Digitoday

Kallasvuo: Painetta Microsoftin suuntaan työpaikkojen säilyttämisessä

Julkaistu:

Kallasvuo kehottaa Ylellä suomalaisia vahtimaan, että Microsoft pitää lupauksensa säilyttää työpaikat Suomessa.

Kallasvuo kehottaa suomalaisia vahtimaan, että Microsoft pitää lupauksensa säilyttää työpaikat Suomessa.

- Meidän on kansakuntana oltava todella tarkka ja pantava riittävästi painetta Microsoftin suuntaan, että he pitävät kiinni lupauksistaan. Meidän on valvottava tosi tarkkaan, että näin tapahtuu.

Nokian ex-toimitusjohtajalta Stephen Elopilta Kallasvuo vaatii nyt konkreettisia tekoja.

- Tässä olisi hyvä antaa Stephen Elopille tehtävä. Hän on puhunut usein kauniisti ja kaunopuheisesti Suomesta. Nyt hänellä olisi Microsoftin puolella erinomainen mahdollisuus vahtia, että todella näin tulee tapahtumaan.

Haastattelussa nousi esiin myös arviot, joiden mukaan Elopin läheiset suhteet Microsoftiin olisivat vaikuttaneet merkittävästi lopputulokseen.

- Elop on pohjoisamerikkalainen. Hän ymmärtää amerikkalaisen ajatusmaailman ja bisneksen. Hän on entinen Microsoftin työntekijä, jonka perhe käsittääkseni asuu Seattlessa. Elopilla on tietenkin sinne hyvä keskusteluyhteys, jota tarvitaan ratkaisuihin ja näin vaikeisiin sopimuksiin. Minun on kuitenkin ihan mahdotonta uskoa, että hän olisi jonkinlainen Microsoftin kätyri tai Troijan hevonen.      

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    2. 2

      7 ”noloa” seksimokaa, joita häpeät ihan turhaan

    3. 3

      Jari Sillanpää laihtui useita kiloja – havahtui muuttuneeseen ulkonäköönsä karulla tavalla

    4. 4

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    5. 5

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    6. 6

      Pesäpallon Suomen mestari Alexander Saloranta korjaa sukupuolensa: ”Nyt saan olla oma itseni”

    7. 7

      Uusi toivo heräsi sukellusveneen löytämisestä, etsijät havaitsivat ääniä meressä – CNN: Kuin runkoa taottaisiin työkaluilla

    8. 8

      Susan Atkins oli vain 21-vuotias osallistuessaan maailmaa järkyttäneisiin murhiin – näin Charles Mansonin ”Perheen” jäsenille kävi

    9. 9

      Pikkulapsen väitetään tuhonneen 1 100 € meikit – kuvan sekamelskasta julkaissut nainen joutui yllättävän raivon kohteeksi

    10. 10

      Mies riehui pistoolin kanssa marketin pihalla – osoitti mansikanmyyjää aseella ja tuijotti herkeämättä silmiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomen halvimman uuden auton saa vuoden alusta 8 499 eurolla – katso, kuinka lukuisten autojen hinnat laskevat

    2. 2

      Pikkulapsen väitetään tuhonneen 1 100 € meikit – kuvan sekamelskasta julkaissut nainen joutui yllättävän raivon kohteeksi

    3. 3

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    4. 4

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    5. 5

      Susan Atkins oli vain 21-vuotias osallistuessaan maailmaa järkyttäneisiin murhiin – näin Charles Mansonin ”Perheen” jäsenille kävi

    6. 6

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    7. 7

      90-metrinen risteilyalus katosi vuonna 2013 – ratkaiseeko Kaliforniaan ajautunut ruosteinen hylky aavelaivan arvoituksen?

    8. 8

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    9. 9

      Jari Sillanpää laihtui useita kiloja – havahtui muuttuneeseen ulkonäköönsä karulla tavalla

    10. 10

      188-senttinen sairaanhoitajaopiskelija ei kelvannut muotialalle – sai tylyä palautetta vartalostaan: työskentelee nyt alusvaatemallina

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    3. 3

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    4. 4

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    5. 5

      Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

    6. 6

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    7. 7

      6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

    8. 8

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    9. 9

      Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

    10. 10

      Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    2. 2

      7 ”noloa” seksimokaa, joita häpeät ihan turhaan

    3. 3

      Jari Sillanpää laihtui useita kiloja – havahtui muuttuneeseen ulkonäköönsä karulla tavalla

    4. 4

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    5. 5

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    6. Näytä lisää