Digitoday

Ollila Microsoft-kaupasta: Dramaattinen päätös

Julkaistu:

Suomi pysähtyi 3.9.2013, kun Nokia kertoi myyvänsä matkapuhelimensa Microsoftille, tutulle arkkiviholliselle, jota nimitystä Ollila itse käyttää.
Ollilan mukaan myyntipäätös oli Nokian hallitukselta ”dramaattinen ja rohkea” veto.

”Samalla minulle ja kaikille pitkään mukana olleille oli surullista nähdä, kuinka yli 40 vuoden suomalainen insinöörityö myydään ulkomaille.”

Ollila sanoo, että yhtiön pitkää historiaa vasten myynti ei ole ehkä niin dramaattista kuin miltä se näyttää.

”Nokia on luopunut aiemminkin merkittävistä osistaan. Esimerkiksi paperiryhmästä luopuminen 1980-luvulla, mitä olin itse edistämässä, oli henkisesti raju päätös.”

Myyntipäätöksen nostattamat voimakkaat reaktiot kertovat Ollilan mukaan siitä, että kännyköillä on suurempi symbolinen merkitys Nokialle, kuin metsäteollisuudella oli 1980-luvulla.

”Se kertoo Nokian brändin voimasta.”

Myyntipäätöksen jälkeistä Nokia-keskustelua Ollila pitää hämmentävänä ja henkilöön käyvänä. Ollila jäi sivuun Nokian hallituksen puheenjohtajan paikalta keväällä 2012, mutta monissa medioissa, kuten Ilta-Sanomissa, on kysytty hänen roolinsa perään. Kirjan jälkisanoissa hän vastaa kritiikkiin seuraavasti:

”Aivan varmasti jo pääjohtajakaudellani olisi voitu pyrkiä aggressiivisemmin ja hyppäyksenomaisesti parantamaan yhtiön ohjelmisto-osaamista. Tarve tiedostettiin, paljon tehtiin, mutta esimerkiksi yritysosto käyttöjärjestelmäohjelmistojen alueella olisi voinut toimia symbolisena liikkeenä. Se olisi voinut herättää organisaation ymmärtämään, mitä on moderni ohjelmistotyö, ” Ollila sanoo.

Ollilan mukaan hänen puheenjohtajakaudellaan roolijako hallitukwsen ja toimitusjohtajan välillä oli selkeä.

”Hallitus seurasi yhteistuumin Kallasvuon työskentelyä, arvioi sitä aktiivisesti, ja hallituksessa oli lisäksi myös tuoretta, korkeatasoista ohjelmisto-osaamista. Varmasti olisi ollut mahdollista vaihtaa toimitusjohtajaa nopeammin, vaikka se onkin aina tuskallista. Tehty päätösaikataulu oli yhteisesti keskusteltu ja sovittu.

Ollila uskoo, että Nokia toipuu tästäkin kriisistä ja löytää muodonmuutoksen jälkeen uuden aihion, jonka avulla kasvaa.

Kirjassaan Ollila ei ota sanallakaan kantaa siihen, mikä toimitusjohtaja Stephen Elopin rooli oli siinä prosessissa, joka johti matkapuhelinten myyntiin Microsoftille.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mikaelin, 24, miljonäärivisa katkesi kuin seinään – poistui studiosta tyhjin käsin: olisitko tiennyt vastauksen 1000 euron kysymykseen?

    2. 2

      Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

    3. 3

      Ruotsiin on iskemässä lumimyräkkä – Etelä-Suomen oikea talvi voi alkaa jo ensi viikolla

    4. 4

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    5. 5

      Miehestä alkoi suihkuta rajusti verta Ikean kassalla – terveyskeskus käännytti pois tutkimatta

    6. 6

      SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Kuka on Miss Helsinki 2018? Seuraa finaalia ISTV:ssä

    7. 7

      Suomalaiskaveruksista tuli tähtiä Australiassa: Beny, 21, ja Aram, 22, patsastelevat työkseen uimahousuissa kadulla – ”Jopa nimmareita on saatu antaa”

    8. 8

      Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

    9. 9

      MTV:n teiniäiti joutui psykiatriseen hoitoon: huolestuttava viesti Twitterissä – ”En ole itkenyt sillä tavalla aikoihin”

    10. 10

      Kaikkien aikojen nopein tyrmäys nyrkkeilyn MM-ottelussa – 11 sekuntia! Häviäjää lohduttaa 37 sisarusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Harvinaisen härski näky taivaalla – Yhdysvaltain laivasto närkästyi lentäjän tempusta

    2. 2

      KRP epäilee: Entinen huippukiekkoilija varasti parkkirahoja satoja tuhansia euroja

    3. 3

      40-vuotias äiti ja teini-ikäiset tyttäret sekoittivat netin – yhteisselfiet saavat katsojan hämmennyksen valtaan

    4. 4

      Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

    5. 5

      Miehestä alkoi suihkuta rajusti verta Ikean kassalla – terveyskeskus käännytti pois tutkimatta

    6. 6

      Grease-tähden poikaystävä katosi kuin tuhka tuuleen vuonna 2005 – yksityisetsivät tutkivat kuolemaa turhaan 12 vuotta: Mysteeri ratkesi

    7. 7

      Tellervo Koivisto puhuu avoimesti avioliittonsa vastoinkäymisistä – ”Sitä ei alkuaikoina kiinnitä sellaiseen huomiota..”

    8. 8

      Jonne Aaronin autoon ilmestyi törkeä viesti – ex-tyttöystävä vakuuttaa viattomuuttaan: ”Mulla on alibi!”

    9. 9

      Magneettikuvat paljastivat Tonin aivoista jotain hirveää – koko siihenastinen elämä katosi yllättäen muistista

    10. 10

      AC/DC-kitaristi Malcolm Young on kuollut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Miten käy, jos osallistuu tuhansiin arvontoihin netissä? Äitiyslomalla ollut Maiju, 32, kokeili lähes vuoden ajan – tulos ällistyttää!

    2. 2

      Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

    3. 3

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    4. 4

      Karu ruumiinavaus julki: vuosikymmeniä steroideja käyttäneen kehonrakentajan sydän oli kasvanut luonnottomaksi

    5. 5

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    6. 6

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    7. 7

      Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

    8. 8

      Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

    9. 9

      6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

    10. 10

      Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mikaelin, 24, miljonäärivisa katkesi kuin seinään – poistui studiosta tyhjin käsin: olisitko tiennyt vastauksen 1000 euron kysymykseen?

    2. 2

      Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

    3. 3

      Ruotsiin on iskemässä lumimyräkkä – Etelä-Suomen oikea talvi voi alkaa jo ensi viikolla

    4. 4

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    5. 5

      Miehestä alkoi suihkuta rajusti verta Ikean kassalla – terveyskeskus käännytti pois tutkimatta

    6. Näytä lisää