Digitoday

F-Securen Hyppönen sai seuraajia: Asiantuntijat boikotoivat tietoturvatapahtumaa

Julkaistu:

Jo ainakin seitsemän asiantuntijaa on perunut esiintymisensä arvostetussa tietoturvakonferenssissa sen jälkeen, kun F-Securen Mikko Hyppönen ilmoitti julkisesti boikotoivansa tapahtumaa.
Seitsemän tietoturvan asiantuntijaa on seurannut F-Securen tietoturvajohtajan Mikko Hyppösen esimerkkiä, ja perunut  osallistumisensa RSA-yhtiön järjestämään arvostettuun tietoturvakonferenssiiin helmikuun lopulla San Franciscossa.

Tähän mennessä osallistumisensa ovat peruneet muun muassa myös Adam Langley ja Chris Palmer Googlelta, Alex Fowler Firefox-selainta kehittävästä Mozilla-järjestöstä, Taia Global-tietoturvayhtiön perustaja Jeffrey Carr, lakimies Marcia Hofmann EFF-kansalaisjärjestöstä sekä Christopher Soghoian ACLU-järjestöstä.

Hyppönen kuitenkin kiistää olevansa boikotin johtaja.

– Vaikka olen iloinen siitä, että monet muut puhujat ovat päättäneet protestina perua esiintymisensä RSA-konferenssissa, en halua esiintyä boikotin johtajana, Hyppönen kirjoittaa eilen keskiviikkona julkaisemassaan päivityksessä blogikirjoitukseensa.

– Tein kuten minusta tuntui, että minun oli tehtävä. Toiset tekevät omat päätöksensä.

Hyppönen kertoi päätöksestään F-Securen blogissa joulun alla. Hyppönen ilmoitti peruvansa esiintymisensä, koska tietoturvayhtiö RSA on hyväksynyt tuotteisiinsa Yhdysvaltojen turvallisuusviraston NSA:n ehdottaman takaportin, jota virasto voi käyttää RSA:n asiakkaiden vakoiluun. Paljastusten mukaan RSA olisi saanut NSA:lta maksuksi 10 miljoonaa dollaria. RSA ei ole kiistänyt väitteitä.

Eilisessä päivityksessä Hyppönen kertoo peruvansa myös muut suunnitellut esiintymiset RSA:n tapahtumassa. F-Secure ei myöskään muuten esiinny, sponsoroi tai ole messuilla näytteilleasettajana, Hyppönen kertoo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      IS-raati ruoti illan vaalitentin: ”Alkaa keittää, potuttaa, kohta räjähtää, Niinistö-vaara!”

    2. 2

      Hittisarja Frendien oudot juonenkäänteet hämmentävät edelleen – oletko huomannut näitä mokia?

    3. 3

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    4. 4

      Kova vääntö Suomen turvallisuudesta – Niinistöltä tiukka kuitti Väyryselle ja Vanhaselle: ”Ei pidä paikkaansa”

    5. 5

      Viveca Lindfors lähetti kipakat terveiset Emmi Peltoselle – Susanna Rahkamo: ”Ihan kaikkea ei pidä tulkita kirjaimellisesti”

    6. 6

      Suuri tulipalo Raaseporissa: Neljä rivitalon huoneistoa tulessa

    7. 7

      Kehonkielen asiantuntija huomasi silmiinpistävän yksityiskohdan herttuatar Catherinen ja Meghan Marklen kuvissa – onko syy selfieissä?

    8. 8

      Kaukopartiomies kertoo, miten uskomattomia asioita pervitiini sai aikaan rättiväsyneissä sotilaissa – ”Kaamea näky”

    9. 9

      Napakymppi-pari joutui karmivaan tilanteeseen Islannin-matkallaan: Lentokone teki yhtäkkiä hätälaskun – palasivat kotiin viime perjantaina

    10. 10

      Silminnäkijä kertoo hetkestä, jolloin Maria Lund, 34, pyörtyi täyden katsomon edessä – ”Tajusin, että se oli totisinta totta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    2. 2

      Ruotsin perhesurman taustat alkavat selvitä – pitivät tilannettaan helvetillisenä: ”Elivät mahdollisesti harhaluulon vallassa”

    3. 3

      Ähtärin pandalippujen hinta närkästyttää kansaa verkossa: ”Katson mieluummin vaikka Pandan lakupussia”

    4. 4

      Kaukopartiomies kertoo, miten uskomattomia asioita pervitiini sai aikaan rättiväsyneissä sotilaissa – ”Kaamea näky”

    5. 5

      Viveca Lindforsilta kipakat terveiset Emmi Peltoselle olympialaisiin – ”Se paikka on minun selkänahastani otettu”

    6. 6

      Näihin kahteen kysymykseen Jari Sillanpää jätti vastaamatta poliisikuulustelussa

    7. 7

      Maria Lund vietiin ambulanssilla sairaalaan kesken teatterinäytöksen

    8. 8

      Reijo Jylhän keskustelua herättänyt päätös tuli Johanna Matintalolle sokkina – ”On kurja olo, miten tässä on toimittu”

    9. 9

      Naismatkustaja teki valituksen Air Asian lentoemäntien asuista Malesian hallitukselle: ”Näin hänen alushousunsa, kammottavaa”

    10. 10

      Kehonkielen asiantuntija huomasi silmiinpistävän yksityiskohdan herttuatar Catherinen ja Meghan Marklen kuvissa – onko syy selfieissä?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    2. 2

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    3. 3

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    4. 4

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    5. 5

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    6. 6

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    7. 7

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    8. 8

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    9. 9

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    10. 10

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      IS-raati ruoti illan vaalitentin: ”Alkaa keittää, potuttaa, kohta räjähtää, Niinistö-vaara!”

    2. 2

      Hittisarja Frendien oudot juonenkäänteet hämmentävät edelleen – oletko huomannut näitä mokia?

    3. 3

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    4. 4

      Kova vääntö Suomen turvallisuudesta – Niinistöltä tiukka kuitti Väyryselle ja Vanhaselle: ”Ei pidä paikkaansa”

    5. 5

      Viveca Lindfors lähetti kipakat terveiset Emmi Peltoselle – Susanna Rahkamo: ”Ihan kaikkea ei pidä tulkita kirjaimellisesti”

    6. Näytä lisää