Digitoday

Piraattipomon mitta täyttyi NSA:n vakoilusta: kehittää "pomminvarmaa" viestiohjelmaa

Julkaistu:

Pirate Bayn perustaja sai NSA:n vakoiluskandaalista tarpeekseen ja ryhtyi toimiin.
Eräs tiedostonjakopalvelu Pirate Bayn perustajista, ruotsalainen Peter Sunde ei ole jäänyt NSA:n vakoiluskandaalissa tuleen makaamaan. Hän on päättänyt yhdessä Leif Högbergin ja Linus Olssonin kanssa perustaa viestiohjelman, joka tavoittelee täydellistä yksityisyyttä.

Android-älypuhelimille ja iPhoneille kehitteillä oleva sovellus tulee olemaan nimeltään Heml.is, joka on sanaleikki ruotsin salaista tarkoittavasta hemlig-sanasta.

Heml.is käyttää koko viestikaaren päästä päähän ulottuvaa salausta, joka takaa ohjelman kehittäjien mukaan sen, että vain viestikeskusteluun osallistuvat henkilöt voivat nähdä viestit. Sunden mukaan edes ohjelmaa kehittävä yhtiö ei pysty avaamaan viestejä.

Aiemmin vastaavanlainen salaus on nähty muun muassa Blackberry-laitteissa, joiden viestit käyttävät omaa viestipalvelintaan eivätkä ole siten ulkopuolisten urkittavissa.

Heml.isiin ei aiota kehittäjien julkaiseman Youtube-videon mukaan myydä mainoksia menojen kattamiseksi. Käyttäjien tietoja ei myöskään myydä eteenpäin kolmansille osapuolille, kuten älypuhelinsovelluksissa usein tehdään.

Sen sijaan ohjelman kehittämisessä käytetään joukkorahoitusta, jossa käyttäjät maksavat Heml.isin kehittäjille Bitcoin-virtuaalivaluutassa ja saavat vastineeksi etuoikeuksia ohjelman käyttöön.

Viiden dollarin maksulla saa käyttöönsä viestiohjelman erityisominaisuudet kuten kuvien lähettämisen, ja kymmenellä dollarilla pääsee rekisteröimään käyttäjänimensä ennen muita.

500 dollarin tukisummalla saa nimensä ohjelmaa tukeneiden mesenaattien luetteloon sekä satoja ohjelman erityisominaisuuksien käyttöoikeuksia, joita voi jakaa tutuille mielensä mukaisesti.

Heml.isin kehittäminen ja rahoituksen kerääminen ovat vielä alkuvaiheessa, eikä ohjelman julkaisupäivämääristä ole tietoa.

Heml.isin kehittäjät myöntävät kuitenkin ohjelman kotisivuilla, että loppujen lopuksi absoluuttista turvallisuutta ei ole olemassa.

– Mikään ei ole koskaan 100-prosenttisen turvallista. Kukaan ei voi päästä ohjelman tietoihin käsiksi ilman pääsyä puhelimeesi, mutta jos pääsy puhelimeen on, ulkopuoliset voivat totta kai lukea viestejäsi, kehittäjät muistuttavat.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      F1-tallin pomot tyrmistyivät tuomarien päätöksestä – ”Kimi Räikkönen ei itsekään ymmärtänyt, miksi hän oli palkintopallilla”

    2. 2

      Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

    3. 3

      Yksin keskellä yötä ulos jätetyn Sherin, 3, katoaminen saattoi ratketa – pikkulapsen ruumis löytyi siltarummusta Texasissa

    4. 4

      Max Verstappenilta kova syytös F1-tuomarille: ”Siellä on se yksi idiootti”

    5. 5

      Räikkösen ja Verstappenin kohutilanteesta iso meteli – nyt puhuu F1-kisatuomari Mika Salo: ”Ei ollut mitään epäilystä”

    6. 6

      Mies antoi 14-vuotiaalle kannabista ja harrasti tämän kanssa seksiä – ei tuomiota seksuaalisesta hyväksikäytöstä

    7. 7

      Niki Lauda jyrähti Verstappenin ja Räikkösen kohutilanteesta: ”Tyhmemmin ei voi toimia”

    8. 8

      Jouni Hynynen koki hurjan muodonmuutoksen – ajoi päänsä kaljuksi: tunnistaisitko rokkaria?

    9. 9

      Humalainen tuppisuu juuttui matalikkoon Salossa – Rajavartiolaitos kantoi rantaan voimakeinoin

    10. 10

      Tutkijat löysivät uuden ilmiön tyypin 1 diabetesta sairastavilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

    2. 2

      Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

    3. 3

      Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

    4. 4

      Video: Kaikkien aikojen valtavin luonnonilmiö Suomessa – ”Kuin lähestyvän pikajunan kohina”

    5. 5

      Räikkönen nousi dramaattisesti palkintokorokkeelle! Hamilton voittoon – IS seurasi Yhdysvaltain GP:tä

    6. 6

      Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

    7. 7

      Räikkösen ja Verstappenin kohutilanteesta iso meteli – nyt puhuu F1-kisatuomari Mika Salo: ”Ei ollut mitään epäilystä”

    8. 8

      MTV: Janna joutui äkillisesti sairaalahoitoon – jää pois illan Tähdet, tähdet -lähetyksestä

    9. 9

      Ensi viikon lauha sää peruttu – tilalle lunta ja räntää

    10. 10

      Yle: Mika Myllylän Olivia-tytär kuuli isänsä kuolemasta kesken huvipuistoretken – osasi odottaa uutista: ”Sitä sai pelätä jo aiemmin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

    2. 2

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    3. 3

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    4. 4

      Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

    5. 5

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    6. 6

      Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

    7. 7

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    8. 8

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    9. 9

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    10. 10

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      F1-tallin pomot tyrmistyivät tuomarien päätöksestä – ”Kimi Räikkönen ei itsekään ymmärtänyt, miksi hän oli palkintopallilla”

    2. 2

      Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

    3. 3

      Yksin keskellä yötä ulos jätetyn Sherin, 3, katoaminen saattoi ratketa – pikkulapsen ruumis löytyi siltarummusta Texasissa

    4. 4

      Max Verstappenilta kova syytös F1-tuomarille: ”Siellä on se yksi idiootti”

    5. 5

      Räikkösen ja Verstappenin kohutilanteesta iso meteli – nyt puhuu F1-kisatuomari Mika Salo: ”Ei ollut mitään epäilystä”

    6. Näytä lisää