Liisa, Elisa

Big Brother

Kadehdittu Martina tienaa surkeasti

Julkaistu:

BB-asukkaat kadehtivat Martina Aitolehden rahoja, mutta verotietojen perusteella siihen ei juuri ole aihetta.

Martina Aitolehden verotettava ansio vuonna 2004 oli nimittäin vain 9035 euroa. Vuonna 2005 tulot vain laskivat, sillä tuon vuoden aikana Martina ansaitsi vain 6862 euroa.

Big Brother -talon asukkaat ovat monessa yhteydessä myöntäneet kadehtivansa Martinan omaisuutta.

- Sillä on enemmän vaatteita kuin meillä yhteensä, asukkaan puhuivat taannoin terassilla Martinan käydessä päiväkirjahuoneessa.

- Sillä on varmaan enemmän rahaakin kuin meillä yhteensä, Timo arveli.

Piia taas kertoi tuntevansa itsensä vaatimattomaksi Martinan rinnalla.

- Martinan yksi paitakin on yhtä arvokas kuin minun koko vaatekaappini, Piia arveli.

Jos henkilö omistaa yrityksiä, ei pelkkä verotettava ansiotulo välttämättä kerro totuutta hänen kokonaisansioistaan.

Martinan kohdalla tästä ei kuitenkaan ole kyse, sillä ainoa yritys, jossa Martina on ollut mukana, on tanssiryhmä, jonka hän on perustanut miehensä Esko Eerikäisen kanssa.

Yritys on merkitty kaupparekisteriin elokuussa. Martina ehti olla yrityksessä mukana vain kuukauden, sillä hän erosi siitä jo syyskuun lopussa.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

  2. 2

    70-luvun teini-idoli David Cassidy kriittisessä tilassa sairaalassa – ”Tilanne näyttää synkältä”

  3. 3

    Miestä ammuttu Porin keskustassa ravintolan edustalla – ampujaksi ilmoittautunut otettu kiinni

  4. 4

    Ruotsiin on iskemässä lumimyräkkä – Etelä-Suomen oikea talvi voi alkaa jo ensi viikolla

  5. 5

    Mikaelin, 24, miljonäärivisa katkesi kuin seinään – poistui studiosta tyhjin käsin: olisitko tiennyt vastauksen 1000 euron kysymykseen?

  6. 6

    Miehestä alkoi suihkuta rajusti verta Ikean kassalla – terveyskeskus käännytti pois tutkimatta

  7. 7

    Kadonneesta sukellusveneestä havaittu hätäsignaaleja Argentiinassa

  8. 8

    Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

  9. 9

    Janna-Juulia Vuorela on Miss Helsinki 2018!

  10. 10

    Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

  11. Näytä lisää
  1. 1

    KRP epäilee: Entinen huippukiekkoilija varasti parkkirahoja satoja tuhansia euroja

  2. 2

    Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

  3. 3

    Harvinaisen härski näky taivaalla – Yhdysvaltain laivasto närkästyi lentäjän tempusta

  4. 4

    Miehestä alkoi suihkuta rajusti verta Ikean kassalla – terveyskeskus käännytti pois tutkimatta

  5. 5

    Jonne Aaronin autoon ilmestyi törkeä viesti – ex-tyttöystävä vakuuttaa viattomuuttaan: ”Mulla on alibi!”

  6. 6

    Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

  7. 7

    AC/DC-kitaristi Malcolm Young on kuollut

  8. 8

    40-vuotias äiti ja teini-ikäiset tyttäret sekoittivat netin – yhteisselfiet saavat katsojan hämmennyksen valtaan

  9. 9

    Magneettikuvat paljastivat Tonin aivoista jotain hirveää – koko siihenastinen elämä katosi yllättäen muistista

  10. 10

    New Yorkissa tapahtui raaka rikos, jonka tekijää kuvattiin ”Viiltäjä-Jackiksi” ja ”seksuaaliseksi pervertikoksi” – syylliseksi paljastui suomalainen mies

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

  2. 2

    Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

  3. 3

    Karu ruumiinavaus julki: vuosikymmeniä steroideja käyttäneen kehonrakentajan sydän oli kasvanut luonnottomaksi

  4. 4

    Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

  5. 5

    Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

  6. 6

    Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

  7. 7

    Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

  8. 8

    6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

  9. 9

    Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

  10. 10

    ”Heräsin siihen, kun kaverini isä oli riisunut housuni” – 15 vuoden takainen painajainen ei unohdu Marian mielestä

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

  2. 2

    70-luvun teini-idoli David Cassidy kriittisessä tilassa sairaalassa – ”Tilanne näyttää synkältä”

  3. 3

    Miestä ammuttu Porin keskustassa ravintolan edustalla – ampujaksi ilmoittautunut otettu kiinni

  4. 4

    Ruotsiin on iskemässä lumimyräkkä – Etelä-Suomen oikea talvi voi alkaa jo ensi viikolla

  5. 5

    Mikaelin, 24, miljonäärivisa katkesi kuin seinään – poistui studiosta tyhjin käsin: olisitko tiennyt vastauksen 1000 euron kysymykseen?

  6. Näytä lisää