Digitoday

Kannatti tehdä 3 kuukautta 16-tuntisia päiviä - Hittipeli poiki muhkeat tulot

Julkaistu:

Oululaisen Toni Fingerroosin toista vuotta vanha Hill Climb Racing -peli on tuonut kehittäjälleen muhkeat tulot myös viime vuonna.
Pelialan menestyjiä löytyy Suomesta myös pääkaupunkiseudun ulkopuolelta. Oululaisen Fingersoft-yhtiön perustaja ja Hill Climb Racing -pelin luoja Toni Fingerroos tienasi viime vuonna ansiotuloja 363 202 euroa ja pääomatuloja 33 908 euroa.

Fingerroosin ansiotulot olivat kasvaneet edellisestä vuodesta, sillä vuonna 2012 hän tienasi ansiotuloja 274 344 euroa ja pääomatulot 18 496 euroa.

Tosin verotiedot eivät anna täyttä kuvaa Fingerroosin ansioista. Hänen täysin omistamansa Fingersoft on tehnyt 12,4 miljoonan euron liikevoiton pari vuotta sitten julkaistulla Hill Climb Racing -pelillä. Yksinkertaisen näköistä peliä on ladattu yli 200 miljoonaa kertaa.

Fingersoftissa on 13 työntekijää. Yrityksen toimitiloissa on poreallas, johon mahtuu kerralla puolet yrityksen henkilöstöstä ja yksi autotalleista on muutettu biljardisaliksi.

Lisäksi Fingerroos on ostanut ison asuntoauton "liikkuvaksi neukkariksi" sekä viime kesänä punaisen Ferrari 458:n, joka on Helsingin Sanomien mukaan vuoden kallein tuontiauto Suomessa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Viveca Lindforsilta kipakat terveiset Emmi Peltoselle olympialaisiin – ”Se paikka on minun selkänahastani otettu”

    2. 2

      Lotossa yksi täysosuma – tässä oikeat numerot

    3. 3

      Nuoret turmelivat laskettelurinteen – käyttivät luvatta jopa hiihtohissiä: ”Voi aiheuttaa pahimmillaan kuolemanvaaran”

    4. 4

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    5. 5

      Nousiko Putous-ensikertalaisen hahmo ennakkosuosikiksi? Balettiasuun pukeutunut pikkutyttö naurattaa somessa: ”Ihan ykkönen”

    6. 6

      Putous alkoi! Tässä ovat uudet sketsihahmot – kuka on suosikkisi?

    7. 7

      Ilmatieteen laitoksen meteorologilta synkkä ennustus: ”Torstaina ihmiset heräävät siihen totuuteen”

    8. 8

      Ruotsin perhesurman taustat alkavat selvitä – pitivät tilannettaan helvetillisenä: ”Elivät mahdollisesti harhaluulon vallassa”

    9. 9

      Remun viimeisellä keikalla lavalle noussut huippuvierailijoita – seremoniamestarin juonto sai villeimmät taputukset

    10. 10

      Amerikkalaiset hullaantuivat Ismo Leikolasta – laukoo härskejä vitsejä suomalaisuudesta: Angelika-vaimo iso osa show’ta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    2. 2

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    3. 3

      Ilmatieteen laitoksen meteorologilta synkkä ennustus: ”Torstaina ihmiset heräävät siihen totuuteen”

    4. 4

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    5. 5

      Ruotsin perhesurma: Oliko harvinainen oireyhtymä syy vanhempien julmaan päätökseen?

    6. 6

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    7. 7

      Uusi pakastepizza sai legendan maineen, mutta monessa Lidlissä ovat vastassa vain tyhjät laarit: ”Nähty täällä”, ihmiset vinkkaavat toisilleen

    8. 8

      Las Palmasin kauhulennon matkustajat pääsivät vihdoin Ouluun – liki 55 tunnin piina ohi: ”Väsyneitä ollaan”

    9. 9

      Tulot nyt 3000 euroa kuussa – tällainen eläkesumma on kasassa 35 vuoden päästä

    10. 10

      JUURI NYT: Remun viimeinen keikka suorana ISTV:ssä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    3. 3

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    4. 4

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    5. 5

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    6. 6

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    7. 7

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    8. 8

      Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

    9. 9

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    10. 10

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Viveca Lindforsilta kipakat terveiset Emmi Peltoselle olympialaisiin – ”Se paikka on minun selkänahastani otettu”

    2. 2

      Lotossa yksi täysosuma – tässä oikeat numerot

    3. 3

      Nuoret turmelivat laskettelurinteen – käyttivät luvatta jopa hiihtohissiä: ”Voi aiheuttaa pahimmillaan kuolemanvaaran”

    4. 4

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    5. 5

      Nousiko Putous-ensikertalaisen hahmo ennakkosuosikiksi? Balettiasuun pukeutunut pikkutyttö naurattaa somessa: ”Ihan ykkönen”

    6. Näytä lisää