Severi

Big Brother

BB-katsojat raivostuivat: Yhteys pätkii!

Julkaistu:

Big Brotherin 24/7-palvelun katsojat ovat raivoissaan palvelun teknisistä ongelmista.

Internetissä kerätään adressia otsikolla "Rahat takaisin BB 24/7 2010 palvelusta". Adressin on allekirjoittanut muutamassa päivässä parisataa ihmistä.

Katsojat ovat kyllästyneet yhteyden jatkuvaan katkeilemiseen.

Päivittäin muutaman tunnin 24/7:aa katsova Leena Ovaska kertoo, että katkoja on useita viikottain.

- Joskus katkoja on jopa useamman kerran päivässä, Ovaska sanoo.

Korvaukset
mahdollisia

MTV3 Internetin apulaisjohtaja Sami Kanninen kertoo, että hänellä ei ole tarkkaa tietoa katkojen määrästä.

Kanninen myöntää, että muutama isompi katkos on ollut eikä poissulje mahdollisuutta korvauksiin.

- Jos on yksittäistapauksia, katsotaan, mitä voidaan tehdä asian hyvittämiseksi, Kanninen sanoo.

Leena Ovaskan mukaan katkot ovat pahimpia ruuhkahuippujen aikaan, esimerkiksi silloin kun taloon tulee uusia asukkaita.

- Neljä vuotta olen katsonut, ja tämä vuosi on kyllä pahin, Ovaska arvioi.

- Kysyntään liittyvät katkot ovat valitettavia. Tuote on noinkin laajaa joukkoa kiinnostava ja ennakointi on vaikeaa, Kanninen sanoo.

Katsojat: Valituksiin
ei vastata

Sami Kannisen mukaan katkoksista tulee kyllä asiakaspalautetta, mutta niiden määrä ei eroa edellisestä kaudesta.

Katsojat ovat myös ihmetelleet asiakaspalvelun hitautta. Katsojien mukaan joihinkin viesteihin ei ole vastattu ollenkaan.

Asiakaspalvelun heikkoutta Sami Kanninen ei allekirjoita.

- Sellaista kuvaa minulla ei ole, ettei (palautteisiin) vastattaisi. Pyrimme vastaamaan kaikkiin pyyntöihin.

- Parantamistoimenpiteitä tehdään jatkuvasti. Tarkoitus on palvella asiakkaita mahdollisimman hyvin, Kanninen sanoo.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

  2. 2

    Räikkösen ja Verstappenin kohutilanteesta iso meteli – nyt puhuu F1-kisatuomari Mika Salo: ”Ei ollut mitään epäilystä”

  3. 3

    Max Verstappenin isä sivalsi Ferraria jäätävästi – kritisoi rajusti Räikkösen nostamista palkintopallille!

  4. 4

    Video: Kaikkien aikojen valtavin luonnonilmiö Suomessa – ”Kuin lähestyvän pikajunan kohina”

  5. 5

    Huimaa draamaa F1-kisassa – Räikkönen nousi sittenkin palkintopallille!

  6. 6

    Kuva näyttää pettymyksen hetken – Verstappen joutui nielemään katkeran tappion, Räikkönen hyötyjänä

  7. 7

    Maiden eläkejärjestelmät vertailtiin – näin Suomi sijoittui

  8. 8

    Usain Bolt nauratti Kimi Räikköstä USA:ssa – juoksijalegenda löysi yhteisen tekijän Kimin kanssa

  9. 9

    Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

  10. 10

    Björn Wahlroos tahtoo myllätä perustuslain: käsittelyn pitäisi muistuttaa oikeudenkäyntiä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

  2. 2

    Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

  3. 3

    Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

  4. 4

    Video: Kaikkien aikojen valtavin luonnonilmiö Suomessa – ”Kuin lähestyvän pikajunan kohina”

  5. 5

    Pitkä ennuste julki: Näin talven ensimmäiset merkit saapuvat Suomeen

  6. 6

    Räikkönen nousi dramaattisesti palkintokorokkeelle! Hamilton voittoon – IS seurasi Yhdysvaltain GP:tä

  7. 7

    MTV: Janna joutui äkillisesti sairaalahoitoon – jää pois illan Tähdet, tähdet -lähetyksestä

  8. 8

    Ensi viikon lauha sää peruttu – tilalle lunta ja räntää

  9. 9

    Pelastaja kertoo karmeasta näystä Tehtaankadulla 20 vuotta sitten: ”Täällä on tapahtunut teloitus” – sitten sattuma vei hänet lähelle poliisimurhaajaa

  10. 10

    Vaeltamaan lähtenyt nuoripari löydettiin kuolleina USA:ssa – vaikuttivat syleilevän toisiaan, vieressä käsiase

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

  2. 2

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  3. 3

    Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

  4. 4

    Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

  5. 5

    Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

  6. 6

    Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

  7. 7

    Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

  8. 8

    Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

  9. 9

    Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

  10. 10

    Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

  2. 2

    Räikkösen ja Verstappenin kohutilanteesta iso meteli – nyt puhuu F1-kisatuomari Mika Salo: ”Ei ollut mitään epäilystä”

  3. 3

    Max Verstappenin isä sivalsi Ferraria jäätävästi – kritisoi rajusti Räikkösen nostamista palkintopallille!

  4. 4

    Video: Kaikkien aikojen valtavin luonnonilmiö Suomessa – ”Kuin lähestyvän pikajunan kohina”

  5. 5

    Huimaa draamaa F1-kisassa – Räikkönen nousi sittenkin palkintopallille!

  6. Näytä lisää