Digitoday

Helsinkiläismiehen iPhone paukahti auki itsekseen – "ei räjähdys vaan sihahdus"

Julkaistu:

Applen maahantuoja kuvaa akun pullistumista ja puhelimen auki repeytymistä sihahdukseksi, ei paukahdukseksi.
Helsinkiläinen Sami Sinervo ällistyi kovasti, kun hän kolme viikkoa sitten kävelyltä palatessaan huomasi iPhone-puhelimensa revenneen itsekseen auki. Laitteen akku oli pullistunut ja lasi irronnut kokonaan yhtä reunaa lukuun ottamatta.

Puhelin sijaitsi keittiön sivupöydällä kuivassa tilassa, johon aurinko ei paista.

– Puhelin oli tulikuuma, eli se oli tapahdut hetkeä ennen kotiintuloani. Pöydällä oli myös talouspaperirulla, eli mitä vain olisi voinut tapahtua, Sinervo sanoo.

Kyseessä on vanhempi iPhone 3GS -malli, joka oli myynnissä vuosina 2009–2012.

Sinervo kertoo laitteen olevan uutena ostettu. Puhelimen muodonmuutoksen jälkeen Sinervo tutki myös toisen perheessä olevan vanhan iPhonen, joka oli myös pullistunut hieman.

Sinervo ei halunnut luopua iPhonestaan, joka on ollut hänen mukaansa "hyvä puhelin". Hänet käännytettiin kuitenkin sekä Apple-huoltoliike Optima shopista että puhelimia maahantuovasta, huoltavasta ja myyvästä 1storesta. Sinervo koki kohtelun tylynä ja epäasiallisena.

1storen johtaja Olli-Pekka Jäntti myöntää, että liikkeessä on tehty virhe. Vaikka puhelin ei ole enää takuun piirissä, asiakas olisi pitänyt ohjata asiallisesti Apple-huollon piiriin.

– On takuu tai ei, viat korjataan myös takuun jälkeen, Jäntti sanoo ja osoittaa pahoittelunsa asiakkaalle.

Vaikka puhelimen takuu on ohi, Jäntin mukaan vanhankin puhelimen vaihto vastaavaan tehdaskorjattuun malliin on mahdollista korvausta vastaan. IPhonejen takuu kestää vuoden verran, minkä lisäksi laitteessa on myös toisen käyttövuoden kattava virhevastuu.

Jäntti kiistää, että kyseessä ei ole vain iPhonea koskeva vikatilanne. Sama koskee kaikkien valmistajien laitteita: Kun litium-ioniakku vanhenee, paisumisen todennäköisyys kasvaa.

– Kun akku on suljetussa tilassa, paisuminen tapahtuu yhtäkkisesti. Silloin ruuvit ja lasit voivat lentää irti. Laitteet eivät kuitenkaan räjähdä, siihen vaaditaan kipinä ja paljon huonoa tuuria. Puhuisin ennemmin sihahduksesta, Jäntti sanoo.

Jäntti korostaa, että tällaista sattuu hyvin harvoin. Hän ei pidä esimerkiksi vanhan iPhonen luovuttamista lapsille vaarallisena.

– Tämä on äärimmäisen harvinainen tapaus, enkä pitäisi luovuttamista riskinä. Se on yleinen käytäntö Apple-puhelimissa. Ne ovat pitkäikäisiä ja melko hintavia. Kun miettii, mitä kaikkea koulurepussa olevalle puhelimelle tapahtuu, sen ei ehkä kannatakaan olla uusi iPhone 6, Jäntti sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Muumiprostituoidut tulivat Tampereelle

    2. 2

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    3. 3

      Jari Sillanpää julkaisi harvinaisen kuvan isosiskonsa Sarin kanssa – onnellisena Espanjassa

    4. 4

      Äiti tappoi 5 vauvaa ja kätki ruumiit astioihin – 13 vuoden tuomio jäi pysyväksi

    5. 5

      Mikolle, 27, jää Kelan rahoista käteen 480 e / kk, ei halua töihin – ”Juon, luen ja keilaan”

    6. 6

      Windowsin jättipäivitys tulee tällä viikolla: Näin suojaudut

    7. 7

      Lyhytkasvuinen Linda työnsi lastaan kärryissä, kun häneltä tivattiin kadulla: ”Mihin sä olet vauvaa viemässä?”

    8. 8

      Kela vaati työkyvytöntä realisoimaan lapselle säästetyt varat – Etuusjohtaja: Ratkaisu kuulostaa oikealta

    9. 9

      Lehtomäki ja Heinäluoma saavat Putinilta Ystävyyden kunniamerkin

    10. 10

      Ensitreffit alttarilla -Aliisa murtuu kyyneliin – Esa-puolison käytös loukkasi syvästi: ”En pääse irti siitä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    2. 2

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    3. 3

      Voihan maanantai! Jaajo Linnonmaa julkaisi rehellisen kuvan radiotyöstä – ”Minuutti ennen lähetystä”

    4. 4

      Aamuposti: Onko seteliisi painettu nämä kaksi tunnusta? Siitä voidaan pulittaa jopa 1100 euroa

    5. 5

      Huippukokki tekee jauhelihakastikkeen vallankumouksellisella tavalla – ja se kannattaa

    6. 6

      Millan vatsavaivat vähenivät huomattavasti – vain yksi muutos aamiaisessa riitti

    7. 7

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    8. 8

      Yksi sana saa Ensitreffit alttarilla -vaimon polttamaan päreensä – ”Se on minulle punainen vaate”

    9. 9

      Radiojuontaja Jenni Alexandrova kertoi rehellisesti kokemastaan seksuaalisesta häirinnästä – ”Kyllä tuohon työmies tarpeensa tekisi”

    10. 10

      Maajussi-Aapon käytös pelästyttää morsianehdokkaan: kahvinkeitto johtaa epäilyihin ja hampaiden kiristelyyn – ”Ei uskalla sanoa mitään”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äänite paljasti uimavalvojien törky­puheet: alaikäisten koulu­tyttöjen opettaja sai kuulla pöyristyttävän kommentin

    2. 2

      Valokuvaaja paljastaa 55 vuotta alastonkuvien jälkeen: Marilyn Monroella oli vain yksi ehto nakuilulle

    3. 3

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    4. 4

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    5. 5

      Jopa miljoonia uhreja – kävitkö vuoden sisällä suositulla pornosivustoilla?

    6. 6

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    7. 7

      Tällaisen elämän miljardööri Niklas Herlin eli – muistokirjoitus

    8. 8

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    9. 9

      Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

    10. 10

      Niklas Herlin on kuollut

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Muumiprostituoidut tulivat Tampereelle

    2. 2

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    3. 3

      Jari Sillanpää julkaisi harvinaisen kuvan isosiskonsa Sarin kanssa – onnellisena Espanjassa

    4. 4

      Äiti tappoi 5 vauvaa ja kätki ruumiit astioihin – 13 vuoden tuomio jäi pysyväksi

    5. 5

      Mikolle, 27, jää Kelan rahoista käteen 480 e / kk, ei halua töihin – ”Juon, luen ja keilaan”

    6. Näytä lisää