Digitoday

Ennakkotiedot lupaavia: Windows ottamassa kauan pyydetyn taka-askeleen

Julkaistu:

Hiirellä ja näppäimistöllä ohjaavien käyttävien pc-käyttäjien ei tarvitse enää katsella kosketuskäyttöön tarkoitettua näkymää.
Microsoft aikoo palauttaa seuraavassa päivityksessä Windowsin käynnistymään takaisin työpöydälle ikkunoidun käyttöliittymän sijaan. Asiasta kertoo luotettavaksi osoittautunut tekniikkasivuosto The Verge.

Sivun mukaan muutos tapahtuu Windows 8.1:n update 1 -päivityksessä. Päivitystä odotellaan maaliskuulle.

The Verge huomauttaa, että asia voi vielä muuttua. Tiedot perustuvat siihen, että tämänhetkiset Windows 8:n kehitysversiot käynnistyvät ensimmäistä kertaa työpöydälle.

Muutoksen takana ovat käyttäjätiedot, jotka kertovat useimpien pc-käyttäjien käyttävän tietokonetta yhä hiirellä ja näppäimistöllä. Windows 8:n Metroksi kutsuttu käyttöliittymä on tarkoitettu ensisijaisesti kosketusnäytöille.

Microsoft ei kommentoinut asiaa The Vergelle.

Microsoft siirtyi Windows 8:ssa työpöytänäkymästä ikkunoituun, metrona tunnettuun ja etupäässä kosketusnäytöille suunniteltuun käyttöliittymään. Yhtiön tarkoitus oli luoda samankaltainen käyttönäkymä Windows-tietokoneisiin ja -puhelimiin.

8.1-päivityksessä Microsoft toi takaisin mahdollisuuden käynnistää tietokone heti Windows-työpöydälle. Asetukset oli kuitenkin hyvin piilotettu vaikeaselkoisten valikkojen taakse.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      IS-raati ruoti illan vaalitentin: ”Alkaa keittää, potuttaa, kohta räjähtää, Niinistö-vaara!”

    2. 2

      Hittisarja Frendien oudot juonenkäänteet hämmentävät edelleen – oletko huomannut näitä mokia?

    3. 3

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    4. 4

      Viveca Lindfors lähetti kipakat terveiset Emmi Peltoselle – Susanna Rahkamo: ”Ihan kaikkea ei pidä tulkita kirjaimellisesti”

    5. 5

      Kova vääntö Suomen turvallisuudesta – Niinistöltä tiukka kuitti Väyryselle ja Vanhaselle: ”Ei pidä paikkaansa”

    6. 6

      Suuri tulipalo Raaseporissa: Neljä rivitalon huoneistoa tulessa

    7. 7

      Kehonkielen asiantuntija huomasi silmiinpistävän yksityiskohdan herttuatar Catherinen ja Meghan Marklen kuvissa – onko syy selfieissä?

    8. 8

      Telkin perheen lentopiina Kanarialla: Raskaana oleva vaimo letkuihin, 15-vuotias tyttö yksin kotiin

    9. 9

      Kaukopartiomies kertoo, miten uskomattomia asioita pervitiini sai aikaan rättiväsyneissä sotilaissa – ”Kaamea näky”

    10. 10

      Ähtärin pandalippujen hinta närkästyttää kansaa verkossa: ”Katson mieluummin vaikka Pandan lakupussia”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    2. 2

      Ruotsin perhesurman taustat alkavat selvitä – pitivät tilannettaan helvetillisenä: ”Elivät mahdollisesti harhaluulon vallassa”

      Näihin kahteen kysymykseen Jari Sillanpää jätti vastaamatta poliisikuulustelussa

    6. 6

      Viveca Lindforsilta kipakat terveiset Emmi Peltoselle olympialaisiin – ”Se paikka on minun selkänahastani otettu”

    7. 7

      Maria Lund vietiin ambulanssilla sairaalaan kesken teatterinäytöksen

    8. 8

      Reijo Jylhän keskustelua herättänyt päätös tuli Johanna Matintalolle sokkina – ”On kurja olo, miten tässä on toimittu”

    9. 9

      Naismatkustaja teki valituksen Air Asian lentoemäntien asuista Malesian hallitukselle: ”Näin hänen alushousunsa, kammottavaa”

    10. 10

      Kehonkielen asiantuntija huomasi silmiinpistävän yksityiskohdan herttuatar Catherinen ja Meghan Marklen kuvissa – onko syy selfieissä?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    2. 2

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    3. 3

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    4. 4

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    5. 5

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    6. 6

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    7. 7

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    8. 8

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    9. 9

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    10. 10

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      IS-raati ruoti illan vaalitentin: ”Alkaa keittää, potuttaa, kohta räjähtää, Niinistö-vaara!”

    2. 2

      Hittisarja Frendien oudot juonenkäänteet hämmentävät edelleen – oletko huomannut näitä mokia?

    3. 3

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    4. 4

      Viveca Lindfors lähetti kipakat terveiset Emmi Peltoselle – Susanna Rahkamo: ”Ihan kaikkea ei pidä tulkita kirjaimellisesti”

    5. 5

      Kova vääntö Suomen turvallisuudesta – Niinistöltä tiukka kuitti Väyryselle ja Vanhaselle: ”Ei pidä paikkaansa”

    6. Näytä lisää