Digitoday

Miksei nettiporno näy Googlen hakutilastoissa? Tässä syy

Julkaistu:

Googlen mukaan aikuisviihdehaut eivät mahdu hakutermien top kymppiin.
Google julkisti tänään vuoden Suomen suosituimmat hakusanat vuodelta 2013.

Tuttuun tapaan suositumpien listaa dominoivat iltapäivälehdet, Facebook ja Google itse muiden suosittujen verkkopalveluiden ohella.

Googlen haetumpien listoilla ei kuitenkaan näy aikuisviihdettä, vaikka suuri osa verkkoliikenteestä koostuu siitä.

Monilla on käsitys, että Google suodattaa seksin pois suosituimpien hakutermien listalta. Google kumoaa väitteen.

– Hakusanoja ei sensuroida. Ainoastaan duplikaatit [kaksoiskappaleet] ja eri kirjoitusmuodot otetaan pois, sanoo Googlen analyytikko Johanna Wahlroos.

Wahlroosin mukaan aikuisviihde ei ole Googlen haetumpien listoilla. Suosituin aihepiiriin liittyvä Google-hakusana on seksi, joka mahtuu vasta Googlen top 30:een.

Google julkaisee kustakin kategoriasta aina vain 10 suosituinta tai eniten suosiotaan nostanutta hakusanaa.

– Näille palveluille on kuitenkin varmasti kysyntää vuodesta toiseen, muotoilee Wahlroos.

Wahlroos arvelee, että suurin osa aikuisviihdepalveluiden käyttäjistä siirtyy sivuille suoraan, käyttämättä Googlea välivaiheena.

Tämä poikkeaa ihmisten yleisestä verkkokäyttäytymisestä, sillä moni käyttää Googlea internetin "etuovena" ja siirtyy uutissivustoille tai vaikkapa Facebookiin Google-haun kautta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Miksi Jesse Puljujärvi pitää kieltään suunsa ulkopuolella pelatessaan? Suomalaisen selitys aiheutti naurunremakan

    2. 2

      Työpaikkasuhteen seurauksena syntynyt Mirva etsii isäänsä tv-ruudussa – juontajan epäilykset heräsivät, kun miestä ei millään löydy

    3. 3

      Japanilaisturisteille tehty huikea ravintolalaskuhuijaus suututti Venetsian

    4. 4

      Koomikko joutui julman hyökkäyksen kohteeksi: raivostunut katsoja hyökkäsi lavalle aseenaan mikkiteline ja tuoli – video ei herkille

    5. 5

      Työttömän Jukan, 59, työmatka aktiivimallin tähden: 140 km per suunta – ”Palkka menee bensaan ja pysäköintiin”

    6. 6

      Sometähden ja hotellin selkkaus kiihtyy: omistaja lähetti miljoonalaskun ilmaista yötä havitelleelle naiselle – nettikansa pöyristyi

    7. 7

      Seurakunta remontoi Teemu Laajasalon tulevaa virka-asuntoa 100 000 eurolla – uusi parketti, kodinkoneita, seinät, sauna...

    8. 8

      Erityisen intiimi ja harvinainen sairaus koettelee Mikaa, 40: Vaikeuttaa seksielämää ja aiheuttaa häpeää

    9. 9

      Nokkela autoilija voi säästää yhden katsastuskerran – uusi laki voimaan pian

    10. 10

      Bill Gatesin 21-vuotias tytär elää hillitöntä luksuselämää – isä ei jätä tyttärelleen miljardiperintöä: ”En aio haudata lapsiani rahaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Turkulainen Petteri kuvasi huoltomiehen hulvattoman asennusmokan – some ratkesi nauruun: ”Urakkahomma varmaan painanut päälle”

    2. 2

      Erityisen intiimi ja harvinainen sairaus koettelee Mikaa, 40: Vaikeuttaa seksielämää ja aiheuttaa häpeää

    3. 3

      Tällainen on ollut Jari Sillanpään kaksoiselämä

    4. 4

      Sometähti kärkkyi ilmaista majoitusta – hotelliomistajan raivopäinen reaktio johti käsittämättömään selkkaukseen: julkinen nolaus

    5. 5

      Bill Gatesin 21-vuotias tytär elää hillitöntä luksuselämää – isä ei jätä tyttärelleen miljardiperintöä: ”En aio haudata lapsiani rahaan”

    6. 6

      Työpaikkasuhteen seurauksena syntynyt Mirva etsii isäänsä tv-ruudussa – juontajan epäilykset heräsivät, kun miestä ei millään löydy

    7. 7

      Valkoisen talon kuva Trumpista ”työskentelemässä” nosti pilkkamyrskyn – huomio kiinnittyi työpöytään

    8. 8

      Veikkaus: Loton 1,2 miljoonan päävoitto pelattiin sellaisessa paikassa, että voittaja ei ehkä tiedä voittaneensa – ”Onhan tämä erikoinen tilanne”

    9. 9

      Mikko Kuustonen paljastaa ovelat keinonsa, joilla hän pääsee eroon puhelinmyyjistä – ”Toisesta olen erityisen ylpeä”

    10. 10

      5 ihan tavallista kysymystä paljastaa, kuka presidenttiehdokas olet

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    2. 2

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    3. 3

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    4. 4

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    5. 5

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    6. 6

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    7. 7

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    8. 8

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    9. 9

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    10. 10

      Ilmatieteen laitoksen meteorologilta synkkä ennustus: ”Torstaina ihmiset heräävät siihen totuuteen”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Miksi Jesse Puljujärvi pitää kieltään suunsa ulkopuolella pelatessaan? Suomalaisen selitys aiheutti naurunremakan

    2. 2

      Työpaikkasuhteen seurauksena syntynyt Mirva etsii isäänsä tv-ruudussa – juontajan epäilykset heräsivät, kun miestä ei millään löydy

    3. 3

      Japanilaisturisteille tehty huikea ravintolalaskuhuijaus suututti Venetsian

    4. 4

      Koomikko joutui julman hyökkäyksen kohteeksi: raivostunut katsoja hyökkäsi lavalle aseenaan mikkiteline ja tuoli – video ei herkille

    5. 5

      Työttömän Jukan, 59, työmatka aktiivimallin tähden: 140 km per suunta – ”Palkka menee bensaan ja pysäköintiin”

    6. Näytä lisää