Digitoday

Iso joukko suomalaisia lopetti dvd-levyjen vuokraamisen

Julkaistu:

Suomalaiset ovat jo suuressa määrin hylänneet dvd-levyjen vuokraamisen.

Elokuvien nettivuokrauksen yleistyminen on hiljentämässä perinteistä dvd-levyjen vuokrausta.

R-kioski-ketjun kaupallinen johtaja Jaakko Mäkinen kertoo, että kioskien dvd-vuokraus on vuoden takaiseen verrattuna muutaman prosentin miinuksella.

–Pitkällä aikavälillä varmasti niin nettivuokraamot kuin muun digitaalisen kanavatarjonnankin kasvu ovat vaikuttaneet perinteisen dvd-vuokrauksen suosioon koko alalla, Mäkinen sanoo.

Elokuvavuokraamoketju Makuunista kerrotaan, että viime vuoteen verrattuna muutosta ei ole tapahtunut, mutta kahden vuoden takaisesta vuokraus on vähentynyt.

Makuunissa makeisten ja muiden oheistuotteiden, kuten limsan ja jäätelön, osuus on jo mennyt elokuvavuokrauksen edelle. Liikevaihdosta 55 prosenttia tulee oheistuotteista ja 45 prosenttia elokuvista. Yhtiön mukaan trendi jatkuu tänä vuonna.

–Nyt kesällä taas elokuvavuokraus on isompaa kuin muu myynti, koska lomasesonkeina ihmisillä on enemmän vapaa-aikaa, Makuunin toimitusjohtaja Hans Ehrnrooth kertoo.

Filmtownissa oheismyynnin osuus on 40 prosentin luokkaa. Ketjusta kerrotaan, että muutoin vuokrausmäärissä ei ole tapahtunut suuria muutoksia.

"Viro ja Ruotsi edellä"

Suomalaisoperaattoreiden Elisa Viihteen ja Soneran Koti TV:n elokuvavuokraamojen käyttäjämäärät ovat kasvaneet.

–Määrä on tuplaantunut vuoden takaisesta ja katselukertojen määrä kolminkertaistunut, kertoo Soneran laajakaista- ja tv-palvelujen johtaja Jussi Salminen.

Ruotsalaisella Voddler-nettivuokraamolla oli viime vuoden syksyllä noin 250000 suomalaiskäyttäjää. Yhtiöstä kerrotaan, että määrä on kasvanut syksystä, mutta tarkempia lukuja ei paljasteta.

Perinteisistä dvd-vuokraamoista Makuuni aloitti oman nettivuokraamonsa talvella ja uusi versio valmistuu syksyn aikana.

–Aiomme markkinoida sitä enemmän niille paikkakunnille, joissa meillä ei ole kivijalkamyymälöitä, Ehrnrooth kertoo.

R-kioskilla ei tällä hetkellä ole suunnitelmissa omaa nettivuokraamoa. Filmtownilla sellainen on ollut suunnitteilla, mutta toimitusjohtaja Tero Nurminen ei usko, että markkina on vielä valmis. Soneran Salminen on eri mieltä.

–Tämä yleistyy hurjasti. Sanoisin, että 3–5 vuoden aikana tämän tyyppiset palvelut ohittavat perinteisen dvd-vuokrauksen.

Salmisen mukaan Virossa ja Ruotsissa näin on jo käymässä.

–Pitäisin ihmeellisenä, ettei sama tapahtuisi Suomessa.

"Jos dvd kuolee, elokuvanteko loppuu"

Makuunin Ehrnrooth uskoo nettivuokraamojen menevän dvd-vuokrauksen edelle 5–7 vuodessa.

–Luulen, että liikkeiden määrä tulee vuosien saatossa vähenemään, mutta en usko, että ainakaan viiteen vuoteen videovuokraamo katukuvasta mihinkään häviää. Me etsimme koko ajan uusia tuoteryhmiä, koska makeisten syönti ei lopu koskaan eikä elokuvavuokraus lopu koskaan.

Makuuni on kokeillut liikkeissään myös pizzan ja hampurilaisten myyntiä. Kokeilun jatkosta päätetään vuoden lopulla.

Filmtownin Nurminen uskoo, että dvd säilyy valtaformaattina vielä 10 vuotta.

–Netistä vuokraaminen on vain yksi lisätapa hankkia elokuvia. Se hiukan pirstaloi kakkua, mutta ei syrjäytä mitään.

Nurminen huomauttaa, että dvd on elokuvastudioille merkittävä tulonlähde.

–Elokuvan tekeminen loppuu, jos dvd kuolee. Nettivuokraamoissa ei ole vielä sellaista ansaintalogiikkaa, että studiot saisivat samalla lailla voittoa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt