Digitoday

Samsungin seuraavassa Note-laitteessa on jaettava näyttö

Julkaistu:

Samsungin seuraavaa Note-laitteeessa on jotain uutta ja jotain vanhaa. Retroilua on mukana tuleva ohjauskynä, mutta uutuus on näytön jakaminen kahteen puoliskoon, joilla voi käyttää eri sovelluksia.
Maailman suurin matkapuhelinvalmistaja kirii tosissaan umpeen Applen etumatkaa tablettien puolella. Uusin ase taistelussa on mielenkiintoisilla ominaisuuksilla varustettu kymmentuumainen Galaxy Note 10.1.

Samsungille ominaiseen tapaan myös uutuuslaite on varustettu puhelinominaisuuksin. Android 4.0 -käyttöjärjestelmä ja on sekin jo tuttua kauraa. Myöskään 1,4 gigahertsin neliydinprosessori tai kahden gigatavun ram-muisti eivät ole mullistavia uutuuksia. Käyttöliittymän puolelle on kuitenkin tehty pari nokkelaa uudistusta.

Microsoftin lanseeratessa Tablet PC -konseptiaan vuosituhannen alussa mikrojen ohjaimena toimi kynä. Samsung tekee aikamatkan ja tuo kynän takaisin tablettimaailmaan. Ohjaus onnistuu toki myös modernisti pelkkiä sormia käyttäen, mutta tarkempaa työtä varten näyttöä voi tökkiä laitteen rungossa matkustavalla kynällä.

Kynällä voi esimerkiksi kirjoittaa muistiinpanoja, jotka Galaxy Note muuttaa ja tallentaa tekstimuodossa. Myös olemassaolevia tekstejä voi helposti alleviivata tai tehdä merkintöjä marginaaleihin. Kynää voi käyttää myös tarkkana työkaluna kuvienkäsittelyohjelmissa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Toinen Samsungin uutuus on jaettu näyttö. Kymmentuumaisen 1280 × 800 -resoluutoisen näytön saa jaettua kahtia, jolloin toisella puoliskolla voi vaikkapa katsella elokuvaa ja toisella surffata imbd:ssä. Hyötykäytössä näytön voi jakaa kahtia webinaarin ja muistiinpanojen välillä. Sovellusten kokoa voi säätää vapaasti tarpeen mukaan.

Tabletti tukee myös Galaxy S III -älypuhelimessa esiteltyä Smart Stay -toimintoa, joka tunnistaa käyttäjänsä silmänliikkeet, jolloin näytänsäästäjä aktivoituu vain silloin kun tablettia ei katsota.

Samsung Galaxy Note 10.1 saapuu kauppoihin elokuun lopussa hintaan 699 euroa.

Lisää MBNetissä:

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suomen Huutokauppakeisari uudistuu – mukana kolme uutta hahmoa

    2. 2

      Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

    3. 3

      Syksyn rajuin lumimyrsky iski Suomeen – näin myräkkä etenee tunti tunnilta

    4. 4

      Malmin nainen Aarnio-istunnossa: "Puhuin ihan puuta heinää, mitä sylki suuhun toi"

    5. 5

      Nainen ryöstettiin väkivalloin Helsingissä – tunnistatko tämän miehen?

    6. 6

      Valepoliisit valitsevat uhreja nimien perusteella – Kyllikki, Tellervo, Kerttu, Erkki...

    7. 7

      Plusmalli Marjaana Lehtinen poistatti roikkuvaa ihoa vatsastaan 2 kiloa – leikkaus hirvittävällä tavalla pieleen

    8. 8

      Jo kahdeksas lapsi menehtyi – Ikea uusi suosittua lipastoa koskevan varoituksensa

    9. 9

      Anna-lehti: Anna Puu suunnitteli silikonien hankkimista – omat rinnat eivät miellyttäneet: ”Kutsuin niitä masentuneiksi”

    10. 10

      Rovion osake rajussa syöksyssä pörssissä – ”Brutaali pettymys”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    2. 2

      Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

    3. 3

      5 asiaa, joita et saisi tehdä Kanarialla – yksi voi olla Suomi-turistille erityisen vaikea pala

    4. 4

      Turussa kadonnut Juuso-Petteri löytyi kuolleena – Poliisi ei epäile rikosta

    5. 5

      Snackyn ex-johtaja: Näin vauhtisokeus tuhosi hampurilaisketjun – ”Täysin posketonta touhua”

    6. 6

      Jo kahdeksas lapsi menehtyi – Ikea uusi suosittua lipastoa koskevan varoituksensa

    7. 7

      Yksi Vantaan ketjukolarissa loukkaantuneista lapsista kuoli

    8. 8

      Rakennusmies puuttui 10-vuotiaan pojan kiusaamiseen – isä halusi palkita: ”Hän toimi äärimmäisen hienosti”

    9. 9

      Personal trainerin tölväisy ”tuhoutuneesta” kropasta hämmästytti kolmen lapsen äidin: ”Olen ihan sinut vartaloni kanssa”

    10. 10

      Äidin ja teinityttären bikinikuva hämmentää – 46-vuotiasta kaunotarta luullaan tyttärensä siskoksi: arvaatko kumpi on kumpi?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    3. 3

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    4. 4

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    5. 5

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    6. 6

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    7. 7

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    8. 8

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    9. 9

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    10. 10

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suomen Huutokauppakeisari uudistuu – mukana kolme uutta hahmoa

    2. 2

      Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

    3. 3

      Syksyn rajuin lumimyrsky iski Suomeen – näin myräkkä etenee tunti tunnilta

    4. 4

      Malmin nainen Aarnio-istunnossa: "Puhuin ihan puuta heinää, mitä sylki suuhun toi"

    5. 5

      Nainen ryöstettiin väkivalloin Helsingissä – tunnistatko tämän miehen?

    6. Näytä lisää