Netflix starttaa ohuella suomalaistarjonnalla – ”täkäläiset tv-pomot ovat väärässä!”

Julkaistu:

Nettitelevisio
Amerikkalaisyhtiö uskoo suomalaisten tv-firmojen pehmenevän yhteistyöhön ajan mittaan.

Maailman suurin internetin kautta tv-ohjelmia välittävä sisältöpalvelu Netflix aloitti toimintansa Suomessa tänä aamuna. Yhtiö tarjoaa katsottavaksi tv-sarjoja ja elokuvia tietokoneiden ja internetiin kytkettyjen laitteiden välityksellä.

Netflixin tarjonta on etupäässä amerikkalaista. Yle on suomalaisista televisioyhtiöistä ainoa, joka on tehnyt Netflixin kanssa sisältösopimuksen. Netflixillä on tarjolla Ylen ohjelmistosta 12 nimikettä, pääosin lastenohjelmia.

Palvelun suomalaistarjontaa edustavat muun muassa skifikomedia Iron Sky, draamaelokuva Miehen työ, dokumentti Rouva presidentti sekä Mauri Kunnaksen kirjasta tehty Joulupukki ja noitarumpu.

Netflixin ilmoitettua elokuussa saapuvansa Suomeen, MTV3:n toimitusjohtaja Heikki Rotko ilmoitti, ettei yhtiö aio myydä Netflixille sisältöä. Rotkon kommentin mukaan ”Emme tule antamaan heille yhtään sympatiapistettä, vaan potkitaan munille niin paljon kuin pystytään.”

Netflixin perustaja ja toimitusjohtaja Reed Hasting puolestaan uskoo, että paikalliset yhtiöt alkavat ennen pitkää myydä sisältöjään.

– Haluamme aina keskustella muiden kanssa. Mutta joskus on parempi olla kärsivällinen, Hasting sanoo.

– Kaikkialla markkinoilla on kilpailua. Esimerkiksi Yhdysvalloissa NBC ja CBS eivät ensin suostuneet lisensoimaan sisältöjään heille. Mutta nykyisin he tekevät sitä, ja he tekevät sillä rahaa, Hasting toteaa.

Netflixin sisällönhankinnan johtaja Ted Sarandoksen mukaan yhteistyöstä hyötyisivät kaikki.

– He [suomalaiset televisioyhtiöiden päälliköt] ovat väärässä! Kisaamme maailman tiukimmin kilpailluilla mediamarkkinoilla. Ja silti tv-yhtiöt lisensoivat sisältöjään meille. He saavat lisensoinnilla paljon rahaa, jolla he voivat puolestaan tehdä uusia ohjelmia. Yleensä yhtiöt alkavat tehdä yhteistyötä huomattuaan, että olemme tulleet jäädäksemme, Sarandos sanoo.

– Me toivotamme teidät tervetulleeksi striimauksen [internet-suoratoiston] maailmaan. Ottakaa sisällöstänne paras taloudellinen hyöty irti, Sarandos lähettää terveisiä suomalaisille televisiopomoille.

Netflix tarjoaa videopalveluaan 7,99 euron kuukausimaksulla ja kuukauden mittaista ilmaista kokeilujaksoa. Ohjelmia voi katsoa pc:llä, Macilla, Playstation 3:lla, Xbox 360:lla, Wiillä, tablettimikroilla, useimmilla älypuhelimilla, Apple TV:llä sekä joillakin digibokseilla ja älytelevisioilla. Yksittäisiä elokuvia tai tv-sarjojen jaksoja ei ole mahdollista ostaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt