Saana, Saini

Big Brother

BB:n Esa J naisten pyörteissä - Dana uneksi, Minna uhkasi jättää

Julkaistu:

Big Brother -talossa Minnan kanssa vehdanneen Esa J:n osakkeet näyttäisivät olevan nousussa myös Danan silmissä.

Nainen näet tunnusti muille nähneensä kouvolalaisesta varsin märkää unta.

Nino pakotti Danan kertomaan kaikki likaiset yksityiskohdat Rättipitiksi ristimänsä Esa J:n seikkailuista Danan unessa.

- Sit Rätti sammutti valot, ja me ruvettiin nukkumaan. Ja yhtäkkiä tunsin käden, ja mietin et kenen käsi, kenen käsi&Herrajumala, Dana muisteli untaan.

Hän yritti unessa vastustella Esan yrityksiä, koska Minna nukkui vieressä.

- Sit lopulta luovutin ja sanoin, että tee mitä haluat, Dana tokaisi.

- Kamalaa! En mä noin ajattele, hän jatkoi.

Nino pakotti Danan kertomaan unen myös Minnalle, joka ei ollut milläänsäkään kuulemastaan.

Edellisenä iltana Minna oli uhannut leikillään jättävänsä Esa J:n, koska tämän rintalihakset olivat kadonneet.

- Mä taidan dumpata sut, Minna heitti.

- Niin joo, kun mun tissit on kadonneet, Esa J tuumasi.

Asiaan oli kärkkäimmin kiinnittänyt huomiota Nino, jonka mielestä Esa J ei ollut enää niin haluttava lihasten lähdettyä.

Esa J:stä uneksivat myös muut naiset kuin Minna.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Jane voitti lotossa jättipotin 17-vuotiaana – tuhlasi rahat rintoihin ja peppuun: Jakaa netissä kuvia ylpeänä

  2. 2

    Muistatko tumman ja pippurisen Grease-kaunottaren? Esitti 34-vuotiaana teiniä – tv-katsojat sekosivat olemuksesta

  3. 3

    Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

  4. 4

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  5. 5

    Nainen jäi oman autonsa alle ja kuoli – yritti pysäyttää mäessä valuvan ajoneuvon Sipoossa

  6. 6

    Opiskelijat lukkiutuivat luokkiin puukkomiehen takia Raumalla – Rehtori kertoo, kuinka tapahtumat etenivät

  7. 7

    Venetehdas ilmiliekeissä Savonlinnassa

  8. 8

    Viidettä lastaan odottava Mari, 27, tuli raskaaksi ehkäisystä huolimatta – ”Se oli mun mielestä ihan itsestäänselvyys, että ei todellakaan pidetä lasta”

  9. 9

    Herttuatar Catherinen laskettu aika paljastui – kevätvauva!

  10. 10

    Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  2. 2

    Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

  3. 3

    Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

  4. 4

    Mikolle, 27, jää Kelan rahoista käteen 480 e / kk, ei halua töihin – ”Juon, luen ja keilaan”

  5. 5

    Millan vatsavaivat vähenivät huomattavasti – vain yksi muutos aamiaisessa riitti

  6. 6

    Radiojuontaja Jenni Alexandrova kertoi rehellisesti kokemastaan seksuaalisesta häirinnästä – ”Kyllä tuohon työmies tarpeensa tekisi”

  7. 7

    Windowsin jättipäivitys tulee tällä viikolla: Näin suojaudut

  8. 8

    Laulajatähden tavallinen ruokakuva aiheutti myrskyn – huomaatko miksi? Kaunotar kuittasi viiltävästi

  9. 9

    Muumiprostituoidut tulivat Tampereelle

  10. 10

    Kuvat: Hirmumyrsky Ophelia kietoi Britannian aavemaiseen punaiseen harsoon – ”Tämä ei ole apokalypsi!”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Äänite paljasti uimavalvojien törky­puheet: alaikäisten koulu­tyttöjen opettaja sai kuulla pöyristyttävän kommentin

  2. 2

    Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

  3. 3

    Valokuvaaja paljastaa 55 vuotta alastonkuvien jälkeen: Marilyn Monroella oli vain yksi ehto nakuilulle

  4. 4

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  5. 5

    Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

  6. 6

    Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

  7. 7

    Jopa miljoonia uhreja – kävitkö vuoden sisällä suositulla pornosivustoilla?

  8. 8

    Tällaisen elämän miljardööri Niklas Herlin eli – muistokirjoitus

  9. 9

    Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

  10. 10

    Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Jane voitti lotossa jättipotin 17-vuotiaana – tuhlasi rahat rintoihin ja peppuun: Jakaa netissä kuvia ylpeänä

  2. 2

    Muistatko tumman ja pippurisen Grease-kaunottaren? Esitti 34-vuotiaana teiniä – tv-katsojat sekosivat olemuksesta

  3. 3

    Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

  4. 4

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  5. 5

    Nainen jäi oman autonsa alle ja kuoli – yritti pysäyttää mäessä valuvan ajoneuvon Sipoossa

  6. Näytä lisää