Digitoday

Britannia: Ihmisiä valvottava hätätilalailla

Julkaistu:

Teleoperaattoreiden on säilytettävä ihmisiä koskevia tietoja puoli vuotta, esitetään Britannian uudessa laissa, joka pyrkii mitätöimään Euroopan unionin tuomioistuimen täysin päinvastaisen päätöksen.
Iso-Britannia on säätämässä hätätilalakia, joka vaatii puhelinoperaattoreita säilyttämään asiakkaita koskevia tietoja puolen vuoden ajan. Laki on aluksi voimassa kaksi vuotta.

Pääministeri David Cameron on saanut lain taakse myös opposition, joten laki menee näillä näkymin heittämällä läpi.

– Nyt ei ole oikea hetki vähentää kykyämme pitää ihmiset turvassa, Cameron perusteli viitaten Irakin ja Syyrian kiristyneeseen tilanteeseen.

Lain mukaan teleoperaattoreiden on säilytettävä asiakkaita koskeva metadata.

Puhelimien tapauksessa kyse on esimerkiksi siitä, kuka on soittanut kenellekin ja kuinka pitkään puhelut ovat kestäneet.

Internetyhteyksien osalta taas metadata sisältää tiedon millä sivuilla käyttäjät ovat käyneet ja mikä ip-numero heidän tietokoneelleen on osoitettu.

Hätätilalaki muistuttaa sisällöltään EU:n vuonna 2006 hyväksymää tietojensäilytysvelvollisuutta koskenutta direktiiviä 2006/24/EC. Direktiiviä ehdittiin jo soveltaa muun muassa Suomessa, kunnes Euroopan unionin tuomioistuin (ECJ) kumosi sen tänä vuonna.

ECJ:n mukaan direktiivin antamat oikeudet olivat liian mittavat.

Brittiläisen Liberty-nimisen kansalaisoikeusryhmän edustaja Shami Chakrabarti kritisoi Techcrunchin mukaan lakia kovin sanoin.

– Meille vakuutellaan, että on olemassa pedofiilien ja jihadistien aiheuttama hätätila, mutta tämä laki ei kohdistu yksittäisiin epäiltyihin vaan kaikkiin kansalaisiin, Chakrabarti sanoi tiedotteessa.

Britanniaa on kritisoitu vuolaasti maan mittavasta yhteistyöstä amerikkalaisen NSA:n kanssa. Edward Snowdenin viime kesänä vuotamien asiakirjojen mukaan Britannian GCHQ-turvallisuusviranomaisilla on lähes yhtä mittavat kotimaiset valvontajärjestelmät kun heidän amerikkalaisilla liittolaisillaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi joutunut sulkemaan siltoja ja keskeyttämään junaliikenteen Tampereella – Uusnatsit osoittavat mieltään oikeustalolla

    2. 2

      Jaakko nosti perunapellosta melkoisen jätin – mutta Nallen rinnalla sekin kalpenee

    3. 3

      Nyt puhuu Tähdet, tähdet -ohjelmasta potkut saanut Tomi Metsäketo: ”Olen hakenut naisseuraa joskus turhankin kärkkäästi”

    4. 4

      Viljami, 15, puhdistaa vanhoja golfpalloja ja myy ne voitolla – ”Olen suunnitellut jo vähän laajentamistakin”

    5. 5

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    6. 6

      Kovia kokeneella Kerimäellä ilahduttiin 41,6 miljoonan jättipotista

    7. 7

      Tallinnan satamassa on paikka, joka on varkaiden suosiossa – näissä kohteissa suomalainen tulee todennäköisimmin putsatuksi

    8. 8

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    9. 9

      Kova F1-huhu: Kimi Räikkösen pomolle potkut

    10. 10

      Nämä kaksi asiaa sinun kannattaa tehdä puhelimellesi: Pesu ja siivoussovelluksen käyttö

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    2. 2

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    3. 3

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    4. 4

      Metsästysporukka teki pilan kokeneelle hirvimiehelle – nettiin ladattu video leviää kulovalkean tavoin

    5. 5

      41,6 miljoonan Eurojackpot-voitto Suomeen!

    6. 6

      Tallinnan satamassa on paikka, joka on varkaiden suosiossa – näissä kohteissa suomalainen tulee todennäköisimmin putsatuksi

    7. 7

      Viattomaksi tarkoitettu perhepotretti lomalta muuttui hävyttömäksi – tajuatko, mitä tapahtui? Kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Toni Edelmann on kuollut

    9. 9

      Nyt puhuu Tähdet, tähdet -ohjelmasta potkut saanut Tomi Metsäketo: ”Olen hakenut naisseuraa joskus turhankin kärkkäästi”

    10. 10

      Ruostumattomaan teräkseen jää helposti tahroja – verraton siivousvinkki pitää keittiön kiiltävänä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    4. 4

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    5. 5

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    6. 6

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    7. 7

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    8. 8

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    9. 9

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    10. 10

      Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi joutunut sulkemaan siltoja ja keskeyttämään junaliikenteen Tampereella – Uusnatsit osoittavat mieltään oikeustalolla

    2. 2

      Jaakko nosti perunapellosta melkoisen jätin – mutta Nallen rinnalla sekin kalpenee

    3. 3

      Nyt puhuu Tähdet, tähdet -ohjelmasta potkut saanut Tomi Metsäketo: ”Olen hakenut naisseuraa joskus turhankin kärkkäästi”

    4. 4

      Viljami, 15, puhdistaa vanhoja golfpalloja ja myy ne voitolla – ”Olen suunnitellut jo vähän laajentamistakin”

    5. 5

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    6. Näytä lisää