Heikki, Henna

Big Brother

Tanja haluaa ulos BB-talosta

Julkaistu:

Eilen yöllä Big Brother -talossa oli juhlat. Tanja ja Amanda ajautuivat juhlissa rajuun riitaan.
Amanda oli yrittänyt laittaa humalaista Minnaa nukkumaan, ja naisen kertoman mukaan Tanja oli hermostunut siitä. Amanda ei ymmärtänyt, miksi asia oli ollut Tanjalle niin iso. Naiset alkoivat riidellä, ja huutaminen jatkui pitkään.

Myöhemmin Tanja ja Amanda istuivat vessassa ja Tanja itki, kuinka kaikki vihaavat häntä. Amanda alkoi vakuutella, ettei ainakaan hän vihaa. Amanda kertoi, ettei hänellä ole ollut missään vaiheessa mitään naista vastaan.

Tanja ei voinut kuitenkaan tietää, että Amanda oli juonittelujen tuloksena antanut hänelle edellisellä viikolla nimeämispisteen.

- Tykkään susta oikeesti. Oikeesti, Amanda vakuutti Tanjalle.

Amanda halasi Tanjaa ja jatkoi vakuutteluaan. Kaksikko sopi riitansa, ja Tanja lopetti itkunsa.

- Ama oikeesti sä oot ihana, Tanja nyyhkytti ja pari lähti vessasta.

Aamulla, kymmenen tuntia myöhemmin, Amanda sai kärsittäväkseen rangaistuksen, koska Tanja ei ollut aamulla välittänyt BB-talon päiväunikiellosta. Amanda joutui isoveljen määräyksestä kyhjöttämään talon lintuhäkkiin.

Tanja lähti heti rangaistuksesta kuultuaan makuuhuoneeseen. Muut asukkaat yrittivät estellä, ettei hän menisi nukkumaan.

Amandalta ei herunut enää yhtään sympatiaa Tanjalle.

- Antaa sen mennä, Amanda puuskahti.

Amandan mukaan Tanja tiesi hyvin, että jos rikkoo sääntöjä, joku muu kärsii.

Tanja kuuli keskustelun makuuhuoneessa ja hämmästytti Minnan kommenteillaan:

- Mä oikeesti haluan kotiin huomenna, Tanja sanoi.

- Ai kui, Minna hämmästyi.

- Mä en halua lähteä luovutamalla, joten toivon, että mut äänestetaän ulos, Tanja sanoi vakavana.

Nainen viittasi edelleen muiden asukkaiden vihaan.

- Ykstoista ihmistä seisoo rivissä ja puhuu musta paskaa, Tanja sanoi ja viittasi kädellään olohuoneen suuntaan.

Minna vakuutti Tanjalle, ettei hän ainakaan ollut osallistunut, tai edes kuullut moista.

Tanja jäi yksin makuuhuoneeseen ja jatkoi nuokkumistaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Espoosta paljastui järkyttävä suhdehelvetti: Oma mies hakkasi naista vuosien ajan joka viikko ja raiskasi kerran kuussa

    2. 2

      Laura Huhtasaari graduunsa kohdistuvista epäilyistä: ”Härskiä peliä, niin härskiä peliä”

    3. 3

      Meghan Markle rikkoi räikeästi protokollaa kouluvierailulla – teki kuninkaallisilta tiukasti kielletyn eleen

    4. 4

      Mitä kuuluu Poliisiopisto-elokuvien tähdille? Näin heille kävi 80-luvun hittielokuvien jälkeen: lääkeyliannostus, traaginen kuolema...

    5. 5

      Lauri Markkanen onnitteli Iivo Niskasta – Vuoden urheilijalta humoristinen kuitti takaisin

    6. 6

      Pandat nauttivat ensimmäisen bambuaamiaisensa Ähtärissä – ihailevat suomalaista talvimaisemaa ikkunoiden läpi

    7. 7

      Las Palmasin lentokentälle jumiin jääneet suomalaiset pääsevät viimein hotelliin – ”Erittäin kova yö”

    8. 8

      Kuvat: Kiduttajavanhemmat astuivat kameroiden eteen oikeudessa – kiistivät syyllisyytensä, takuusummat yli 10 miljoonaa

    9. 9

      Presidentinvaalien törkykampanjat elävät somen omissa kuplissa – vain yksi huhu ylittänyt uutiskynnyksen

    10. 10

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    2. 2

      Järisyttävän elämänmuutoksen tehnyt Ringa Ropo saapui Urheilugaalaan ensi kertaa uuden rakkaansa kanssa – pari hehkui onnea punaisella matolla

    3. 3

      Kaksi metsuria loukkaantui vakavasti työtapaturmassa – tapahtumasarja oli todella erikoinen

    4. 4

      Pikkulapsi sairaalaan Las Palmasin lentohelvetistä – kapinoivat matkustajat vaativat tavaroitaan lentokoneesta

    5. 5

      Alma Median tutkimus: Sauli Niinistön kannatus on pudonnut selvästi

    6. 6

      ”Wow!” – Prinsessa Sofian lumoava leninki sai asiantuntijalta täydet pisteet: Paljasti timmin vyötärön

    7. 7

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    8. 8

      Sauli Niinistö havaitsi muutoksen Putinin asenteessa Suomen-vierailulla heinäkuussa: ”Yllätti minut aika lailla”

    9. 9

      Meghan Markle rikkoi räikeästi protokollaa kouluvierailulla – teki kuninkaallisilta tiukasti kielletyn eleen

    10. 10

      ”Lapset oksentavat, vanhukset pyörtyvät” – Las Palmasissa 36 tuntia odottanut Olli-Pekka haukkuu matkanjärjestäjän

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    3. 3

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    4. 4

      Tällaisia ovat vanhempien naisten seksimatkat Gambiassa – nuoret ”rantapojat” tarjoavat seuraa häkellyttävän aktiivisesti

    5. 5

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    6. 6

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    7. 7

      Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

    8. 8

      Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

    9. 9

      Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

    10. 10

      13 sisarusta löydettiin kammottavista oloista kotoaan Yhdysvalloissa – vanhemmille syytteet kidutuksesta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Espoosta paljastui järkyttävä suhdehelvetti: Oma mies hakkasi naista vuosien ajan joka viikko ja raiskasi kerran kuussa

    2. 2

      Laura Huhtasaari graduunsa kohdistuvista epäilyistä: ”Härskiä peliä, niin härskiä peliä”

    3. 3

      Meghan Markle rikkoi räikeästi protokollaa kouluvierailulla – teki kuninkaallisilta tiukasti kielletyn eleen

    4. 4

      Mitä kuuluu Poliisiopisto-elokuvien tähdille? Näin heille kävi 80-luvun hittielokuvien jälkeen: lääkeyliannostus, traaginen kuolema...

    5. 5

      Lauri Markkanen onnitteli Iivo Niskasta – Vuoden urheilijalta humoristinen kuitti takaisin

    6. Näytä lisää