Sebastian

Big Brother

BB-voittaja Aso: Herkkä puoleni yllätti itsenikin

Julkaistu:

Tämänvuotisen Big Brother -kilpailun voittanut turkulainen Aso Alonso kertoo muuttuneensa talossa paljonkin. Kolme kuukautta suljetussa talossa teki tehtävänsä ja Aso alkoi näyttää koko ajan enemmän tunteitaan.

- Tämä herkkä puoli oli yllätys itsellekin. Tiesin, että minulla on sellainen puoli, mutta ulkomaailmassa sitä on ollut vaikea näyttää. Tunteiden näyttämisestä tuli normaali juttu, että avasin suuni, kun oli jotain purettavaa, Aso kertoo IS:lle.

Aso tietää, että ilman BB:tä hän ei olisi välttämättä tajunnut asiaa. Hän toivoo, että hyvät muutokset säilyvät hänessä jatkossakin. Toisaalta hän haluaa olla se sama Aso kuin taloon mennessäkin. Hän pelkää negatiivista muutosta.

- Maailma on julma paikka ja ihmiset muuttuvat koko ajan. Itse muutuin talossa ollessani hyvään suuntaan, mutta siellä ei ollut sitä julmaa maailmaa, joka olisi pitänyt kohdata.

Aso ehti kuitenkin miettiä talossa ollessaan paljon elämäänsä. Yksi asia nousi ylitse muiden: ikävä entistä tyttöystävää kohtaan. Aso ei ole vielä ehtinyt ottaa häneen yhteyttä.

- Kun elät suljetussa talossa, niin kaikkea tulee mieleen. Ulkomaailmassa olen itkenyt lähinnä, kun olen yksin, mutta nyt itkin myös kaikkien nähden, koska minulla oli ikävä.

"Meinasin pyörtyä"

Itkua riitti myös toisten asukkaiden vuoksi.

- Sami pisti minut pari kertaa itkemään, kun meillä oli jotain kärhämää. Samoin itkin silloin, kun Sampo laihtui slummin puolella ja itse söin aamusta iltaan herkkuja paratiisissa. Teki pahaa nähdä toinen niin laihana.

Aso ei ehtinyt sunnuntaina juhlia juuri lainkaan, vaikka muut kilpakumppanit olivatkin juhlatuulella. Aso myöntää olevansa vieläkin ihmeissään koko voittajan ympärillä pyörivästä julkisuusrumbasta.

- Olin tuloksen kuultuani järkyttynyt ja meinasin pyörtyä, kun Vappu tuli taloon, Aso myöntää.

Osa 50 000 euron voittorahoista menee äidin lainoihin, osa ehkä entisen tyttöystävän yllättämiseksi.

Mutta joko äiti on purkanut Ason matkatavarat, jotka äiti oli pojalleen taloon pakannut?

- Ei ole. Ja tuntuu siltä, että vaatteet ovat matkan varrella vain lisääntyneet, kuudeksi päiväksi alun perin matkaan lähtenyt Aso sanoo.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Ruotsin perhesurma: Oliko harvinainen oireyhtymä syy vanhempien julmaan päätökseen?

  2. 2

    Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

  3. 3

    Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

  4. 4

    Radiojuontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

  5. 5

    Uusi pakastepizza sai legendan maineen, mutta monessa Lidlissä ovat vastassa vain tyhjät laarit: ”Nähty täällä”, ihmiset vinkkaavat toisilleen

  6. 6

    Lähes 50 kiloa laihtunut Antti Railio Iskelmällä rankasta vuodestaan: ”Erosin puolisostani ja se vei aika syviin vesiin”

  7. 7

    Farmaseutin työpäivä sai järkyttävän käänteen: Veitsimies tuli viereen ja esitti vaatimuksen – kuvat

  8. 8

    Uskonnollisten ääriryhmien pasmat sekosivat tästä Ateenaan pystytetystä enkelipatsaasta – kuva

  9. 9

    Suomalaisten seksikäytös Thaimaassa huolestuttaa – tähän perustuu vaarallinen legenda vastustuskyvystä HI-virukselle

  10. 10

    Jari Sillanpään kodista löytyi nestepusseja – poliisi hämmästyi käyttösyystä: ”En ole koskaan kuullut tällaisesta”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Meghan Markle rikkoi räikeästi protokollaa kouluvierailulla – teki kuninkaallisilta tiukasti kielletyn eleen

  2. 2

    Pikkulapsi sairaalaan Las Palmasin lentohelvetistä – kapinoivat matkustajat vaativat tavaroitaan lentokoneesta

  3. 3

    Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

  4. 4

    Espoosta paljastui järkyttävä suhdehelvetti: Oma mies hakkasi naista vuosien ajan joka viikko ja raiskasi kerran kuussa

  5. 5

    Mitä kuuluu Poliisiopisto-elokuvien tähdille? Näin heille kävi 80-luvun hittielokuvien jälkeen: lääkeyliannostus, traaginen kuolema...

  6. 6

    Uusi pakastepizza sai legendan maineen, mutta monessa Lidlissä ovat vastassa vain tyhjät laarit: ”Nähty täällä”, ihmiset vinkkaavat toisilleen

  7. 7

    Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

  8. 8

    Jari Sillanpään kodista löytyi nestepusseja – poliisi hämmästyi käyttösyystä: ”En ole koskaan kuullut tällaisesta”

  9. 9

    Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

  10. 10

    ”Lapset oksentavat, vanhukset pyörtyvät” – Las Palmasissa 36 tuntia odottanut Olli-Pekka haukkuu matkanjärjestäjän

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

  2. 2

    Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

  3. 3

    Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

  4. 4

    Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

  5. 5

    Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

  6. 6

    Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

  7. 7

    Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

  8. 8

    Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

  9. 9

    13 sisarusta löydettiin kammottavista oloista kotoaan Yhdysvalloissa – vanhemmille syytteet kidutuksesta

  10. 10

    Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Ruotsin perhesurma: Oliko harvinainen oireyhtymä syy vanhempien julmaan päätökseen?

  2. 2

    Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

  3. 3

    Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

  4. 4

    Radiojuontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

  5. 5

    Uusi pakastepizza sai legendan maineen, mutta monessa Lidlissä ovat vastassa vain tyhjät laarit: ”Nähty täällä”, ihmiset vinkkaavat toisilleen

  6. Näytä lisää