Digitoday

Lätkäjuhlaa NHL:n tahtiin – mutta ei sellaisena kuin toivottiin

Julkaistu:

peliarvio
NHL-jääkiekkopelit pysyvät Suomessa myyntitilastojen kärjessä vuodesta toiseen, ympäri vuoden. Ei siis ihme, että myös NHL 15 nousi välittömästi listaykköseksi. Mutta millainen se on pelinä?
NHL 15 on ensimmäinen EA Sportsin uuden sukupolven pelikonsoleille julkaisema jääkiekkopeli. Ja sekä näkyy niin hyvässä kuin pahassa.

PlayStation 4:llä ja Xbox Onella esimerkiksi tekoälyä, fysiikkaa ja pelin fyysistä tuntumaa on voitu kehittää pitkin askelin, kun käytössä on aiempaa monin verroin tehokkaampi pelikone.

Mutta samalla lautasella on myös ongelmia. Uudet pelikoneet ja verrattain lyhyt kehitysaika pakottivat tekijät tekemään kovia päätöksiä lätkäpelin sisällöstä. Esimeriksi kaikkia pelitiloja ei voitu tehdä julkaisuun mennessä, joten NHL 15 on suoraan kaupasta noudettuna vain puolikas peli, etenkin NHL 14:sta verrattuna.

Lisää pelitiloja on luvattu päivityksinä, joita on jo ilmestynyt muutamia. Silti ”kaikki heti minulle nyt” –pelaajalle ja etenkin online-moninpelaajille tilanne on karvas.

Mutta se mitä pelissä on, se on hyvää.

Katso pelin arvostelu oheiselta ISTV:n videolta!

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

    2. 2

      Räikkösen ja Verstappenin kohutilanteesta iso meteli – nyt puhuu F1-kisatuomari Mika Salo: ”Ei ollut mitään epäilystä”

    3. 3

      Max Verstappenin isä sivalsi Ferraria jäätävästi – kritisoi rajusti Räikkösen nostamista palkintopallille!

    4. 4

      Video: Kaikkien aikojen valtavin luonnonilmiö Suomessa – ”Kuin lähestyvän pikajunan kohina”

    5. 5

      Max Verstappen raivona: ”Noilla typerillä päätöksillä te tapatte lajin”

    6. 6

      Kuva näyttää pettymyksen hetken – Verstappen joutui nielemään katkeran tappion, Räikkönen hyötyjänä

    7. 7

      Usain Bolt nauratti Kimi Räikköstä USA:ssa – juoksijalegenda löysi yhteisen tekijän Kimin kanssa

    8. 8

      Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

    9. 9

      Huimaa draamaa F1-kisassa – Räikkönen nousi sittenkin palkintopallille!

    10. 10

      Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

    2. 2

      Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

    3. 3

      Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

    4. 4

      Pitkä ennuste julki: Näin talven ensimmäiset merkit saapuvat Suomeen

    5. 5

      Räikkönen nousi dramaattisesti palkintokorokkeelle! Hamilton voittoon – IS seurasi Yhdysvaltain GP:tä

    6. 6

      Video: Kaikkien aikojen valtavin luonnonilmiö Suomessa – ”Kuin lähestyvän pikajunan kohina”

    7. 7

      MTV: Janna joutui äkillisesti sairaalahoitoon – jää pois illan Tähdet, tähdet -lähetyksestä

    8. 8

      Ensi viikon lauha sää peruttu – tilalle lunta ja räntää

    9. 9

      Pelastaja kertoo karmeasta näystä Tehtaankadulla 20 vuotta sitten: ”Täällä on tapahtunut teloitus” – sitten sattuma vei hänet lähelle poliisimurhaajaa

    10. 10

      Harvinainen näky: Kaikki elossa olevat USA:n ex-presidentit saapuivat lavalle hyväntekeväisyyskonsertissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

    2. 2

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    3. 3

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    4. 4

      Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

    5. 5

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    6. 6

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    7. 7

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    8. 8

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    9. 9

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    10. 10

      Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

    2. 2

      Räikkösen ja Verstappenin kohutilanteesta iso meteli – nyt puhuu F1-kisatuomari Mika Salo: ”Ei ollut mitään epäilystä”

    3. 3

      Max Verstappenin isä sivalsi Ferraria jäätävästi – kritisoi rajusti Räikkösen nostamista palkintopallille!

    4. 4

      Video: Kaikkien aikojen valtavin luonnonilmiö Suomessa – ”Kuin lähestyvän pikajunan kohina”

    5. 5

      Max Verstappen raivona: ”Noilla typerillä päätöksillä te tapatte lajin”

    6. Näytä lisää