Digitoday

Ei heikkohermoisille – Dark Souls 2 on vaativa ja armoton rooliseikkailu

Julkaistu:

PELIARVIO
Useimmat pelit pyrkivät miellyttämään pelaajaa. Dark Souls 2 ei. Se on silkka sadistinen kidutusväline, joka saa pelaajansa turhautumaan ja raivoihinsa – ja vetää silti puoleensa yhä uudelleen ja uudelleen.

Viisi vuotta sitten julkaistu Demon's Souls ja sen jatko-osa Dark Souls olivat outoudessaan todella eriskummallisia pelejä. Alkuun niitä ei edes oltu tuomassa Japanista länsimaihin, sillä pelitalot eivät olleet varmoja miten länsipelaajat suhtautuvat pelaajat suhtautuvat armottomaan kamppailuroolipeliin, joka tekee parhaansa pelaajan kiusaamiseksi.
 
Molemmat pelit kuitenkin löysivät yleisönsä ja myivät moninkertaisesti odotuksiin nähden. Ei siis ihme, että sarja sai jatkoa kolmannenkin pelin muodossa. Ja jos aiemmat teokset olivat vaikeita, nyt mennään jo sadismin puolelle.

Dark Souls II on näet omimmillaan silloin, kun se kamppaa pelaajan keljuilla ansoilla tai kulman takaa loikkaavilla kuormurin kokoisilla hirviöillä. Se on peli, jonka kutsuminen vaikeaksi tai haastavaksi on silkkaa vähättelyä. Silti, juuri tämän asenteensa ansiosta teos nousi julkaisuviikollaan Suomen myydyimmäksi peliksi. Seikkailun suosion ymmärtää, kun katsoo vähän pintaa syvemmälle.

Nykyaikana pelit tehdään mahdollisimman helliksi ja opastavaisiksi. Pelaajia viedään eteenpäin käsikynkässä, ja jokainen pikkuasia selostetaan perusteellisesti. Vaikeustasokin on yleensä niin matalalla, ettei pelien läpäiseminen tuottaisi vahingossakaan kenellekään ongelmia. Dark Soul 2 ei helpotuksia tarjoile, vaan heittää pelaajan suoraan videopelien Mariaanien hautaan, jossa tämän on opittava räpiköimään itse – ja heti.

Mutta onko se hauskaa? Se selviää katsomalla IS TV:n oheinen peliarvostelu!

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kainuulainen opettaja raiskasi vaimonsa ja alisti

    2. 2

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    3. 3

      Synkkä arvio ilman riittävyydestä kadonneessa sukellusveneessä – syvyyksistä kuuluneen koputuksen arvoitus ratkesi

    4. 4

      Onko Venäjällä tapahtunut ydin­onnettomuus? Virasto: ”Erittäin korkeaa” radioaktiivisuutta lähellä Tsheljabinskia

    5. 5

      Pelastuslaitos varoittaa talven tullen yleistyvästä näystä parkkipaikoilla – vaara leikkiville lapsille

    6. 6

      Onko tässä syy Teuvo Teräväisen huimaan vireeseen? Suomen painonnostotähti: ”Tuloshyppäykset olivat todella nopeita”

    7. 7

      Sala- ja sarjamurhaajia, rikollispomoja ja terroristeja – he ovat Yhdysvaltain kuuluisimpia vankeja

    8. 8

      Meghan Marklen velipuolen yllätysväite: isän lottovoitto siivitti kaunottaren suhteeseen prinssi Harryn kanssa

    9. 9

      Jari Sillanpää laihtui useita kiloja – havahtui muuttuneeseen ulkonäköönsä karulla tavalla

    10. 10

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    2. 2

      Pikkulapsen väitetään tuhonneen 1 100 € meikit – kuvan sekamelskasta julkaissut nainen joutui yllättävän raivon kohteeksi

    3. 3

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    4. 4

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    5. 5

      Susan Atkins oli vain 21-vuotias osallistuessaan maailmaa järkyttäneisiin murhiin – näin Charles Mansonin ”Perheen” jäsenille kävi

    6. 6

      Suomen halvimman uuden auton saa vuoden alusta 8 499 eurolla – katso, kuinka lukuisten autojen hinnat laskevat

    7. 7

      Jari Sillanpää laihtui useita kiloja – havahtui muuttuneeseen ulkonäköönsä karulla tavalla

    8. 8

      7 ”noloa” seksimokaa, joita häpeät ihan turhaan

    9. 9

      Poptähti Christina Aguilera pelmahti gaalaan lähes tunnistamattomana: fanit ihmeissään muutoksesta

    10. 10

      Prinsessa Madeleinella ja Chris-puolisolla on oma ”rakkauden kieli”: salaavat keskustelunsa sisällön ovelasti – olisitko arvannut?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    3. 3

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    4. 4

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    5. 5

      Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

    6. 6

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    7. 7

      6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

    8. 8

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    9. 9

      Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

    10. 10

      Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kainuulainen opettaja raiskasi vaimonsa ja alisti

    2. 2

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    3. 3

      Synkkä arvio ilman riittävyydestä kadonneessa sukellusveneessä – syvyyksistä kuuluneen koputuksen arvoitus ratkesi

    4. 4

      Onko Venäjällä tapahtunut ydin­onnettomuus? Virasto: ”Erittäin korkeaa” radioaktiivisuutta lähellä Tsheljabinskia

    5. 5

      Pelastuslaitos varoittaa talven tullen yleistyvästä näystä parkkipaikoilla – vaara leikkiville lapsille

    6. Näytä lisää