Digitoday

Peliarvostelussa K18-peli Killer is Dead: Petetyn naisen viha yltää kuun pimeällekin puolelle

Julkaistu:

Japanilainen pelisuunnittelija Goichi Suda, Suda 51, tunnetaan omituisten, veristen ja suorastaan sekavien pelien luojana.
Herran uusin luomus, Killer is Dead, ei petä tässä suhteessa faneja. Antaapa se pelaajille tärkeitä opetuksiakin: petetyn naisen vihaa ei näet paeta edes piilottelemalla kuun pimeällä puolella.

Suda 51 on ohjannut ja käsikirjoittanut videopelejä jo 20 vuoden ajan, ja moni herran luomuksista onkin jäänyt mieleen omintakeisina, ainutlaatuisina teoksina.

Esimerkiksi Shadows of the Damnedissä pelaaja jahtasi demoneita helvetissä puhuvan pääkallon avustaman.  No More Heroesissa pelaaja pisti gangstereita lakoon kuin Kill Bill –elokuvassa konsanaan.

Viimevuotinen Lollipop Chainsaw nosti parrasvaloihin moottorisahalla riehuvan cheerleader-teinitytön, joka teki zombeista selvää kaikkien sateenkaarten sävyjen ja pinkkien sydänten säestyksellä.

Kaheleimmillaankin herran peleissä on kuitenkin ollut selkeä teema ja tyyli, yleensä jopa oivallinen käsikirjoitus. Killer is Dead onkin tässä mitassa poikkeava teos, sillä siitä on vaikeampi löytää selkeää punaista lankaa. Peliin on heitelty niin paljon erilaisia, ristiriitaisia aineksia, ettei niistä rakennu Sudan aiempien pelien tapaan peliä, joka on enemmän kuin osiensa summa.

Mitä kaikkea muuta miekkataistelua, äkäisiä naisia, avaruusmatkailua, vihollisten porailu ja tulitaistelu tai kapakkaminipelejä tarjoavasta pelistä löytyykään? Se selviää katsomalla oheinen IS TV:n peliarvostelu!

Peli on kielletty alle 18-vuotiailta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kaksi kirkon vaikuttajaa syyttää Johanna Korhosta ajojahdista – hylkäsivät yhteisen liikkeen

    2. 2

      Aamu-tv:n katsojat järkyttyivät hemmotellun teinin käytöksestä – 18-vuotias höylää surutta isiensä luottokorttia kymmenien tuhansien edestä

    3. 3

      Petri, 30, painoi yli 130 kiloa – teki uudenvuodenkrapulassa päätöksen muutoksesta ja on nyt SM-tason juoksija

    4. 4

      30 vuotta maksajana riitti – ”Puoliso pistää rahansa tuulemaan ja on käsi ojossa pyytämässä minulta lisää”

    5. 5

      Trumpin terveystarkastuksen tuloksista kerrotaan lisää – ISTV:n suora lähetys tiedotustilaisuudesta kello 22:30

    6. 6

      Mira oli juuri viemässä koiraa ulos, kun hän kohtasi ovella järkyttävän näyn – ”Kotka oli iskenyt Tupsu-kissaan”

    7. 7

      Tom Jonesin 29-vuotias poika elää kodittomana kadulla – isä ei halua olla lapsensa kanssa missään tekemisissä: ”Lapsi ei ollut suunniteltu”

    8. 8

      Joillekin OP:n tileille ilmestyi rahaa tyhjästä

    9. 9

      Rocky-näyttelijää ei löytynyt Suomesta: legendaariseen Ivan Dragon pojan rooliin värvättiin 111-kiloinen nyrkkeilijäkomistus ja sometähti

    10. 10

      Sebastian Aholle vakavat vammat hirmutaklauksesta – seuralta tuore ilmoitus jatkosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      13 sisarusta löydettiin kammottavista oloista kotoaan Yhdysvalloissa – vanhemmille syytteet kidutuksesta

    2. 2

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    3. 3

      Tom Jonesin 29-vuotias poika elää kodittomana kadulla – isä ei halua olla lapsensa kanssa missään tekemisissä: ”Lapsi ei ollut suunniteltu”

    4. 4

      Raivomyräkkä riehuu Ruotsissa – näin myrsky etenee kohti Suomea

    5. 5

      Sebastian Aholle vakavat vammat hirmutaklauksesta – seuralta tuore ilmoitus jatkosta

    6. 6

      Viisikymppinen Marja vapautui avioeron jälkeen harrastamaan seksibileitä ja parinvaihtoa: ”Tämän ikäinen nainen on tosi kuumaa kamaa”

    7. 7

      Kadonneen jäljillä -juontaja Ellen Jokikunnas rehellisenä: Tällainen suosikkisarja on kulissien takana – ”Ei ole ihme, että jotkut peruvat”

    8. 8

      Dokumentti: Venäjällä halutaan Valamon aarteet takaisin ”hinnalla millä hyvänsä” – näin Putin vastasi

    9. 9

      Kalifornian kauhujen talon kaksoiselämä: Facebook-kuvia Disneylandista ja Vegasista, kotona lapset kahlittiin kammottaviin oloihin

    10. 10

      Kaupunki hälytystilassa Japanissa: Kaksi hengenvaarallista pallokalaa kateissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Tallinnalaisen 19-vuotiaan fitness-kaunottaren kuvapari omasta takapuolestaan herätti vihaista keskustelua Instagramissa – ”Oletko tosissasi?”

    3. 3

      Nuorukainen palautti pulloja K-Marketiin – hetken kuluttua alkoi naismyyjän piina

    4. 4

      10 asiaa, jotka jokaisen pitäisi hävittää kodistaan heti

    5. 5

      Tällaisia ovat vanhempien naisten seksimatkat Gambiassa – nuoret ”rantapojat” tarjoavat seuraa häkellyttävän aktiivisesti

    6. 6

      Influenssa jyllää nyt koko maassa, perusterveitä aikuisia joutunut sairaalahoitoon – näillä alueilla on eniten tartuntoja

    7. 7

      Tyttö pakeni 13-vuotiaana pahamaineisesta Jumalan lapset -seksikultista – hirvittävät yksityiskohdat paljastuivat tv:ssä

    8. 8

      Kadonneen jäljillä: Oottin, 33, vuosien etsintä päättyi – Thaimaasta löytyneelle pikkuveljelle paljastui murheellinen totuus

    9. 9

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    10. 10

      Muistatko vielä hittiyhtye Kwanin Marikon? Vaihtoi täysin alaa: tältä hän näyttää nyt!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kaksi kirkon vaikuttajaa syyttää Johanna Korhosta ajojahdista – hylkäsivät yhteisen liikkeen

    2. 2

      Aamu-tv:n katsojat järkyttyivät hemmotellun teinin käytöksestä – 18-vuotias höylää surutta isiensä luottokorttia kymmenien tuhansien edestä

    3. 3

      Petri, 30, painoi yli 130 kiloa – teki uudenvuodenkrapulassa päätöksen muutoksesta ja on nyt SM-tason juoksija

    4. 4

      30 vuotta maksajana riitti – ”Puoliso pistää rahansa tuulemaan ja on käsi ojossa pyytämässä minulta lisää”

    5. 5

      Trumpin terveystarkastuksen tuloksista kerrotaan lisää – ISTV:n suora lähetys tiedotustilaisuudesta kello 22:30

    6. Näytä lisää