2. 2

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    3. 3

      Jari Sillanpää julkaisi harvinaisen kuvan isosiskonsa Sarin kanssa – onnellisena Espanjassa

    4. 4

      Äiti tappoi 5 vauvaa ja kätki ruumiit astioihin – 13 vuoden tuomio jäi pysyväksi

    5. 5

      Mikolle, 27, jää Kelan rahoista käteen 480 e / kk, ei halua töihin – ”Juon, luen ja keilaan”

    6. 6

      Windowsin jättipäivitys tulee tällä viikolla: Näin suojaudut

    7. 7

      Lyhytkasvuinen Linda työnsi lastaan kärryissä, kun häneltä tivattiin kadulla: ”Mihin sä olet vauvaa viemässä?”

    8. 8

      Kela vaati työkyvytöntä realisoimaan lapselle säästetyt varat – Etuusjohtaja: Ratkaisu kuulostaa oikealta

    9. 9

      Lehtomäki ja Heinäluoma saavat Putinilta Ystävyyden kunniamerkin

    10. 10

      Ensitreffit alttarilla -Aliisa murtuu kyyneliin – Esa-puolison käytös loukkasi syvästi: ”En pääse irti siitä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    2. 2

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    3. 3

      Voihan maanantai! Jaajo Linnonmaa julkaisi rehellisen kuvan radiotyöstä – ”Minuutti ennen lähetystä”

    4. 4

      Aamuposti: Onko seteliisi painettu nämä kaksi tunnusta? Siitä voidaan pulittaa jopa 1100 euroa

    5. 5

      Huippukokki tekee jauhelihakastikkeen vallankumouksellisella tavalla – ja se kannattaa

    6. 6

      Millan vatsavaivat vähenivät huomattavasti – vain yksi muutos aamiaisessa riitti

    7. 7

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    8. 8

      Yksi sana saa Ensitreffit alttarilla -vaimon polttamaan päreensä – ”Se on minulle punainen vaate”

    9. 9

      Radiojuontaja Jenni Alexandrova kertoi rehellisesti kokemastaan seksuaalisesta häirinnästä – ”Kyllä tuohon työmies tarpeensa tekisi”

    10. 10

      Maajussi-Aapon käytös pelästyttää morsianehdokkaan: kahvinkeitto johtaa epäilyihin ja hampaiden kiristelyyn – ”Ei uskalla sanoa mitään”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äänite paljasti uimavalvojien törky­puheet: alaikäisten koulu­tyttöjen opettaja sai kuulla pöyristyttävän kommentin

    2. 2

      Valokuvaaja paljastaa 55 vuotta alastonkuvien jälkeen: Marilyn Monroella oli vain yksi ehto nakuilulle

    3. 3

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    4. 4

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    5. 5

      Jopa miljoonia uhreja – kävitkö vuoden sisällä suositulla pornosivustoilla?

    6. 6

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    7. 7

      Tällaisen elämän miljardööri Niklas Herlin eli – muistokirjoitus

    8. 8

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    9. 9

      Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

    10. 10

      Niklas Herlin on kuollut

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Muumiprostituoidut tulivat Tampereelle

    2. 2

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    3. 3

      Jari Sillanpää julkaisi harvinaisen kuvan isosiskonsa Sarin kanssa – onnellisena Espanjassa

    4. 4

      Äiti tappoi 5 vauvaa ja kätki ruumiit astioihin – 13 vuoden tuomio jäi pysyväksi

    5. 5

      Mikolle, 27, jää Kelan rahoista käteen 480 e / kk, ei halua töihin – ”Juon, luen ja keilaan”

    6. Näytä lisää