Sebastian

Big Brother

BB: Yrittääkö isoveli savustaa Ninon talosta?

Julkaistu:

Big Brother määräsi keskiviikkona Ninon ja Nikon istumaan kylpyammeeseen rangaistuksena siitä, että nämä olivat rikkoneet määräystä olla puhumatta aiempien Big Brother -kausiensa tapahtumista.

Kaksikko änkeytyi ammeeseen illalla klo 23:n aikaan. Veijareiden huumori alkoi kuitenkin hyytyä, kun yö eteni, muut asukkaat menivät nukkumaan, mutta heidän rangaistuksensa vain jatkui.

Ammeessa nukkuminen oli kielletty ja kovalla pohjalla istuminen sai rangaistuksen suorittajien paikat kipeiksi. Ninoa vaivasi vielä päänsärky, joka paheni yön edetessä. Lopulta puoli kuudelta yöllä Ninolla napsahti.

- Yrittääkö ne saada mut lähtemään täältä? Että itse lähtisin pois? Nino mietti suuttuneena.

Ninon suuttumusta lisäsi se, että hänelle ei annettu päänsärkylääkettä, vaikka hän pyysi sitä.

- Monta päivää olen ollut täällä talossa? Nino mietti.

- 21, Niko auttoi.

- Näköjään siinä on yksi päivä liikaa. Nyt olen väsynyt ja kiukkuinen, Nino puhisi ja säesti joka lausetta tukulla kirosanoja.

- Jos mulle käy ajatuskatko ja puhun jotain mitä ei saisi puhua, niin eihän se mun vika ole, Nino järkeili.

Yön vaihtuessa aamuksi myös katsojien sympatiat alkoivat kääntyä poikien puolelle.

- Nyt menee tuotanto liian pitkälle, nimimerkki Mami kirjoitti.

- Johan tähän hommaan kohta puuttuu EU-ihmistuomioistuin. Vaikka ovatkin talossa vapaaehtoisesti, niin silti, nimimerkki Kozumi jatkoi.

- Vitja, että reilua peliä! Muuthan ei sitten tuotannosta puhukaan. Meni usko koko ohjelmaan. Sairasta! Megane raivosi.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

  2. 2

    Ruotsin perhesurma: Oliko harvinainen oireyhtymä syy vanhempien julmaan päätökseen?

  3. 3

    Las Palmasista palaavien kovan onnen matkaajien viimeinenkin lento myöhässä

  4. 4

    Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

  5. 5

    Rocklegenda Tom Pettyn kuolinsyy selvisi

  6. 6

    Radiojuontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

  7. 7

    Uusi pakastepizza sai legendan maineen, mutta monessa Lidlissä ovat vastassa vain tyhjät laarit: ”Nähty täällä”, ihmiset vinkkaavat toisilleen

  8. 8

    Jari Sillanpään kodista löytyi nestepusseja – poliisi hämmästyi käyttösyystä: ”En ole koskaan kuullut tällaisesta”

  9. 9

    Norwegianin Dreamliner rikkoi Atlantin ylityksen nopeusennätyksen – lensi ääntä nopeammin

  10. 10

    Aleksander Barkov huimassa vauhdissa – seuraennätys enää maalin päässä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Meghan Markle rikkoi räikeästi protokollaa kouluvierailulla – teki kuninkaallisilta tiukasti kielletyn eleen

  2. 2

    Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

  3. 3

    Pikkulapsi sairaalaan Las Palmasin lentohelvetistä – kapinoivat matkustajat vaativat tavaroitaan lentokoneesta

  4. 4

    Espoosta paljastui järkyttävä suhdehelvetti: Oma mies hakkasi naista vuosien ajan joka viikko ja raiskasi kerran kuussa

  5. 5

    Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

  6. 6

    Mitä kuuluu Poliisiopisto-elokuvien tähdille? Näin heille kävi 80-luvun hittielokuvien jälkeen: lääkeyliannostus, traaginen kuolema...

  7. 7

    Uusi pakastepizza sai legendan maineen, mutta monessa Lidlissä ovat vastassa vain tyhjät laarit: ”Nähty täällä”, ihmiset vinkkaavat toisilleen

  8. 8

    Jari Sillanpään kodista löytyi nestepusseja – poliisi hämmästyi käyttösyystä: ”En ole koskaan kuullut tällaisesta”

  9. 9

    Radiojuontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

  10. 10

    Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

  2. 2

    Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

  3. 3

    Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

  4. 4

    Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

  5. 5

    Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

  6. 6

    Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

  7. 7

    Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

  8. 8

    Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

  9. 9

    13 sisarusta löydettiin kammottavista oloista kotoaan Yhdysvalloissa – vanhemmille syytteet kidutuksesta

  10. 10

    Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

  2. 2

    Ruotsin perhesurma: Oliko harvinainen oireyhtymä syy vanhempien julmaan päätökseen?

  3. 3

    Las Palmasista palaavien kovan onnen matkaajien viimeinenkin lento myöhässä

  4. 4

    Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

  5. 5

    Rocklegenda Tom Pettyn kuolinsyy selvisi

  6. Näytä lisää